Hozy-nimisessä pelissä pistetään vanhoja rytökärpänpesiä kiiltävään kuntoon omaan tahtiin ja omaan sisutukselliseen tyyliin.
Seuraatko intohimoisen hypnotisoituneena TikTokissa kun joku pistää ryöttäisessä kunnossa olevan kämpän timelapse-nopeutuksena aivan vimosen päälle minttiin? Tätä maagista kauneutta päästään harjoittamaan itse, omaan tahtiin, ilman timelapsea Hozy-pelissä, jossa on vapaus valita siivouksen jälkeen vielä sistuskin.
Ei tarinaa, ei kiirettä
Pelissä ideana on neppailla omaan tahtiin, fantastisen estetiikan hivellessä silmiä. Paskasta tulee timanttia omissa käsissä, vaikka rakennus- ja sistusalan perustutkinto olisikin jäänyt käymättä. Riittää, että osaa liikuttaa hiirtä ja ymmärtää, että lastalla pestään ja telalla maalataan.
Plussaa saa siitä, jos ymmärtää itsekin estetiikasta ja tietää, että persialainen matto ei välttämättä toimi kylppärin lattialla ja että puutarhatonttu ei lisää viihtyvyyttä edes puutarhassa. Jos pahvilaatioista pullahtavat sisustuselementit eivät miellytä, ne voi viskata roskikseen ja keskittyä vain itseä miellyttäviin valintoihin.
Raksaaminen on nautinnollista
Tällaisia pelejä on useita ja parhaimmat niistä erottuvat hyvällä käyttöliittymällä. Hozy on yksi sellaisista. Pelin kaikki toiminnot ovat täysin intuitiivisia eikä mitään oikeastaan tarvitse erikseen opetella tai alkaa säätämään. Kameraa käännetään hiiren oikea nappi pohjassa, rullasta zoomataan, w, s, a, d:llä liikutaan ja esineet sujautetaan paikoileen hiirellä juuri täsmälleen pikselilleen siihen, mihin itse haluaa. Pelaaminen ja säätäminen on nautinnollisen helppoa ja kivaa.

RTX on!
Hozy pyörii Unreal 5 -pelimoottorilla ja se näkyy. Täysillä grafiikoilla säteenseurannat päällä, peli on jumalattoman nätti. Kosteat ja kiiltävät pinnat peilaavat kaiken, valaistus on todella realistinen ja seinien lähelle viedyt kalusteet värjäävät pinnat omilla väreillään, kuten oikeastikin.
Äänet ovat rauhallista spa-meininkiä. Kiire ei ole mihinkään, joten tempo on alhainen.

Kannattaako ostaa?
Hozy on todella hyvin tehty pieni näpertelypeli. Sitä on kertakaikkisen kiva pelata. Pelissä on tosin tässä vaiheessa vain seitsemän renovaatiokohdetta, jotka on nopeasti läpijynssätty ja -sisustettu. Jos peli saa tasaisesti uusia kohteita, voi sillä olla pitkäkin elinikä, mutta jos tämä oli tässä, niin pikkurahalla saa sitten pikkupelin. Hozy on jokaisen sisutajan ja villasukkakotikissan lempipikkupeli, joka kannattaa ehdottomasti nuuhkaista läpi.



Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.