Lord of the rings: War in the North roolipeli sijoittuu samaan aikaan elokuvan kanssa, ja kertoo kolmen soturin taisteluista Keskimaan pohjoisosissa.
Sauronin oikea käsi Agandaûr jakelee pahuuksiaan kovalla kädellä ja kolmikon tehtävä on tietenkin pysäyttää hänet. Pelissä vieraillaan muutamissa elokuvasta tutuissa paikoissa, mutta enimmäkseen sijainnit ovat uusia. Sijainnit ovat kuitenkin tuttuja Keskimaan kartalta. Kartalta valitaan kohde minne pelaaja siirtyy. Kartalla on myös kohteita joihin ei ole pääsyä, mutta paikasta on pieni info. Tämä on toisaalta kummallista, mutta toisaalta kertoo muista Keskimaan paikoista. Itse kentät ovat rajattuja putkia, eteenpäin pääsee vain yhteen suuntaan. Tämä ei oikein sovi roolipelin henkeen. Lisäksi monet kentät ovat täynnä näkymättömiä seiniä mitkä ärsyttävät!
Yksinpelissä pelaaja valitsee yhden kolmesta hahmosta ja kaksi muuta jää tekoälyn hoidettavaksi. Hahmokatraaseen kuuluu roolipelien perusantia, ihminen, haltia sekä kääpiö. Ihminen hoitelee pahuuden voimia nuolella ja miekoilla, haltia luottaa taikasauvaansa, räiskii etäältä ja hoitelee parantajan puuhia samalla. Kääpiölle kaikkien yllätykseksi löytyy kirves, sekä jonkinlainen tankin rooli. Asevalikoimasta löytyy myös jalkajousi.
Aluksi taistelu on mukavan letkeää, vihollisia pilkotaan urakalla ja örkkiveri lentää. Silloin tällöin mukaan astuu lopetusliike, missä raajat lentävät hidastettuna. Tämä hidastus tapahtuu samalla kamerakulmalla missä normaali peli ja kerrankin se sopii peliin vielä pidemmän ajan jälkeen.
Kamera aiheuttaa välillä muutamia ärräpäitä. Kameraa voi pyörittää vapaasti oikealla tatilla, mutta silti se useasti osoitti väärään suuntaan. Vika saattaa tosin olla myös allekirjoittaneen PC – taustasta, joten konsolitatti on hieman vieras. Samalla koneella jaetulla ruudulla kameran ongelmat vain korostuvat, sillä jaettu kuva on huomattavasti pienempi.
Pelin suurin koukuttaja on uusien varusteiden haaliminen, joita tipahtelee mukavaa tahtia pelin edetessä. Kartalta löytyy tarinan lisäksi kaksi haastekenttää joissa voi mätkiä vihollisia kokemus pisteiden sekä varusteiden toivossa. Hahmot kehittyvät 40 tasoon asti. Korkeimmalle tasolle ei kuitenkaan päästä ensimmäisellä pelikerralla, vaan ensimmäinen läpäisykerta easy tai normal tasolla avaa Heroic vaikeustason. Tätä pääsee pelaamaan jo luodulla hahmolla ja kerätyillä pisteillä ja varusteilla. Heroic vaikeustason läpäisystä avautuu Legendary. Jokaisella hahmolla on kolme kykypuuta joista voi rakennella mieleistään soturia, taitoina löytyy esimerkiksi kahden miekan käyttö, aluevahinko ja parannusloitsu.
Pelattavuus on perin yksinkertaista, neliöstä lähtee nopea lyönti, kolmiosta hidas. Lisäksi hahmo voi kierähtää, mitä tarvitaan paljon pelin aikana. Taitopuun myötä avautuvat muutamat lisätaidot jotka vievät pelaajan taikaenergiaa. Taitoja käytetään yksinkertaisilla näppäinyhdistelmillä. Kirveen osuessa naamaan tarpeeksi monta kertaa, pelaajan hahmo tipahtaa polvilleen, mutta peli ei ole vielä siitä ohi. Tässä tilanteessa muut hahmot kipittävät luoksesi ja voivat auttaa kaverin takaisin tolpilleen. Ongelmana on että henkiinherättely kestää jonkin aikaa, ja jos ympärillä pyörii useampi kovempi vihollinen katkeaa parantelu kunnon iskua ottaessa. Itselleni osui kohdalle kaksi peikkoa, jotka mätkivät useampaan kertaan koko porukan kanveesiin. Lisäksi peli ei päästänyt kohdasta pois, vaan kyseinen paikka piti verenmaku suussa painaa läpi. Hahmon pystyi vaihtamaan, mutta esimerkiksi kartalla ei päässyt aikaisempiin paikkoihin keräämään hieman lisää tasoa ennen uusinta yritystä. Pomomatsit tuovat hieman poikkeusta normikenttiin, mitään elämää suurempia taktiikoita näissä ei kuitenkaan vaadita.
Peikkojen jatkuva mätkiminen alkaa jonkin ajan kuluttua puuduttaa, lisäksi tekoäly ei käytä taitojaan aina kovinkaan järkevästi. Tähän pelastukseksi tulee monipeli, jollaiseksi peli on alkujaan tarkoitettu. Jaetun ruudun pelissä ongelmana on aikaisemmin mainittu kamera, sekä se että toisen pelaajan tasot eivät tallennu koska profiili puuttuu. Tämä on suuri haitta sohvapelurien ystäville, jotka haluaisivat pelata tarinaan erissä eteenpäin. Samalla koneella pelaavien joukkoon voi liittyä myös kolmas pelaajan internetin välityksellä mikä on mukava lisä.
Nettipelissä voi valita pikamatsin, etsiä sopivaa peliä, tai tehdä julkisen tai yksityisen pelisession. Itselläni pikamatsi ei toiminut kertaakaan, vaan jäi jumiin ja piti palata PS3 alkuvalikkoon. En tiedä oliko vain arvosteluversion vika vai pelaajien puute. Oma peli on helppo aloittaa ja muiden peleihin on pikamatsia lukuun ottamatta helppo liittyä. Hyvän peliseuran osuessa kohdalle, on eteneminen huomattavasti helpompaa ja hauskempaa. Ihmispelaajan ohjauksessa eri ominaisuuksien käyttö osuu paremmin oikeille kohdille. Valitettavasti moninpeliä vaivaavat muutamat virheet, kuten pelin jäätyminen, odottelu sekä se että viholliset eivät reagoi pelaajaan. Valitettavasti pelaaminen on edelleen muutaman napin painamista, sekä siellä täällä erikoistaitoja.
Graafisesti peli on erittäin komea, ja piirtoetäisyyttä riittää. Muutamat tekstuurit tuppaavat puuroutua lähimaastossa, mutta tämä ei ole suuri haitta. Elokuvasta tutut hahmot näyttävät itseltään, ja ääninäyttely on hyvää. Äänenvoimakkuudet vaihtelevat välillä kummallisesti, mutta muuten äänimaailma on mukavan eeppistä. Ohjaustuntuma on hyvä, ja iskut lähtevät ajallaan.
Loppujen lopuksi LOTR War in the North on kaunis, mutta hieman puuduttava mätkintäseikkailu. Moninpeli pelastaa huomattavan paljon, kunhan kaveriksi sattuu joku joka tietää mitä tekee. Suin päin mätkintä ja väärien taitojen käyttö aiheuttaa vain vitutusta. Tarinan eeppisyys ei ylety elokuvan tasolle (joten kirjan taso jää vielä kauemmas), mutta muutamaan elokuvasta jääneeseen kymykseen löytyy vastaus. Tekijät ovat onneksi arvostaneet alkuperäisen tarinan hienoutta, eivätkä pilaa sitä vaikka pelin tarina samaan aikaan sijoittuukin.
Kimmo Kajander
