Need for Speed: Heat, eli suomeksi ”Vauhdin tarve: Kiima” on peli, joka lupaa tuoda autofaneille kuun taivaalta. Superautoja, takaa-ajoja ja Hollywood-toimintaa. Mikä lupaus, mutta onko Need for Speed: Heat lupaustensa arvoinen?
Need for Speed: Heat on NFS-pelisarjan 30. osa. On siis sanomattakin selvää, että pelisarja omaa ikonisen historian ja voimakkaan fanikulttuurin. Kanadalaisen Distinctive Softwaren aloittama pelisarja näki päivänvalonsa jo vuonna 1994, ja sai nostetta ensimmäisen PlayStationin tultua markkinoille. Loppu onkin historiaa.
Vuonna 2013 Need for Speed -lisenssi myönnettin ruotsalaisen Ghost Games -studion käyttöön. EA:n omistama Ghost Games on siitä saakka tehtaillut Need for Speed -pelejä saman pelimoottorin päälle, samoilla ominaisuuksilla ja samoilla automalleilla. Lopulta muutoksia on tehty vain vähän, joka on syönyt pelisarjan hohtoa.
Nolot hahmot ja kiusallisen huonoa dialogia
Need for Speed: Heat jatkaa vuonna 2015 aloitetun uuden Need for Speed -trilogian kokonaisuutta. Joukko nuoria haluaa kisailla urheiluautoilla, poliisit puolestaan pidättää heidät. Teema on tuttu Fast & Furious -leiffoista, joista ammennetaankin paljon myös Heatiin.
Nyt pelaaja saa valita itselleen vahälahjaisen aikuisjoukon seasta vähiten ärsyttävimmän pelihahmon. Hahmo voidaan tämän jälkeen muokata vaikka muunsukupuoliseksi. Hahmolla on repliikit ja se elää tarinan mukana. Tämä on raikas poikkeus yleensä täysin mykkiin päähenkilöihin nähden. Nyt sentään voi ihastella omaa pelleä painajaismaisessa takatukassaan selittelemässä vakavana ensimmäisen maailman ongelmistaan rikoskumppaneilleen.
Päivä vs. yö
Itse peli on jaettu tällä kertaa kahteen osaan. On päiväkisat ja yökisat. Päivällä ajetaan racing-hengessä virallisia katukisoja yleisön kannustamina. Näistä ansaitaan rahaa. Miamista inpiraationsa saaneen Palm Cityn kaduilla voi cruisailla vapaasti ja hajoitella vaikka kylttejä tai keräillä spray-maalitölkkejä uusia maalipintoja silmälläpitäen.
Öisin kaahaillaan puolestaan laittomilla laineilla. Yöllä poliisit partioivat kaduilla ja lähtevät välittömästi pelaajan perään, mikäli tämän autosta näkyy vilauskin. Öiset kisat ovat aina laittomia katukisoja Need for Speed: Undergroundin hengessä, joten niistä ansaitaan kokemuspisteitä ja mainetta. Jos paikallispoliisi saa pelaajan kiinni, menettää tämä paljon ansaittuja pisteitä. Kiinnijäämisen panokset ovat siis suuret.
Pelissä on kolmea eri valuuttaa, buckseja, repsiä ja bankkia. Näillä kaikilla ostetaan ja päivitetään autokantaa sekä tuunaillaan omia rouskuja salonkikelpoisiksi. Miksi valuuttaa pitää olla niin monipuolisesti, on hyvä kysymys. Se onkin täysin turhaa.
Ajomallissa edelleen viilattavaa
Ajomalli kiinnostaa tälläkin kertaa, sillä Need for Speed -pelit ovat lähes poikkeuksetta epäonnistuneet ajomallissaan vuoden 2012 jälkeen.
Ghost Games on viilannut ohjausta. Nyt se on yhtä härskiä arcadea kuin aiemminkin, mutta driftailu tehdään tuplaklikkaamalla kaasua. Kuulostaa oudolta, mutta tähän tottuu aika nopeasti. Forza Horizonin tyyliseen ohjaukseen NFSH ei taivu. Tämä on harmi, sillä juuri Forza Horizon omaa lähes täydellisen simcade-ohjausmallin, jonka soisi olevan Need for Speedissäkin. Ajonautinto on parempi kuin edellisissä parissa NFS-pelissä, mutta en vieläkään itse lämpene näin yksikertaistetulle ajomallille.
Kolarifysiikat ovat samaa tasoa kuin Paybackissa. Niin näyttäviä kolareita ei tosin enää synny kuin edellisessä, joka on tietenkin harmillista. Pelti kyllä rytisee, mutta fysiikkapaukut on pantu hajoaviin ympäristöihin. Nyt kaatuvat puut ja murtuvat muurit, kun kasari-Bemmi driftailee niitä päin.
Kaunis, mutta autio maailma
Hajoavan ympäristön ansiosta pelimaailma on aiempaa avoimempi. Nyt autolla voi mennä lähes huoletta mistä vain. Talot ja jotkin aidat ovat kiinteitä objekteja, mutta muuten oikoreittejä on Forza Horizonin tapaan missä tahansa.
Pelimaailma on visuaalisesti kaunis. Se muistuttaa todella paljon Miamia kaikkine yksityiskohtineen. Säätehosteet ovat mitä hienoimmat. Auringon valo ja yömaisema kaunista kuin vasta lasiin kaadettu olut perjantaina rankan työpäivän jälkeen. Pelimaailman huonoin puoli on sen autioisuus. Oikeassa Miamissa on aina ruuhkaa, mutta Need for Speed: Heatin Palm Cityssa nähdään yksi siviiliauto kerrallaan liikenteessä. Tämä on täysin käsittämätöntä. Miten pelimaailmassa voisi olla illuusio suurkaupungista, jos siellä ei ole elämää?
Kerrankin loistava tuunausjärjestelmä
Autojen tuunaus on edellisen osan tapaan vahvasti mukana. Nyt pelaajia on kuunneltu, eikä osia hankita uhkapelaamisen kautta, vaan pelissä ansaituilla rahoilla ja pisteillä. Autoja voi muokata Forzan tapaan lähes millaisiksi haluaa. Hauskinta on pakoäänien tuunaus kolmella liukusäätimellä, joka on aivan uusi tuunauksen formaatti.
Nopeinta ja hauskinta muokkaaminen on NFS Heat Studio -mobiilisovelluksella, joka on synkassa pelin kanssa. Mobiilisovelluksella tehdyt muokkaukset kuitenkin maksavat leikkirahaa, eli pelin pankissa pitää olla riittävästi säynävää luonnoksen lunastamiseksi.
Ristiriitainen tapaus
Need for Speed: Heat on ristiriitainen tapaus. Se on hauskaa kilpa-ajoltaan ja takaa-ajoiltaan. Sen maailma on hieno ja yli 120 automallia tuunauksineen maukkaita. Sen täysin kuollut pelimaailma, ajoittain epäreilun vaikeat takaa-ajot ja kammottava fysiikkamallinnus syövät kuitenkin pisteitä. Need for Speed -pelisarjan olisi syytä saada kunnollinen täysremontti ja ottaa oppia sen ohi ajaneiden autopelien onnistuneista ratkaisuista.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.