Mavrix by Matt Jones -arvostelu – kuin Tony Hawk, mutta maastopyörillä

Mavrix by Matt Jones tekee sen maastopyöräily- ja dh-pyöräilylle, jonka Tony Hawk’s Pro Skater teki skeittailulle. Mutta millainen on Mavrix?

Sitä tunnetta kun ajat maastofillarilla 50 km tunnissa lähes pystysuoraa hiekkamäkeä alas, ja näet edessäsi puisen laiturin ja vielä isomman laiturin, jotka molemmat loppuvat kuin seinään – päätät valita sen pienemmän, koska kuolet alastulossa ehkä kuitenkin – on melkeinpä mahdotonta kuvailla videoilla tai mielikuvilla. Mutta Mavrix yrittää ja paikoitellen onnistuu ihan kivasti sen fiiliksen välittämään. Ei tietenkään kokonaisvaltaisesti, mutta niin hyvin kuin videopeli sen ylipäätänsä voi yrittää toisintaa.

Edellä kuvaillussa meiningissä kyse on dh-, eli down hill -maastopyörälajista, jossa ajetaan hulluja laskettelurinteitä oman hengen kaupalla alas, mahdollisimman kovaa. Laji on mahtava ja se tuo addrenaliinia niin paljon, että endorfiineja paukkuu koko illan, vaikka olisit lopettanut ajamisen aamupäivällä.

Mavrix on Red Bull -tallin alamäkiammattilaisen Matt Jonesin ja hänen Jono-veljensä kehittämä peli, joka pyrkii simuloimaan lajia parhaalla mahdollisella tavalla niin, että hauskuus on samalla tavalla läsnä kuin Tony Hawk’s Pro Skater -peleissä.

Deehoot, slouppii ja friiraidii

Heinäkuussa 2025 early accessiin päätynyt Mavrix tarjoilee NHL-peleistä tutun dual stick -ohjauksen. Se on hieman vieraampi kaksipyöräisiä simuloivissa peleissä, mutta varsin looginen, kun ajattelee maastopyöräilyä oikeasti. Liipasimet ovat etu- ja takajarrut, juuri niin päin kuin oikeissakin fillareissa on. Oikea tatti ei ohjaa kameraa vaan vartaloa, jota tarvitaan käännöksiin, keulimiseen, endoihin ja ilmassa tehtäviin stuntteihin. Vasen tatti ohjaa pyörää normaalisti.

Mtb-alalajeina pelissä rullataan downhillin lisäksi slopestylea ja vapaata ajoa, eli freeridea. Pelimaailma yhdistää 100 neliökilometrin alueella vapaan tutkimisen, kilpailullisen ranking-pelaamisen ja ammattilaisuran rakentamisen.

Mukana on aitoja pyörämerkkejä, varusteita ja sponsorisopimuksia, jotka vaikuttavat pelaajan etenemiseen uratilassa.

Tukistudion taidonnäyte

Pelin kehittämisestä vastaa brittiläinen Third Kind Games, joka on tunnettu erityisesti yhteiskehitysstudioona (co-development partner). He eivät yleensä toimi pelien pääasiallisena julkaisijana, vaan auttavat alan jättiläisiä (kuten Microsoft, Blizzard ja Amazon) viemään massiivisia AAA-projekteja kuten Sea of Thieves, Hearthstone ja Forza Horizon 4 maaliin. Tämä on Third Kindin ensimmäinen oma peli.

Matt ja Jono Jones ovat olleet tiiviisti mukana suunnittelussa varmistamassa, että pyörän fysiikka, jousituksen toiminta ja maaston tuntu vastaavat todellisuutta. Ja lajia itsekin harrastavana voin vahvistaa, että hyvältä tuntuu.

Peli onkin suunnattu erityisesti Mtb-lajin harrastajille, jotka arvostavat aitoutta, oikeita komponentteja ja realistisia ajolinjoja. Sekä extreme-urheilupelien faneille, jotka nauttivat vaikkapa Ubisoftin Riders Republicista, mutta etsivät syvällisempää ja teknisempää ajokokemusta. Pelin ytimessä on ajatus ”Riders for Riders”.

Hauskaa graindia

Alkuun peli tuntuu hieman haastavalta ja Unreal 5 -pelimoottorista huolimatta melko rumalta. Kun pelin omituiseen ohjaukseen tottuu, alkaa homma luistaa ja maistua enemmän. Ja pian sitä huomaa grindaavansa yhtä ja samaa rinnettä kuin Toni Haukan peleissä punkrokin soidessa taustalla. Ja taas meni tunti tai pari oikean elämän aikaa tähän kaikkeen kuin varkain.

Pelin radat ovat överit, mutta fysiikka riittävän aitoa, jotta pelaamisessa on mieltä. Ja koska peliä pelataan kahdella tatilla ja kahdella jarruliipasimella, on vaikeustaso kiinni omasta taidosta. Ja taitoa tulee lisää, mitä enemmän pelaa.

Graafisesti kesken

Graafisesti peli ei vielä vakuuta. Vaikka maisemat ovat yleisesti hienoja ja esimerkiksi ensimmäisen persoonan kuvakulmasta ajettuna rinteet näyttävät pelottavilta, on grafiikassa paljon indemäisyyttä ja rosoisuutta. Hienoja yksityiskohtiakin on, kuten lepattavat ajopaidat, joita katsellessa omakin selkä palelee tuulen vireen viileydestä.

VR-tilaa ei ole eikä se Unreal-pelimoottorista huolimatta toimi edes UEVR-injektiolla.

Kannattaako ostaa?

Mavrix by Matt Jones on paras Mtb-peli, jota olen pelannut, mutta se ei ole täydellinen sellainen. Se on vielä early access -tilassa ja vaikuttaa siltä, että matka on vielä pitkä. Grafiikassa olisi paljon parannettavaa ja esimerkiksi ohjaukseen olisi kiva saada myös vaihtoehtoiset, helpommat kontrollit. Peli olisi näistäkin huolimatta silti pirun vaikea ja palkitseva.

Mavrix by Matt Jones on kivaa kavereiden kanssa samalla servulla, mutta ei niin kivaa kuin oikea parkkipäivä samojen kavereiden ja oikeiden fillareiden kanssa vaikkapa Meri-Keijossa tai Sappeella. Talvella kun parkit ovat kiinni, on Mavrix by Matt Jones kuitenkin kiva virtuaalinen korvike ja keino kuivaharjoitella ensi kesän temppuja turvallisesti kotona.