Final Fantasyn säveltäjä Nobuo Uematsu kertoi japanilaisen JASRAC-musiikkijärjestön haastattelussa, ettei hän ole kiinnostunut käyttämään generatiivista tekoälyä musiikkinsa tekemiseen.
– En ole koskaan käyttänyt sitä, enkä luultavasti koskaan tule käyttämään. On paljon tyydyttävämpää luoda jotain itse, ponnistelujen ja kamppailun kautta, Uematsu sanoi.
Hänen mukaansa musiikin kuuntelun nautinto liittyy myös tekijän taustan tuntemiseen – sellaista taustaa tekoälyllä ei ole. Uematsu lisäsi, että ihmiset luovat musiikkia, joka on epävakaata ja yksilöllistä, ja juuri tämä vaihtelu tekee siitä nautittavaa.
Viime vuonna Suomessa käytettiin musiikkiteollisuudessa jo 57 % tekoälyä jossain muodossa.
Vaikka Uematsu ei halua käyttää tekoälyä säveltämisessä, Uematsu näkee sen mahdollisena apuna muissa äänentoiston osa-alueissa, kuten kappaleiden vaihdoissa pelin sisällä. Hän totesi, että pelimusiikin kehitys on saavuttanut rajan, kun studiotason äänet voidaan lisätä peleihin suoraan.
– Sen jälkeen kehitys liittyy lähinnä tilaääneen. Final Fantasy X käytti jo tilaäänen ideaa, mutta on epäselvää, kuinka paljon käyttäjät sitä tulevaisuudessa vaativat. AI voisi ehkä tulevaisuudessa hallita musiikin siirtymiä sulavammin, mies tuumaili.
Uematsu, joka on säveltänyt musiikin lähes kaikkiin Final Fantasy -peleihin ja palannut tekemään teemamusiikkia Final Fantasy VII Remake -trilogiaan, muisteli myös suhdettaan edesmenneeseen Dragon Quest -säveltäjään Koichi Sugiyamaan.
– Final Fantasy 1:n jälkeen sain yllättäen soiton hänen toimistoltaan. He vain sanoivat, että hän kehui työtäni. Olin todella onnellinen, Uematsu muistelee.
Sugiyama antoi myöhemmin palautetta jokaisen pelin musiikista ja huomautti esimerkiksi Final Fantasy VI:n oopperakohtauksesta:
– Kirjoitit sen tietämättä mitään oopperasta, eikö? Olisit voinut kysyä minulta neuvoa.
– Ei sitä nyt voi Dragon Questin säveltäjältä kysyä, Uematsu vastasi nauraen.
Uematsu vahvisti viime vuonna, että Fantasian Neo Dimension oli hänen viimeinen täysi pelisoundtrackinsa, mutta hän aikoo jatkaa musiikin tekemistä yksittäisiin peleihin.