Destiny, eli allekirjoittaneen peliuran yksi suurimmista pettymyksistä, on nyt vuoden vanha. Se on saanut jo aiemmin kaksi ladattavaa lisäosaa ja pelaajayhteisön iloksi myös ilmaisia päivityksiä käytettävyyteen sekä pelattavuuteen. Onko pelin 2.0 versioksi tituleerattu, ladattava lisäosa The Taken King, se mullistus joka saa jopa minut muuttamaan mielipiteeni pelistä? Antamaan anteeksi ja uppoutumaan kymmeniksi tunneiksi seikkailuun, jonka oli tarkoitus olla jokaisen scifittäjän märkä uni?
Ei. Voit lopettaa jännittämisen. Mutta tästä huolimatta jotain on parantunut ja onnistuin hetkeksi unohtamaan sen, mikä Destinyssä on vikana.
The Taken King esittelee paljon uutta Destinyyn, kuten tarinan ja sitä kuljettavat välianimaatiot. Mahtuupa mukaan jopa huumoria ja inhimillisiä henkilöhahmoja. Nyt saattaa haiskahtaa vittuilu, mutta kuten alkuperäisen, valtavirrasta poikenneen arvostelun lukeneet muistavat, oli tarinattomuus mielestäni pelin yksi suurimmista ongelmista ja suurin isku vasten kasvoja – miltei pohjattomien mahtipuheiden jälkeen.
Mikä siis on muuttunut? Taken Kingin tarina nappaa mukaansa välittömästi. Pelaajalle tehdään saman tien selväksi, että nyt on paska osunut isosti tuulettimeen ja pelaaja, muiden Guardianin ohella, ovat ainoat jotka voivat pelastaa universumin ison ja helvetillisen vihaisen Oryx-demonijumalan kynsistä. Kuulostaa perinteiseltä, ja sitähän se onkin. Kliseinen tarina toimii loistavasti, sillä se on aimo harppaus parempaan siitä, mitä alkuperäinen Destiny yritti räpeltää kasaan.
Taken King tehtävän lisäksi jokaiselle pelin hahmoluokalle on luotu kolmas alaluokka, joiden kaikkien avaamiseen on oma tehtäväketju. Mukana on myös luonnollisesti kolme Strike-tehtävää ja yksi Raid. Koko Taken Kingin ja sen tuomat 15 uutta hahmoleveliä niputtaa pakettiin muutamassa tunnissa, jopa yksin pelatessa. Uusi level cap, 40, on siis saavutettu muutamassa pelisessiossa. Strike ja Raid –tehtävät toki vaativat useamman pelaajan ja tarjoavat enemmän haastetta, kuin perustarina jossa käsien hikoilua aiheuttavat vain pomotaistelut.
Hintaa huville kertyy 40 €, joka on todella suolainen hinta sen tuomalle sisällölle. Taken King on kuin maksullinen päivitys joka muokkaa pääpeliä kohti sitä suuntaa, millainen sen olisi alun alkaen pitänyt olla.
Toinen perustelu hintamoitteelle on, että kun otetaan huomioon ne alkuperäiset ja uskolliset Destiny-pelaajat, jotka ovat jo aiemmin maksaneet 70 € pääpelistä ja 30 € ensimmäisestä Season Passista, joka ei sisältänyt Taken King -oikeuksia, joutuvat nyt pulittamaan vielä 40 € Taken Kingistä. Yhteensä siis koko paketista kahden uuden pelin verran. Täysin uudet pelaajat saavat puolestaan koko setin n. 70 € hintaan, Legendary Editioniin puettuna. Kuulostaako reilulta?
Peter Dinklage teki kerrassaan järisyttävän tylsän ja yksiulotteisin äänityöskentelyn Ghostille.
Vaikka Taken King tuo mukanaan paljon parannuksia niin yksikään niistä ei tee Destinystä sen palkitsevampaa. Loottijärjestelmää on parannettu ja tasojärjestelmää selkeytetty. Silti kampanjan pelaamisen jälkeen ainoa mitä käteen jää, on loputon ja itseääntoistava grindaaminen, paremman varusteen perässä sekä armottoman epäreilu vastakkainen moninpeli, jossa pelaajan peliaika määrittelee menestyksen. En kuule Destinyn kutsuvan.
Palatakseni vielä kerran pääpelin arvosteluuni, pohdiskelin silloin voisiko esimerkiksi John Malkovich piristää pelaajan tekoälykaveri Ghostin hahmoa, sillä Game of Thronesista tuttu Peter Dinklage teki kerrassaan järisyttävän tylsän ja yksiulotteisin äänityöskentelyn Ghostille. Kuinka ollakkaan, Peterin ”aikataulut” eivät ”antaneet myöden” Bungien ”erittäin kiireiselle ja pitkäikäiselle projektille”, vaan hänet sysättiin sivuun, vanhat lainit osittain uudelleen kirjoitettiin ja Ghostin uudeksi ääneksi palkattiin John Mal… Nolan ”Nathan Drake” North! Valitettavasti edes Herra North ei Ghostin hahmoa saa kiinnostavaksi. Vastapainona Nathan Fillion hoitaa homman kotiin timanttisesti Cayde-6-hahmona. Cayde-6:n ääninäyttely on todella laadukasta jälkeä, ja vaikka Cayde-6 edustaa exo-droidia, on se inhimillisempi kuin pelin ihmishahmot, ja monin kerroin hauskempi.
Taken King väläyttää parhaimmillaan osia siitä, mitä Destiny olisi voinut parhaimmillaan olla. Kun nämä ominaisuudet yhdistetään yhteen parhaista räiskintätuntumista, voisi kuvitella että Taken King lunastaa vihdoin paikkansa. Valitettavasti lisänimi ei peruspeliä pelasta. Samat ongelmat ovat juurtuneet syvälle, ja nyt näyttäkin siltä, että niiden kitkeminen ei ole mahdollista. Allekirjoittaneen narinasta huolimatta, Destiny uppoaa miljooniin pelaajiin ja se rikkoi Taken Kingin julkaisupäivänä latausennätyksiä monella taholla.
Ei käy kieltäminen, etteikö Destiny olisi mukavaa viihdettä kaveriporukalla. Kasuaalipelaaja ei vain saa siitä valitettavasti mitään tarinan jälkeen irti lukuun ottamatta puuduttavaa grindaamista, joka on yritetty naamioida mielekkääksi, mutta todellisuus paljastuu jokaiselle yli kymmenen tunnin pelaamisen kohdalla. Eri asia onkin, ketä pystyy itselleen myöntämään, että Destiny ei todellakaan lunasta lupauksiaan.
