Muutama vuosi sitten uuden, todella vahvan, alun saanut Tomb Raider -pelisarja saa nyt toisen osansa ja samalla ensimmäisen todellisen uuden sukupolven TR-seikkailun.
Rise of Tomb Raider jatkaa pelin päähenkilön, Lara Croftin, kasvutarinaa yhdeksi maailman suurimmista seikkailijoista. Se sijoittuu vuoden päähän ensimmäisen osan seikkailun jälkeen. Ilkeämielinen järjestö, Trinity, pyrkii nyt salaamaan Laran ensimmäisessä osassa tekemät paljastukset ja pitämään yksinoikeuden yliluonnolliseen. Lara seuraa isänsä jalan jälkiä pakkomielteisessä totuuden ja ikuisenelämän etsinnässä.
Seikkailua äärisääolosuhteissa
Tomb Raider on kolmannen persoonan seikkailupeli. Sen pelimaailma koostuu melko avoimista temmellyskentistä sekä tiiviimmistä, tarinaa edistävistä alueista sekä salaisista luolastoista. Avoimet alueet ovat täynnä salaisuuksia ja peli on pullollaan tekemistä.
Laran toinen tehtävä seikkailun ohella on selviytyminen. Selviytyäkseen Laran tarvitsee metsästää eläimiä ja kerätä rakennustarpeita ympäristöstään sekä tappamiltaan vihollisilta. Kerättävää riittää ja sen mukana myös kehitettävää. Lara voi oppia uusia taitoja ja parantaa omaa kielipäätään tutkimalla ympäristöä sekä suorittamalla tehtäviä ja haasteita. Tappamisesta palkitaan myös kokemuspisteinä, oli kyseessä sitten viaton eläin tai Trinityn palkkasotilas.
Lara pystyy parantamaan löytämiään aseita ja tarvikkeita sekä luomaan kokonaan uusia varusteita, jos hän vain sattuu löytämään puuttuvia osia. Osa tarvikkeista aukeaa tarinan mukana, mutta osan eteen pelaajan tulee todella tehdä töitä sekä ratkaista salaisten luolastojen arvoituksia, jotta puuttuvat palaset löytyvät. Laran kannattaa myös palata tutkimaan jo pelattuja alueita uusien tarvikkeiden auettua, sillä jo ensimetreistä asti avoimissa kentissä on paikkoja johon aloittelevalla hautaratsaajalla ei vielä ole asiaa.
Sama pohja, uusi tarina
Käytännössä Rise of the Tomb Raider on sama peli kuin pari vuotta sitten, mutta hiotumpi.
Mukana on toki uusi tarina, uudet pirulliset viholliset ja Laran historiaa valotetaan entisestään. Lara on nyt karaistuneempi kuin ennen, eikä eläinten tappaminen enää kirvota kyyneltä Laran silmäkulmaan. Silti Laran henkilöhahmossa on edelleen sitä jotain sopivan herkkää ja haavoittuvaista.
Pelin lomassa pelaaja huomaa suojelevansa Laraa aivan eri tavalla kuin muita pelihahmoja. Tämä tunne on jännittävän poikkeuksellinen ja se koukuttaa Laran seikkailuun aivan omalla tavallaan. Lara on myös todella uskottava ja on helppo huomata, että Terry Pratchettin tytär on asialla, sääli vain että tarina itsessään ei ole kovinkaan kummoinen ja sen suurin puute on huumori (joka on vielä yllättävämpää Pratchettin tyttäreltä).
Rise of the Tomb Raider ottaa itsensä niin kovin vakavasti. Pieni kevennys silloin tällöin ei olisi pahitteeksi, vaikka Unchartedin kaltaiseen Indy-toilailuun ei toki aina tarvitsekkaan lähteä. Toisaalta taas tarinan kerronta on sulavaa vaikka ei kovin mielenpainuvaa.
Toiminta on puolestaan tarina erikseen. Rise of the Tomb Raider on pakattu täyteen todella henkeäsalpaavia kohtauksia, jotka suorastaan pakottavat pelaajan pelituolin reunalle henkeään pidätellen. Pelin ensimmäisten minuuttien huimat vuorikiipeilykohtaukset ovat vasta alkusoittoa paljon suuremmalle.
”Laihalla tekoälyllä varustetuilla Trinityn sotilailla ole mitään jakoa ainakaan perusvaikeustasolla pelatessa”
Uutuutena peli tarjoilee hiippailumekaniikan hiljaisine tappoineen, joka tuntuu niin luonnolliselta ja sopivalta, että sen kuvittelee olleen mukana jo edellisessä osassa.
Lara metsästää sotilaita kuin susi lampaita, eikä laihalla tekoälyllä varustetuilla Trinityn sotilailla ole mitään jakoa ainakaan perusvaikeustasolla pelatessa (vaikeusaste kannattaa laittaa tappiin jos kaipaa edes pientä haastetta). Vaikka tekoälysiat eivät kunnolla hanttiin laitakkaan, se ei haittaa lainkaan — päinvastoin, Tomb Raiderin flow on pirun timanttista.
Toiminnassa on aitoa toiminnan tuntua ja metsästys on saalistajamaista vaanimista. Kun taistelut pysyvät näppärästi hanskassa, tuntuu seikkailu ja tutkiminen pysyvän mukavasti pääosassa.
Kontrollit ovat todella hyvät ja napakat, vaikkakin ajoittaisia lipsahduksia sattuu kiipeillessä, sillä Lara ei liimaudu kiipeiltäviin pintoihin ja kädensijoihin kuten monessa muussa pelissä. Hyppely vaatiikin tarkkuutta ja muutama harha-askel on silti taattu. Onneksi pelin automaattitallennus on äärimmäisen toimiva ja armollinen, joten harmaita hiuksia ei välikuolemista aiheudu.
Grafiikka hivelee silmiä
Graafisesti Rise of the Tomb Raider on heittämällä yksi Xbox Onen kauneimmista peleistä. Osa pelin maisemista ovat todella henkeä salpaavan kauniita sekä valaistuksella luotavat yksityiskohdat ovat huiman hienoja. Jos maisemia ei oteta huomioon, se ei ehkä ole nykyisen sukupolven näyttävin peli, mutta yksi toimivimmista; ruudun päivitys on todella sulavaa.
Äänipuoli on kaikenkaikkiaan kunnossa. Tosin tälläkin kertaa mukana on todella omituisia aksentteja ja täydellistä brittiaksenttia jauhavat Siperian natiivit hieman ihmetyttävät. Musiikit ovat erittäin toimivia ja luovat tunnelmaa tilanteessa kuin tilanteessa. Samoin ambienssiäänet tekevät pelimaailmasta äärimmäisen eloisen ja uskottavan.
Tuotantotiimi on kuunnellut pelaajien palautetta myös haudanratsauksissa. Rise of the Tomb Raider sisältää huomattavasti enemmän aivopähkinöitä, kuin liian helpoksi soimattu ensimmäinen osa. Pulmissa on enemmän haastetta, mutta kertaakaan ei seinä tullut vastaan.
”Rise of the Tomb Raider on todella vahva peli, joka ammentaa reilusti edellisestä osastaan parantaen sitä kaikilla osa-alueilla”
Rise of the Tomb Raideria olisi helppo verrata Uncharted-pelisarjaan, mutta vertaukselle ei ole tarvetta. Rise of the Tomb Raider on todella vahva peli, joka ammentaa reilusti edellisestä osastaan parantaen sitä kaikilla osa-alueilla.
Seuraavaan osaan on toki jo keksittävä jotain uutta, mutta tämä seikkailu seisoo vankasti omilla jaloillaan. Se on täynnä toimintaa, henkeäsalpaavaa seikkailua maalauksellisen kauniissa maisemissa, sekä äärimmäisen uskottavan ja unohtumattoman päähenkilön.
Xbox One -pelaajat ovat äärimmäisen onnekkaita päästessään pelaaman Laran uusimman seikkailun ensimmäisinä – tämä on todellakin yksinoikeuspeli, joka saattaa vaikuttaa vahvasti konsolin ostopäätökseen. Jälleen kerran: tämä on jokaisen seikkailupelin ystävän pakkohankinta ja jos Nathan Drake on kuulolla, haaste on heitetty!
