Halo Infinite -arvostelu – Master Chief muuttaa maalle

Halo Infinite on vihdoin täällä! Onko tässä se Series X/S Xboxin yksinoikeuspeli, joka kaataa kilpailijat?

Halo on Bungien kehittämä ja nykyisin 343 Industriesin luotsaama pelisarja. Halon katsotaan, vähän kertojasta riippuen, iskeneen konsoli-fps-pelit vihdoin läpi.

Ensimmäinen Halo ilmestyi ensimmäiselle Xboxille Xboxin julkaisupelinä vuonna 2001. Sen jälkeen pelin päähahmo, Master Chief on käynyt läpi erinäisiä Halo-seikkailuja, sekä Halo on saanut muutaman pääsarjan pelejä sivuavan sivuosansa. Halo Infinite on kuudes pääsarjan osa, sekä 16. Halo-pelijulkaisu.

Tyylillisesti Halo-pelit ovat sotilastieteisfiktiota, joiden taustatarinaan kuuluuvat muinainen Forerunners-sivilisaatio, The Covenant -muukalaisten allianssi, sekä tietenkin ihmiset. Forerunnerit rakensivat asuttavat rengasta muistuttavat superaseet eli Halot.

Bungien kehittämät Halot 1–3 keskittyivät ihmisten ja The Covenantin tähtienväliseen sotaan. Sen jälkeen Bungie lähti omille Destiny-teilleen ja 343 Industries otti kopin Halo-sarjasta, aloittaen samaa tarinaa jatkavan uuden trilogian.

Halo Infinite on tämän 343 Industriesin Reclaimer-saagan viimeinen osa. Oletettavasti.

Ha-Lo, Cän Juu Gou?

Pelin tariinassa pilotti nappaa Master Chiefin leijailemasta avaruudesta. Master Chief on hieman pihalla siitä mitä on tapahtunut, mutta se ei häiritse häntä tippaakaan. Master Chief on toiminnan mies, spartalainen, öö, avaruussotilaspukuun pukeutunut supersotilas.

Pilotti kertoo Master Chiefille oikean tilanteen, joka on huomattavasti vittumaisempi kuin olisi voinut odottaa. Suurimman osan Master Chiefin päässä asunut tekoäly Cortana on teillä tietämättömillä, pilotti kitisee henkensä puolesta, suuri osa ihmisistä on kuollut ja edessä leijailee jälleen yksi rinkula, Zeta Halo. Rinkulan pinnalla ovat karkotetut, muukalaisista koostuva harhaan johdettu sakki, jonka usko on kovempi kuin järki.

Tähän soppaan Master Chiefin on taas sotkeuduttava. Nyörit tiukalle Doomslayer, täältä tulee sinun vakavampi pikkuveljesi!

Kohti ääretöntä!

Halo Infinite on ensimmäisen persoonan räiskintä peli, jossa mukana kuljetettaviin aseisiin ei kannata turhaan rakastua. Halon pelityyliä kuvaa mukautuminen tilanteisiin, ja tässä Master Chief on enemmän kuin hyvä.

Halo Infinite esittelee Titanfall 2 -tyylisen tarttumisköyden, jolla voi sekä liikkua vapaammin, että käyttää tilanteeseen mukautuen. Tämä tarttumisköysi on ehdottomasti yksi parhaita puolia Halo Infinitessä.

Kuvittele tilanne: Vihollisia joka suunnalla, ammut aseesi lippaan tyhjäksi yhteen viholliseen, se kaatuu, veivaat sen aseen lennosta tarttumisköydellä ja jatkat eteenpäin uusi ase iloisesti tulilieskoja veisaten. Nouset korkeammalle tasolle tarttumisköydellä, tulitat vihollisia, nakkaat yhden ryhmän niskaan kranaatin, toisen niskaan heität tarttumisköydellä maassa olevan räjähtävän tynnyrin…

Tälläisiä hetkiä Halo Infinite on parhaimmillaan täynnä. Ei Haloa turhaan jotkut sano konsoli-fps:ien kuninkaaksi. Vihollisetkin ovat kätevästi avaruuden muukalaisia, joten pelaajasta ei tunnu niin pahalta nakata niitä tuliasein niskaan.

Muuta uutta tarjoilee Halo Infiniten avoimempi pelimaailma. Aiemmissa Haloissa oli pitkälti lineaarinen tehtäväpohjainen rakenne. Nyt Zeta Halolla pääsee enemmän kikkailemaan ympäriinsä ja tehtävät käynnistyvät oikean paikan hyvinkin toimivalta kartalta etsiessä.

Ei kannata vetää kauravelliä väärään kurkkuun tässä kohtaa, sillä mistään Ubisoftin turbo-ahdetusta oheishärpäkettä pullollaan olevasta avoimesta pelimaailmasta ei ole kyse. Halo Infinitessä on pääjuonen polku, mutta sen ohessa voi suorittaa muitakin tehtäviä, jotka avaavat sitten hyödyllisiä ja täysin vapaaehtoisia parannuksia Master Chiefille.

Kevyen avoin pelimaailma on miellyttävän kompakti, ja siinä on sopivasti löydettävää, ilman että vahvaa OCD:tä ehtisi iskeä päälle.

Toisin kuin nimensä, on Halo Infiniten yksinpeli kampanja avoimehkosta rakenteestaan huolimatta yllättävän tiukka setti.

Härpäkkeitä ja välineitä

Halo Infinite kompuroi juuri tässä parannusten täysin vapaaehtoisuudessa.

Uusia varusteita pelissä kertyy toki pääjuonta kuluttaessa ja niitä voi parannella jos lähtee siuvraiteille kikkailemaan, mutta ei missään nimessä ole pakko. Useampaa eri kranaattia ja useampaa eri välinettä pääsee käyttämään, kunhan ensin vetää sormensa vitulliseen solmuun ulkoa opeteltavien erilaisten näppäinyhdisteiden kanssa. Tämä kokemus ei ollut xbox-ohjaimen kanssa kovinkaan miellyttävää, ja useamman kerran tuli kikkailtua väärän esineen kanssa.

Surullista on myös se, että niin paljon kehumani tarttumisköysi on yksi välineistä, joka on tällaisen nappikomentosarjan takana. Se on iso sääli että köydelle ei ole dedikoitua nappia. Sääli on myös myös tarttumisköyden cool-dow -aika.

Vaikka meno on suhteellisen näppärää ja rytmikästä, jää tälläiset ladattavat käyttövälineet rytmin rattaiden väliin hankaamaan.

Yksi raivostuttava piirre Halo Infinitessä on kulkuvälineiden ohjaus. Kun kaikissa muissa konsoli-fps-peleissä oikealla tatilla voi katsoa mihin vaan samalla kun ajaa, kääntyy Maasta Tsiif just siihen suuntaan mihin katsookin.

Kulkuvälineiden fysiikka lähentelee kovasti erästäkin Vahtikoirat-pelisarjan autofysiikkaa, joka saa vatsan kääntymään vahvasti ympäri ja harkitsemaan pelin läpäisyä puhtaasti apostolinkyydillä.

Huippuja ja laaksoja

Xbox Series X:llä Halo Infinite näyttää ja kuulostaa upealta. Se on visuaalisesti todella miellyttävä, ainakin pelimaailman sisätiloissa. Ulkotiloissa kyllästyin viidessä minuutissa katselemaan rinkulan joka puolelta samanlaisia havupuukalliomaisemia.

Sisätiloissa mielikuvitus ja valaisu tykittävät silmät täyteen karkkia niin paljon, että illalla saa vetää hammasharjalla myös silmäkulmat puhtaaksi.

Jossain mielessä maisemalla on ehkä haettu jonkinlaista heijastelua ensimmäisen Halon suuntaan. Ei olisi kyllä tarvinnut.

Kuvaruutu rullaa taistellessa kuin voi saukon selkää pitkin, mutta välidemoissa ruudunpäivitys ainakin arvioversiossa tippui jonnekin nykivään 45:een. Tämä harmittaa, sillä Halo Infiniten tarinassa on kohtuu imuisaa menoa, vaikka välillä hieman lapsekkaisiin meininkeihin sorrutaan.

Kannattaako ostaa?

Halo Infinite sopii ensimmäiseksi Haloksi erittäin passelisti, jos ei liikaa välitä sen pitkän historian taustatarinasta. Helpotukseksi voin sanoa, ettei Halon historiikkia tarvitse lukea, voidakseen nauttia Halo Infinitestä. Siinä on tiukat tulitaistot, suhteellisen imuisa tarina, sopivasti oheispuuhaa.

Tällä kertaa moninpelitiloja ei ole sidottu Halo Infiniteen, mikä asettaa kampanjapalikan hieman outoon valoon. Halon moninpelistä on tulossa nyt games-as-service peli, joka asettaa Halo Infiniten hieman CoD Warzone -tyyliseen lokeroon, mutta ilman CoD-pääpelien moninpelitiloja ostopaketin mukana.

Jos siis Halo Infiniten tyylinen pelaaminen kiinnostaa, sitä pääsee ilman tarinaa pelailemaan muiden kanssa moninpelissä ilmaiseksi. Jos taas Master Chiefin toisen trilogian lopetus kiinnostelee, kannattaa Halo Infinite kahlata läpi ja rakastua tarttumisköyteen.