Yli 1 200 videopelijournalistia on poistunut mediasta viimeisten kahden vuoden aikana eikä ole palannut alalle, kertoo Press Engine -yrityksen VGC:lle toimittama data.
Press Engine on PR-työkalu, jota pelinkehittäjät ja julkaisijat käyttävät jakamaan koodeja ja lehdistötiedotteita maailmanlaajuiselle toimittajaverkostolle.
Yrityksen mukaan yli 600 videopeliaiheista kirjoittavaa toimittajaa suurista kansainvälisistä medioista katosi sen tietokannasta viimeisen 12 kuukauden aikana. Saman verran poistui myös edellisenä vuonna, eikä heistä suurin osa ole siirtynyt muihin mediayrityksiin.
Press Enginen tietokannan mukaan maailmanlaajuinen “tier 1” -pelijournalistien määrä on vähentynyt kahdessa vuodessa 25 %. Suurin osa lähteneistä työskenteli erikoistuneilla pelisivustoilla kuten IGN, Polygon ja GameSpot. Kun mukaan lasketaan harrastaja-, osa-aikaiset ja freelancekirjoittajat, alalta on poistunut lokakuusta 2023 lähtien yli 4 000 ihmistä.
Myös Suomesta poistui Pelaaja-lehti, jonka Pelit-lehden kustantaja osti ja integroi osaksi uutta Pelit-lehteään. Pelaaja-lehden verkkosivustoversio on kuitenkin vielä olemassa, mutta pelitoimittajia jäi töitä vaille lehden fuusiossa.
Koronapandemian jälkeinen epävakaa markkinatilanne on johtanut irtisanomisiin useissa pelimedioissa, kuten IGN:ssä, Fandomissa, Gamer Networkissa ja Valentissa. Press Enginen perustaja Gareth Williams kertoi VGC:lle, että suurimmat syyt alan taantumaan ovat keskittyminen vain suurimpiin peleihin, Googlen hakualgoritmimuutokset sekä mainosrahoituksen ja sisällön monipuolistumisen puute.
– Monien tekijöiden yhteisvaikutus on vienyt pelijournalismilta joitain sen kirkkaimmista kyvyistä. COVID-huiput, sisällön yksipuolisuus, Googlen Helpful Content -päivitys, yhteenvedot ja tekoäly ovat kaikki vaikuttaneet nykytilanteeseen, Williams sanoi.
Hän kehotti tukemaan suosikkimedioita:
– Tukekaa niitä, ennen kuin vaihtoehtoja ei enää ole.
Veteraanitoimittaja Alex Donaldson (RPG Site) totesi, että Googlen muutokset ja lukutottumusten muutos ovat suurimmat ongelmat, mutta paremmalla mediayritysten johtamisella irtisanomisia olisi voitu välttää.




