Peliarvostelu: Sleeping Dogs – Definitive Edition

Sanfranciscolaiskyttä Wei Shen palaa kotikaupunkiinsa Hong Kongiin soluttautuakseen triad-jengeihin ja kukistaakseen huumekaupparingin. Edetessään rikollishierarkiassa, joutuu Wei pohtimaan monesti uudelleen poliisinvirkaansa ja sen asettamia moraalisia valintoja.

 

 

Sleeping Dogs julkaistiin pari vuotta sitten PS3:lle, X360:lle ja PC:lle. Tuolloin peli sai vaihtelevaa kritiikkiä, mutta pääosin arvostelut olivat tylyjä. Tämä tietysti johtuu pelin köyhästä juonesta ja yllättävän hiomattomasta pelattavuudesta. xtv.fi:llä pelin arvosteli Tapio Kylmänen, jonka mielipiteen voi lukea tästä.

 

Sleeping Dogs on spinoff tai jatko-osa PlayStation 2:lle ja Xboxille alunperin julkaistulle True Crime -pelisarjalle, joka jo vuosikymmen sitten tutustutti pelaajan avoimeen hiekkalaatikkokikkailuun mm. Los Angelesin kaduilla. Graafisesti niistä ajoista on tultu kauas, mutta pelattavuus on tänä päivänäkin yhtä karmeaa.

 

 

Sleeping Dogs saapui PS4:lle ja Xbox One:lle hiottuna versiona. Grafiikka on yksityiskohtaisempaa, ihmisvilinää on hieman enemmän, partikkeleita käytetään paremmin ja tekstuurit ovat todella tarkkoja. Samalla Definitive Edtition tuo mukanaan kaikki erikseen julkaistut pikkutilkkeet, kuten vaatteita ja aseita, seikä kolme erillistä DLC-pakettia Nightmare on North Point'n, Year of The Snake'n ja myöhemmin pelissä avattavan Zodiac Tournament'n. Siinäpä ne uudistukset sitten ovatkin.

 

Vaikka peli näyttää paperilla hyvältä ja trailerissa mehukkaalta, vaivaavat sitä lukemattomat ongelmat. Suurin ongelma on ohjattavuus. Wei itsessään liikkuu ihan kelvollisesti, mutta kamera miehen ympärillä on kankea ja varsin rajoitettu liikeradassaan. Ajoneuvojen fysiikat puolestaan ovat uuden sukupolven huonoimmat. Ohjattavuus on suoraan SEGA Mega Driven ajoilta, eikä kolareissa tai realismissa ole kehun sanaa sanottavana. Ajoneuvotuntuma on jopa niin perseestä, että allekirjoittanut mielummin kävelee Honkkarin poikki, kun koskee enää jatkossakaan tässä pelissä yhteenkään ajoneuvoon. Ymmärrän, että autorigin twiikkaaminen on hankalaa hommaa, mutta jos rigi on tehty hyvin ja autojen fysiikka on oman ymmärryksen rajoissa, voisi yhden päivän työllä saada ajoneuvojen perusrigin helposti kustomoitua hyväksi, ja sen pohjalta modifoida muiden autojen fysiikat. Mutta ei – ei edes toisella julkaisukierroksella.

 

 

Vaikka grafiikka onkin paranneltua ja näyttää yleisesti hyvältä, ei piirtoetäisyyteen silti ole saatu parannusta. Peli näyttää maisemaa n. 200 m päähän eteenpäin ja spawnailee objekteja härskisti silmän kantoalueella. Samoin, jos autolla törmää vaikka rikkoutuvaan lehtikioskiin, katoaa tämä maahan osuttua n. 5 sekunnin kuluttua. Uuden sukupolven konsoleissa on kyllä sen verran muistia, että näin ei oikein koodatessa tarvitsisi olla. Jossain on oikaistu, ja paljon.

 

Wei on kova jätkä pidättämään, mutta jossain vaiheessa se rautarakkokin on tyhjennettävä – vaikkapa useampaan kertaan putkeen.

 

Pelin huononona puolena mainittakoon vielä kömpelöt hahmoanimaatiot. Oletusliikkeitä on pelin tapahtumiin nähden aivan liian vähän, eivätkä liikkeet vaihdu saumattomasti. Hahmo nykäisee ja etenee miten milloinkin, vaikka tämänkin olisi toki voinut uudelleenjulkaisuun rakentaa paremmin.

 

 

On pelissä jotain hyvääkin. Siinä on nimittäin tarina, jossa on juoni. Juoni ei ole ihmeellinen, mutta sen pelaa ihan kiinnostuneena läpi. Yhtenä ääninäyttelijänä kuullaan iki-ihanaa Emma Stonea, jonka samettiääni taatusti miellyttää korvaa. Pelistä löytyy myös Watch_Dogs'sta poiketen huumoria, joka on suuri plussa. Läppä nimittäin kuuluu ehdottomasti osaksi viihdyttämistä, olipa pelin aiheet sitten miten vakavia tahansa.

 

Myös toinen kiitosta ansaitseva asia on taistelusysteemi. Pelissä räiskitään aseilla vasta tuonnempana, mutta nyrkeillä kiskotaan kinuskeja lättyyn jo aivan alusta. Sleeping Dogs onkin oikeasti katunyrkkeilypeli. Se toimii osa-alueena pelissä parhaiten. Katutappelupeliin ei tosin olisi tarvinnut mallintaa kokonaista Hong Kongia ja paskoja ajoneuvomahdollisuuksia, jos se eivät kuitenkaan ole pelissä tärkeintä.

 

 

Sleeping Dogs – Definitive Edition haisee rahastukselta, sillä se ei ole parannettu painos, kuin pienillä osa-alueilla. Sen kontrollit ovat edelleen hirvittävät ja animaatiot kökköjä. Aikaisemmasta kritiikistä ei ole otettu mitään opiksi ja peli tuodaan markkinoille vain hillonkiilto silmissä.