Mainos
Halo: The Master Chief Collectionin pitäisi olla jokaisen scifiräiskijän ja Xbox-fanipojan unelmapaketti: mukana on uudelleen HD-remasteroidut Halo: Combat Evolved Anniversary ja Halo 2, remasteroidut Halo 3 ja Halo 4, sekä kuumottava Halo 5: Guardians -moninpelibeta, ja vielä Ridley Scottin tuottama Nightfall-tv-sarja. Sisältöä siis löytyy, mutta kuinka hyvin massivinen scifikokoelma onnistuu sarjan uudelleen lämmittelyssä ja kannattaako se hankkia, vai olisiko parempi tyytyä vain muistelemaan vanhoja Haloja ja odottaa Halo 5:n julkaisua?
Ensimmäinen Halo-peli julkaistiin vuonna 2001 alkuperäiselle Xbox-konsolille ja toistaiseksi uusin Halo 4, taas vuonna 2013 Xbox 360-konsolille. Pelisarjan juoni typisteetynä menee kutakuinkin näin: Ihmiset ovat universumin laajuisessa sodassa avaruusörkkiryhmittymä The Covenantin kanssa, jota johtaa uskonnolliset sekopää Prophetit. Ihmisten etujoukoissa The Covenanttia vastaan taistelee videopelien scifi-ikoniksi muodostunut Master Chief John-117, Spartalaisten, avaruussotilaiden supereliitin kanssa. Pelisarja keskittyy eeppiseen tarinan kerrontaan, jonka välissä lahdataan naurettavia määriä avaruusörkkejä erilaisia aseita ja suojia avuksi käyttäen. Siinäpä se. Hyppiminen on myös isossa roolissa.
Koko settiä pitää kasassa erittäin tyylikäs ja hyvin toimiva valikkosysteemi, josta pelaaja voi valita pelin, jota pelata, yksin- tai moninpelina, kaverin kanssa tai ilman kaveria, sekä luoda omia kustomoituja pelilistoja, joissa pelaaja voi yhdistää minkä tahansa mukana olevan pelin tehtäviä haasteineen. Valikko on todella toimiva ja taustalla soiva Halo-sarjan soundtrack sopii fiilikseen sanomattakin helvetin hyvin.
Paketista löytyvä Halo: Combat Evolved Anniversary ei ole alkuperäinen Halo, vaan tämän kertaalleen jo uudelleen remasteroitu juhajulkaisu vuodelta 2012. Originaali peli on jo ikääntynyt pahasti ja Anniversary-laitos ei onnistunut antamaan muutama vuosi sitten sille tarpeeksi tekohengitystä. Peli tuntuu lattealta ja vanhanaikaiselta.
Sama vaiva rasittaa uudelleen HD-remasteroitua versiota jo kerran remasteroidusta pelistä: hahmomallinnus on tökeröä, osa tekstuureista kerrassaan karmivia, avoimet pelialueet todella tyhjiä ja elottomia, välianimaatiot melko kuraisia ja osa efekteistä on eltaantuneita kuin vanha rasva konsanaan. Peli pyörii täysin HD:nä, 1080p, mutta ruudunpäivitys on välillä todella nykivää, ja ruudun repeämiä ilmenee jatkuvasti. Co-op-moodin ruudunpäivitys tippuu pahimmillaan varmasti alle 30 kuvaa sekunnissa, joka on räiskintäpelissä anteeksiantamatonta – vaikka pelaaminen kyllä onnistuukin. Ohjattavuudessa on myös Halolle epätyypillistä jäykkyyttä, joten sulavuus on siis tipotiessään. Pelimoodin voi myös vaihtaa retroon yhdellä napin painalluksella, mutta näky on niin karmivaa paskaa HD-telkulla, että napin painaminen kannattaa unohtaa tyystin. Ensimmäinen isku kolahtaa Halo-muistoihin, aiheuttaen halkeamia kirkkaan kultaisten muistojen pintaan.
Halo 2, pelisarjan kenties paras peli on höystetty todella perkeleen upeilla, pidennetyillä täysin uusilla tarina-animaatiolla, jotka on värkännyt Blur-animaatiostudio MCC-kokoelmaa varten. Pätäkkää on varmasti palanut, mutta välianimaatiot ovat Hollywood-tasoa ja ne tempaavat mukaansa aivan eri tavalla, kuin koko Halo: CEA -peli.
Halo 2 ei edeltäjänsä mukaan pyöri täysin teräväpiirtona, vaan resoluutio on merkillinen 1328x1080p. Pelikehittäjät sanovat, että tämä vaaditiin, jotta nappia painamalla (jep.) voi vaihtaa takaisin originaaliin Halo 2 -pelimoottoriin. Tottakai tämä on ominaisuus, jota monet varmasti toivovatkin, mutta on kerrassaan saatanan naurettavaa, että remasteroitu HD-versio ei sitten olekaan täysin HD täydellä 1080p resoluutiolla varustettuna. Peli on kuitenkin remasteroitu todella hyvin: se on kaunis ja pyörii pääosin tasaisesti. Myös pelin äänet on remasteroitu ja äänimaailmaa vaihtuu versioita vaihtamalla. Valitettavasti kuitenkin co-op-pelimoodin ruudunpäivitys on myös Halo 2:n kohdalla erittäin huteraa, ja arvioituja pudotuksia 30fps alle sattuu usein varsinkin kun toimintaa puskee useammasta tuutista.
Xbox 360 -alustalla Halo-sarjaa jatkanut Halo 3 on siis ensimmäinen edellisen konsolisukupolven Halo-peli, ja samalla paketin laiskin remasterointi. Se onnistuu kokoelman tasaisimpaan ruudunpäivitykseen ja peli suoriutuu miltei pitelemään kiinni 60fps:n rullauksesta huolimatta siitä, että peli on pyörii täydessä 1080p HD-resoluutiossa. Ero alkuperäiseen on valtavan positiivinen, mutta esimerkiksi venytetyt fontit ja kamalat hahmojen kasvot laskevat fiilistä melkolailla. Samoin pelin ulkoalueet ovat turhan karuja. Halo 3:n co-op on paketin sulavin, ja yksinpelin lailla se sinnittelee todella sulavassa ohjattavuudessa miltei läpi koko kampanjan.
Halo 4 on viimeinen X360-konsolille tähän mennessä julkaistu Halo-sarjan peli, ja kenties koko X360-konsolin pelikirjaston näyttävin ilmestys. Sen tekemiseen käytettiin kasapäin rahaa ja lopputuloksen näkee edelleen remasteroidussa versiossa. Sääli vain, että remasterointi tuntuu hätäiseltä ja ruudunpäivitys on tuskallisen takkuilevaa yksinpelissä, ja co-op-kampanja on välillä miltei pelikelvoton. Halo 4:n käännös on kuin kaunis viinakonvehti – päältä kaunis mutta sisältö maistuu vähän paskalle, vaikka siinä onkin miellyttäviä vivahteita. Pelikokemusta lannistaa Halo 3:n lailla myös venytetyt fontit ja HUD-näyttö. Tuskinpa näiden uudelleen tekeminen olisi ollut kovin iso juttu.
Achievement-huntterit lienevät myös tyytyväisiä, sillä paketin läpikotaisin kahlaamalla avattavana on 450 uutta saavutusta ja 4,5k pointsia lisää Gamerscoreen. Niille ketä moiset kiinnostaa.
Halo MCC kompastuu 343-pelistudion kunnianhimoon julkaista kaikki kerralla: Jokainen paketin peli olisi vaatinut lisäaikaa remasterointiin ja ripauksen lisää sitä jotain. Todella turhauttava co-op-pelimoodien ruudunpäivitys vaivaa jokaista paketin peliä, vaikka tämä on aina ollut yksi Halon valttikorteista. Yksinpeli ei ole riittävän sulavaa ja kiire paistaa läpi miltei kaikilla osa-alueilla.
Kuuden pelitalon sopassa on tällä kertaa häärinyt liikaa kokkeja ja lopputulos ei ole viiden Master Chief -tähden arvoinen. Ongelmista ja laiskasta tuunauksesta huolimatta pelisarja on kuitenkin legendaarinen, ja vaikka muistojen kultainen kypärä naarmuuntuu pakettia pelatessa runsaasti, on kokonaisuus kuitenkin niin käsittämätön pala pelihistoriaa, että siitä on pakko tykätä.
Moninpelin 110 karttaa takaavat sen, että Live-palvelussa riittää kuhinaa pitkäksi aikaa ja on näin ollen nettiräiskinnästä kiinnostuneille selkeä syy hankkia kokoelma. Halo MCC pitäisi löytyä jokaisen XB1-scifiräiskintäfanin pelihyllystä ehdottomasti. Vaikka se on kaukana täydellisestä, on paketti täynnä pientä hyvää, joka oikeuttaa ehdottomasti myönteiseen ostopäätökseen. Aina voi toivoa, että pelipaketin suorituskykyä voidaan paikkailla julkaisun jälkeisillä päivityksillä, sillä co-op on aina ollut Halo-sarjan parasta antia.
Mainos
