Little Nightmares III -arvostelu – yhteistyö ei kolmatta osaa pelasta

Little Nightmares III on trilogian uusin, mutta valta on vaihtunut. Kaksi aiempaa osaa olivat ruotsalaisen Tarsier Studiosin käsialaa, kolmannessa vaikuttaa vaihtoehtopelien kuningas Supermassive Games. Pieleen meni!

”Kun on oikein pieni, voi lentää linnun untuvalla, nukkua orvokinlehden alla, kun on oikein pieni. 

Näin kirjoitti Hannele Huovi lastenlauluun ja laulu sopii koonsa puolesta Little Nightmares -videopelien maailmaan, jossa ollaan kovin, kovin pieniä. Näissä peleissä ei vain leppoisasti istahdella lumihiutaleiden päälle ja lennellä maailman tuulien teille, vaan hytistään painajaismaisissa tunnelmissa.

Pelitrilogia on päässyt kolmanteen osaan, jonka luojana on tällä kertaa Until Dawn -peleistä tuttu Supermassive Games, kun aiemmat kaksi osaa loi ruotsinpään loistava Tarsier Studios. Valitettavasti kolmas osa on heittämällä heikoin koko trilogiasta.

Paikka nimeltä Nowhere

Tarinassa ohjataan kahta pientä lasta, Low’ta ja Alonea, jotka heräävät kieroutuneen ja inhan oloisesta paikasta nimeltä Nowhere. Todellisuus on vääristynyt kertakaikkiaan ja joka puolella on irvokkaita hahmoja, sekä pimeitä kolkkia missä väijyy ainaiset vaarat. ”Eipä missään” -paikasta on päästävä pian pois, mutta pakomatka ei ole helppo. Yhteistyötä tarvitaan karkumatkaan – ja tällä kertaa se onnistuu myös kaverin kanssa, tosin vain internetin välityksellä, eikä kotoisasti kotosohvalta.

Revi lauta, juokse, toista

Aiemmista osista poiketen kolmas tarjoaa tosiaan yhteistyöpelitilan, jossa toinen ohjastaa Low’ta ja toinen Alone-hahmoa. Kummallakin on omat kyvyt pulmien ratkaisemiseen ja pelissä etenemiseen. Low ampuu nuolia ja Alone mäiskii meisselillä. Välillä voi pitää toista kädestä kiinni, jolla ei ole mitään sen kummoisempaa merkitystä. Eikä se edes toimi kovin hyvin, kun kädestä tuntuu välillä olevan todella vaikea ottaa kiinni asennon ollessa hiemankin vinossa. Tätä mekanismia olisi ehdottomasti pitänyt käyttää yhteistyöpulmissa, mutta hipelöinti jää vain esteettiseksi turhakkeeksi.

Alun innostuksen ja fanipojan vibojen laimennettua, jää peli kahden aiemman osan varjoon totaalisesti. Kaikki kauhu on poissa, sekä pulmat on yksinkertaistettu erittäin kovalla kädellä, eikä niitä tarvitse miettiä muutamaa sekuntia kauemmin.

Esiosien karkuun juoksemisen paniikki on poissa, peli on helppo ja valitettava putkijuoksu alusta loppuun asti, sillä pelikään ei viittä tuntia kauempaa kestä. Nuohooja selättää pelin noin seitsemässä tunnissa, sillä pelistä ei paljoa muuta tutkittavaa löydy.

Little Nightmares III on jopa turhamaisen suoraviivainen putkijuoksu, joka alkaa jopa vituttamaan – ainakin kahdesta ensimmäisestä osasta digauttaneen kriitikon.

Kaverin kanssa, jopa tylsempi

Optimistisena kaverina pidetty kriitikko lyöttäyti kollega Juhani Kakon kanssa yhteistyöhön, sillä peli tarjoaa kyllä loistavan mahdollisuuden kokea seikkailu ilman, että toisen täytyy peliä ostaa lainkaan. Kaveripassilla mukaan painajaiseen, mutta eipä sekään peliä pelastanut. Päinvastoin.

Pulmat ovat vieläkin helpompia kuin tekoälyn kanssa pelattuna ja haukotus tarttuu mikrofonin välityksellä tehokkaasti. Kakko sanoikin hienosti, että peli ei tarjoa hänen aivoilleen mitään jumppaa – eipä se tarjonnut minullekaan, vaikka tässä erotellaan insinööri hoitajasta.

Keinoälyn ohjatessa toista hahmoa tulee kuoltua useaan otteeseen johtuen koneen tekemistä, tai tekemättömistä erheistä. Välillä tekoäly ei tee mitään, vaikka pitäisi ampua ötököitä alas, jotta niitä voisi mäiskiä hengiltä meisselillä. Monesti tietokonepelaaja ei vain pysy mukana vaikka mitään muuta ei tarvitsisi tehdä kuin juosta oikealle. Sitä tässä tehdään paljon. Juostaan oikealle. Revitään lauta kahdestaan ja juostaan oikealle.

Pelaaja – olet tyhmä!

Pelialueista ja huoneista löytyy paljon kaikkea mitä mieli tekisi hipelöidä, rikkoa tai nakkailla pitkin mantuja. Kiipeillä jonnekin, minne ei saisi, löytääkseen salaisuuksia tai tarinaa avaavia aarteita. Aiemmissa osissa näin oli, mutta ei kolmannessa. Muutamia pieniä esineitä kyllä löytyy, joita voi kannella ja heitellä millä ei ole mitään merkitystä. Välillä ”salapaikoista”, jotka silmätön kanakin löytää, tarjoaa kerättävän nuken.

Yleensä mihinkään ei voi kiivetä, muuta kuin pelin ennalta määrätttyihin kohtiin, jotka sokea alkueliökin löytää. Kaikki omakohtaiset ”ahaa”-elämykset ja löytämisen riemut ovat poistettu, jotta pelaaja ei vain missään tapauksessa jäisi jumiin johonkin ja peli vaihtuisi Fortniteen tai johonkin muuhun sekuntipeliin, johon nykyteinin keskittymiskyky enää riittää. Supermassive Games tekee pelaajasta tahallaan tyhmän ja tarjoaa vain kokemuksen. Kehnon sellaisen.

Grafiikat ja äänet?

Peli on samaa estetiikkaa tihkuva kuin aiemmat osat ja toimii jälleen visuaalisesti erinomaisesti. Todella kaunista ja synkkää ulkoasua tarjotaan nyt vielä RTX-säteenseurannan kanssa. Taskulampun kanssa sohiminen, sekä peileistä heijastuvat hahmot luovat laadukkaan kuosin, johon se valitettavasti jää. Unreal 5 -moottoria hyväksi käyttäen on Little Nightmares III äärimmäisen upean näköinen.

Musa-, ja efektiosastolla on tehty hommia, joka kuuluu ja näkyy. Heti alkuvalikossa lapsikuoron hyminä saa ihon kanan lihaksille jo kättelyssä. Ehkä juuri siksi, että musapuoli on samaa pimeää ja kieroutunutta, hieman Tim Burtonin tyylistä läähätystä kuin esiosissakin, joka laittaa ainakin fanilla hymyn huulille.

Kannattaako ostaa?

Pelitrilogian progressiivinen hinnannousu on ymmärrettävää, ainakin kahden ensimmäisen pelin kanssa. Eka osa oli parin kympin hujakoilla, toinen kympin enemmän ja nyt kolmas on neljä kymppiä Steamista. Loistavat esiosat kannattaa tsekata ehdottomasti ensin, jos jostain syystä kolmanteen osaan haluaa jossain vaiheessa tutustua.

Odota ainakin rankkoja alennusmyyntejä ja poistele Little Nightmares III kun se on alle kymmenen euroa. Tai sit laitat sen massin hyvään, kylmään bisseen.