Minecraft Dungeons Hero Edition -arvostelu – Vain crafting puuttuu

Tyylilajia vaihtamalla paranee vai paraneeko? Minecraft loikkasi luolaryöminnän maailmaan ja nyt selvitetään saako Mojangin Minecraft Dungeons sankarin viittaa vai lähdetäänkö maitojunalla kotiin.

Rakkaasta naapurimaasta, Ruotsista tulee pelistudio nimeltä Mojang. Se on yksi tunnetuimmista pelilafkoista johtuen sen yli 100 miljoonaa kopiota myyneestä Minecraftista. Peliä ei tarvitse selitellä kenellekään, sillä siitä on tullut jo kulttimaineen kerännyt videopeli.

Vuodesta 2009 asti Minecraftia edelleen päivitetään ja vuonna 2014 Mojang myytiinkin Microsoftille melkein kahdella miljardilla eurolla. Pelin valtaisa suosio pohjautuu sen vapaaseen maailmaan ja luomiseen – eli kyhäilyyn, eli väsäilyyn, eli craftaukseen.

”Oli synkkä ja myrskyinen yö…”

Tarinan tynkää pelistä löytyy sen verran, että Illageri Archie ajettiin pois omiensa joukosta ja näin sopivan kaupungin etsintä alkoi. Valitettavasti Archieta ei hyväksytty yhteenkään kaupunkiin, joten hänet ajettiin niistäkin pois. Eräänä päivänä Archie löysi tieltään artifaktin, jota kutsutaan ”Orb of Dominance” – sama suomeksi, Dominointipallo. Valtakuula. Voimasfääri. Mitä näitä nyt on sillä lapsella on monta nimeä.

Boltsi antoi Archielle taikavoimia ja klassisesti myös korruptoi Archien totaalisesti. Archie vaihtoi nimensä maistraatissa Arch-Illageriksi ja vannoutui tuhoamaan jokaisen kaupungin, josta hänet oli käännytetty pois. Kaupunkien ja kylien asukkaat käännytettiin Arch-Illagerin orjiksi.

Mitä tässä tehdään?

Minecraft Dungeons eroaa perinteisestä Minecraftista siten, että se on isometrisestä kuvakulmasta kuvattu luolaryömintä. ”Diablo-klooni Minecraftin maisemissa” – voisi joku peliä kutsua.

Parhaillaan neljän sankarin voimin, vaikka samalta sohvalta pelattuna on tervetullut muoto ja onkin näin hauskinta antia pelissä. Minkäänlaista craftausta ei kuitenkaan pelistä löydy, mikä on mielenkiintoista ja samalla myös ihan kuraa. Olisin toivonut edes vaikka aseiden valmistusta, mutta ei niin ei.

Peli toimii kuten muutkin luolarymistelyt. Luo hahmo ja luokka. Tässä tosin ei luokkaa tarvitse määrittää, vaan kuka tahansa voi olla mitä tahansa. Taktiikkaa voi helposti vaihtaa lennosta jos kyllästyy taikurin saappaissa keikarointiin tai nuolia ampuvaan hiippailijaan. Välillä kunnon moukarointi tekee eetua.

Loottia löytyy pelistä ihan kivasti, vaikka tavarat on rajattu aseisiin, rintapanssariin, kypärään ja amulettiin. Myös kolme erilaista taitoa on saatavilla tavaroiden myötä. Alussa jokainen sankari saakin ilotuliteraketin, jolla vihollisia voi kerralla pamauttaa pois maan kamaralta. Aseita, suojia ja taitotavaroita löytyy pelistä kiitettävästi ja niitä voi myös päivitellä kokemuspisteillä, jota saa vihollisia pieksemällä sekä tehtäviä suorittaen. Miekka ilman salamaa on kuin masturbaatio ilman käsiä lauloi Klamydiakin aikoinaan.

Tehtävien aikana vihut tiputtelevat erilaisia välittömästi aktivoituvia taitoja esimerkiksi 20 sekunnin nopeusboosti tai elämäpisteiden regeneraatio.

Pelin hubista, eli paikasta josta lähdetään tehtäville, voi myös ostella varusteita ja antaa niitä kavereille.

Eroaako muista Diablo-like-peleistä?

Pelimekaniikka toimii hyvin ja peli on helppo omaksua, mutta masterointi vie hetken aikaa, varsinkin kun vaikeustasoa nostellaan. Jokaisen tehtävän alussa voit määrittää kuinka pahoja vastukset ovat ja millä levelillä näihin kannattaa mennä. Helpoimmalla peli on putkijuostu muutamassa tunnissa.

Ylhäältäpäin kuvattu Minecraft samoilla laatikkografiikoilla on toisinaan raskasta katseltavaa ja pelialue meneekin tukkoon kun vihollista esiintyy ruudulla ahkerasti. Oma sankari häviää muiden joukkoon varsinkin vähän vanhemmilla telkkareilla. Oma noin 10 vuotta vanha Sonyn taulutölsällä peliä oli välillä mahdoton seurata, mutta uusimmilla näytöillä homma helpottuu. Silti esim. korkeuserot ovat vaikeita hahmottaa – varsinkin hajataittoiset kriitikot menevät solmuun.

Korkeuseroista päästäänkin mekaaniikkaan; hyppiminen. Sitä ei pelissä ole jostain kumman syystä, ja pelialuetta ei pääse niin laajasti tutkimaan kuin haluaisi. Kieriminen on vaihtoehto hyppäämiselle tässä pelissä ja sitäkin käytetään vihollisen tulituksen väistämiseksi.

RTX on/off?

Graafinen ulkoasu on perinteistä Minecraftia, eli laatikkomaista maisemaa. Valoefektit ovat viilattu kaunistamaan jo olemassa olevaa rujoa ulkonäköä eikä tässä ole mitään sen kummempaa valittamista. Pelin täytyykin olla laatikkoinen ja se toimiikin yllättävän hyvin tästä kuvakulmasta.

Mitään mullistavia säteenseurantoja ja DLSS 2.0 -kikkailuja ei ainakaan PS4-versiosta löydy ja peli tipahtaakin grafiikoiltaan keskitasolle. Tämä taas on Pleikkarille hyvä asia, sillä ruudunpäivitys on kohdillaan Minecraft Dungeonsissa.

Äänipuoli ei tarjoa juuri mitään sen erikoisempaa, vaan peli tyytyy keskinkertaiseen kilkatukseen ilman mitään eeppisiä musiikkeja. Välianimaatioiden ääninäyttelyyn on tosin panostettu jonkin verran ja sen pätkän tarinaa jaksaakin kuunnella.

Pukinkonttiin?

Peli on tehty oikeastaan kaiken ikäisille, sillä vaikeustason nostaminen tipauttaa viisi vuotiaat Jarnot ja Jonspat välittömästi pois. Vaikeimmalla tasolla on hahmojen levelitkin oltava korkealla ja varusteet mintissä sekä mieluiten kaverien kanssa.

Verkon yli peliä voi raastaa, mutta parhaimmillaan sen on ystävien kanssa samalta sohvalta koettuna. Neljän pelaajan kanssa riehuminen on todella hauskaa ja tätä pelaisi myös uudestaankin.

Peliä on myös testattu nais(oletetun)henkilön kanssa kaksinpelinä ja kokemus oli mieluisa. Haluaisi vielä joskus pelaillakin, mutta odotellaan Diablo 4:ää kuitenkin.

Minecraft Dungeons ei ole ollenkaan hassumpi muutaman tunnin pieksentä, mutta miinusta – isoa sellaista tulee craftauksen puutteesta, löyhästä tarinasta ja siitä ettei hyppiä voi.