Everybody’s Gone to the Rapture on seikkailupeli tai oikeastaan tutkimuspeli… Tai oikeastaan tarkkailupeli. Vai onko se peli lainkaan?
Se kertoo kuuden ihmisen tarinan pienessä Shropshiren kaupungissa. EgttR käsittelee maailmanloppua ja sitä suurta lopullista väistämätöntä, hyvin omintakeisesti.
Pelaajan tehtävänä on selvittää mitä kylän ihmisille on tapahtunut. Kaikki on jäänyt kesken ja asukkaat ovat yksinkertaisesti kadonneet jäljettömiin. Pelaaja voi seurata valojuovia, jotka johdattavat hänet tapahtumiin menneisyydessä. Pelaaja pystyy vaikuttamaan omalla tutkimisellaan pelin tapahtumiin ja jotta hän voi paljastaa koko juonen. Kylän kaikki nurkat tulee nuohota tarkkaan, eikä yhtään ovea saa jättää avaamatta eikä radiolähetystä kuuntelematta. Kokemuksesta nauttiakseen on parempi, että sen juonesta ei tiedä mitään joten en lähde kaivelemaan sitä enempää.
EGttR:n suurin ongelma on se, että se ei ole peli. Se ei ole peli edes sillä tavoin kuin tietyissä medioissa paljon parjatut Quantic Dreamin -seikkailut tai vaikkapa murska-arvioita maailmalla kerännyt The Order. EGttR:n pelimekaniikka on kerrassaan olematonta. Pelaaja voi liikkua hitaasti eteenpäin, tutkia ja aktivoida rajattuja objekteja X-nappia painamalla, hätyytellä jo mainittuja valojuovia ohjainta kallistamalla, sekä avata ovia. Pelistä löytyy myös nopeampi liikkumismalli, jonka pelintekijät unohtivat mainita pelin sisäisessä ohjainohjeessa. Nopeampi liikkuminen avittaa matelua hieman, mutta meno on silti aivan liian tahmeaa. EGttR vaatii pelaajalta nykypäivään nähden erikoislaatuista pitkäjänteisyyttä, jokainen keskustelu ja valmiiksi tallennettu lähetys tulee kuunnella tarkkaan tai kokemuksesta ei saa mitään irti.
Vaikka EGttR tarjoaa kauniita maisemia ja sen tunnelma on kutkuttavan karmivan ontto. Ihmettelen silti miksi se on tehty. Se on kaikkea, mikä voisi toimia kirjana kerrassaan loistavasti, mutta peli tämä ei ole. Se on enemmänkin interaktiivinen tarina — kuin tulevaisuuden kirja. Tarina jonka voi avata monessa järjestyksessä, mutta silti miltei samalla lopputuloksella.
En oikein tiedä kenelle tätä kokemusta suosittelisin. Monet mediat ylistävät jo EGttR:n taivaisiin, mutta henkilökohtaisesti suosittelen kirjakauppaa tai kirjastoa. On ihan ok, että omaa mielikuvitustaan voi käyttää. Hyvällä tuurilla sen avulla on mahdollista luoda vielä kauniimmat maisemat kuin mihin Cryengine pystyy ;). Jos kuitenkin Shropshireen haluaa piipahtaa, kannattaa vältellä spoilereita ja energiajuomia, laittaa villasukat jalkaan, kaataa kuppiin lämmintä teetä sivupöydälle, ottaa hyvä asento, tarttua ojaimeen ja aloittaa tarkkailu.
Kokemus ei ole kaikkia varten, omaksi yllätyksekseni ei edes minua, mutta joku tästä varmasti saa enemmän irti. Itse tyydyn mieluummin hyvään kirjaan — ihan koska tahansa.
En anna tälle edes arvosanaa, koska kyseessä ei ole peli.
