Prime Video julkaisi toisen Fallout-kauden virallisen trailerin noin kuukautta ennen uuden kauden alkua. Trailerin kuvauksessa kehotetaan palaamaan erämaahan ja nähdään näyttelijät Ella Purnell, Aaron Moten ja Walton Goggins.
Samaan päivään osui myös se, että Fallout 76 -peli tuli ilmaiseksi ladattavaksi PC:lle Amazon Lunan kautta. Fallout New Vegas Ultimate Edition ja Fallout 3: Game of the Year Edition lisättiin palveluun jo aiemmin ja ovat yhä lunastettavissa.
Falloutin toinen kausi alkaa Prime Videossa 17. joulukuuta ja sijoittuu New Vegasiin. Amazonin mukaan kausi jatkaa suoraan ensimmäisen kauden päätöksestä ja vie katsojat Mojaven läpi kohti postapokalyptistä New Vegasia.
Aiemmin tänä vuonna vahvistettiin myös kolmas kausi.
– Kun aloitin sarjassa, minulle annettiin aloituspiste ja loppupiste. Se ei ole muuttunut, mutta se on kaudessa 5 tai 6. Olemme aina tienneet, että hahmojemme kehitykseen käytetään aikaa, näyttelijä Aaron Moten kertoi Comic Con Liverpoolissa.



