Kumpi on nopeampi, Super Mario vai Sonic-siili? Tähän kysymykseen voi hakea vastausta nimihirviöpelistä, jota kutsutaan Mario & Sonic at the Olympic Games Tokyo 2020:ksi.
Mario & Sonic ovat ennenkin lähteneen olympiamittelöön. Ensimmäisen kerran kaksikko kohtasi stadionilla vuonna 2007 Wiille ilmestyneessä Mario & Sonic at the Olympic Games -pelissä, ja ovat siitä lähtien kisailleet muutamaankin otteeseen.
Pelin juoni on pöljä, mutta ajaa asiansa esitelläkseen kymmeniä erilaisia olympialajeja; Vuonna 2020 Tokiossa Bowser ja Dr. Robotnik onnistuvat juonimaan Marion ja Sonicin retropelin sisään, ja imaisemaan itsensä heidän mukanaan pikseligrafiikan vuoden 1964 Tokion olympialaisiin. Nykyajassa Luigi ystävineen pyrkii pelastamaan Mario & Sonic -pelikoneen sisältä, ja pelin sisällä kaksikolla on kädet täynnä urheilulajeja, kun he kilpailevat Bowserin ja Dr. Robotnikin kanssa mitaleista.
Paluu menneeseen
Aikana, jota Jonnet eivät muista, olivat Nintendon Super Mario ja Segan Sonic-siili kilpailevia brändejä. Segan mainokset olivat melkoista haistattelua Nintendon suuntaan. Muutaman huonon valinnan jälkeen, Sega lopetti omien konsoliensa tuotannon Sega Dreamcastiin ja siirtyi kokoaikaisesti pelisuunnittelun pariin. Tätä vanhaa nostalgista tunnetta Marion ja Sonicin mittelössä tuskin nuoremmat polvet enää tunnistavat, joten pelin on ratsastettava omilla arvoillaan.
Japanissa kesäolympialaiset järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1964 Tokiossa, ja vuonna 2020 kesäolympialaiset palaavat Tokioon. Tämä tekee Tokiosta ensimmäisen aasialaisen kaupungin, jossa kesäolympialaiset järjestetään toisen kerran.
Tokiossa järjestetyt vuoden 1964 kesäolympialaiset olivat ensimmäiset Aasiassa järjestetyt olympialaiset. Historian havinaa, nostslgiaa ja uuden tulemisen riemua rakentelee siis myös tämä uusin Mario & Sonic -olympiapeli.
Grafiikan sekamelskaa
Pelin pääurheilulajit ovat moderneilla grafiikoilla, mutta mukana on myös kourallinen retroäänillä ja -pikseligrafiikalla varustettuja lajeja, jotka nostalgisoivat urheilupelien historian nappien hakkaamispeleille.
Kahden pelitilan huumaa
Pelissä on oikeastaan vain pari eri pelitilaa. Yksittäiset lajit ja seikkailu. Mitään turnausta ei saa väsättyä pelistä itsestään aikaiseksi, vaan ottelut käydään ja valitaan laji kerrallaan.
Seikkailumoodi on näennäisen avoin yhdistelmä modernia ja historiallista Tokiota, ja peli tuntuu olevan jonkinlainen mainos Tokion hienoudelle. Paikkojen välillä liikutaan kartalla, eri paikoissa on eri lajeja, joskus ihan ok-minipelejä ja pöljää hassuttelua juonenkuljetuksen muodossa. Ihan mukiinmenevää viihdettä, mutta ei tätä koppakaupalla nauttisi.
”Pelillä on melko vittumainen tapa kertoa lajin kontrollien hienouksista vasta jälkikäteen”
Monipuolisesti eri lajeja sisältävä peli sisältää myös paljon eri hahmoja, jotka eroavat ominaisuuksiltaan hieman toisistaan. Sonic on nopea ja Mario jokapaikan höylä.
Ongelmia ja turhautumista
Isoin ongelma pelissä on juuri turnausmuotojen puuttuminen, ja suoraan sanoen ihan pitkin reisiä kehitellyt kontrollit. Lajeja voi suorittaa klassiseen urheilupelityyliin nappeja rämpyttämällä, vaikka vain yhdellä Joy-Conilla per pelaaja. Lisäksi vaihtoehtona on liiketunnistimien kanssa toimivat kontrollit, jotka joskus toimivat, usein eivät. Hauskinta liikekontrollit ovat jousiammunnassa.
Pöljintä koko hommassa on se, että eri lajien välillä on eri määrä ohjaimia käytössä, eri asennoissa, ja pelistä puuttuu kaikki fiksuus kontrollien palauttamiseen menuja ja Seikkailumoodia varten. Immersion voi heittää romukoppaan, kun joka lajin jälkeen saa hampaat irvessä säätää kontrollit takaisin menuystävälliseen muotoon. Peli ei myöskään ole kovin hyvä opettamaan kunnolla, miten kontrollit lajeissa toimivat. Pelillä on myös melko vittumainen tapa kertoa lajin kontrollien hienouksista vasta jälkikäteen.
Kannattaako ostaa?
Runsas määrä lajeja, retroilun viehätys ja paljon eri hahmoja valittavaksi asti kirvoittanevat muutamia pelisessioita yksin tai kaverien kera, mutta viimeistely ja muutama älytön suunnitteluvalinta loppupeleissä jättänee Marion ja Sonicin vaihtopenkille lepäilemään. Peli on illanistujaisiin ihan ok yhdeksi vaihtoehdoksi, muttei kokoillan viihteeksi sopiva.
Mario & Sonic at the Olympic Games Tokyo 2020 toimii pienissä erissä kuin Hemohes. Isot erät jäävät helposti pelikomitean kynsiin ja sitten seistään lakki kourassa nöyränä.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.