Pokémon Legends: Z-A -arvostelu – Pokepallot urbaanipuristuksissa

Pokémon Legends: Z-A yrittää mullistaa sarjan reaaliaikaisella taistelulla, mutta unohtaa matkan varrella seikkailun riemun. Lumiose Cityn ”kahvila-chic” on tyylikästä, mutta puuduttavan tylsää.

Hyper Beam viuhuu korvan juuresta, väistät kierähtämällä katuvalon taakse ja heität pallon lennosta. Osuiko? Ei, vaan itseesi osui. Hienosti meni. Lopun edestä tuijotellaan harmaita kaupunkiseiniä, ja leikitään että pienessä puistossa seisoskelu on luonnossa olemista. Pokémon Legends: Z-A – peli, joka yrittää miellyttää varttuneempaa sakkia, mutta unohtaa kaiken hauskan siinä samalla.

Pokémon on kulkenut pitkän tien Game Boy -ajoista, mutta teknisiä ihmeitä nämä pelit eivät ole koskaan olleet – eikä poikkeusta tee Z-A. Pelisarja toisti samaa kaavaa vuosikausia: kerää merkit, voita liiga ja toista sama uudestaan. Sarjan arvostetuimmat teokset, kuten HeartGold/SoulSilver tai Black/White, muistetaan nimenomaan sisällöstään, ei graafisesta ilotulituksesta.

Pokémon Legends: Arceus (2022) rikkoi kaavaa viemällä sarjaa vapaampaan suuntaan, vaikkakin teknisesti yskähdellen. Myös pääsarjan tuoreimmat osat Scarlet ja Violet ovat nojanneet avoimeen maailmaan, mikä on toiminut konseptina hyvin bugeista huolimatta. Legends: Z-A tekee kuitenkin täyskäännöksen ja ahtaa koko pelin yhden kaupungin sisään. Samalla se kadottaa sen olennaisimman: keräilyriemun, joka tukehtuu betoniseinien väliin.

Urbaania ahdistusta

Pelin tarinassa olemme Lumiose Cityssä, Kalos-alueen sydämessä, keskellä valtavaa kaupunkikehitysprojektia. Tarkoitus on luoda paikka, jossa ihmiset ja Pokémonit elävät rinnakkain. Käytännössä tämä tarkoittaa juoksemista ristiin rastiin samoja katuja, viemäreitä ja kattoja. Tarina yrittää olla kypsempi, mutta se tuntuu lähinnä siltä, että värikäs nuoruuden vimma on vaihdettu haaleaan masentuneella banaanikärpäsellä maustettuun latteen ja betoniseiniin.

Reaaliaikaista pokepalloilla pelaamista

Pokémon Legends: Z-A on pokemon-peli siinä missä aiemmatkin osat; kolmannesta persoonasta katseltua taskuhirviöiden metsästystä, koulutusta ja taisteluttamista. Tällä kertaa kuitenkin vuoropohjaisuus on heitetty romukoppaan. Pokémon Legends: Z-A tarjoaa täysin reaaliaikaisen taistelun. Voit liikkua vapaasti, väistellä ja hakea parempia asemia samalla kun omat taskuhirviöt mätkivät menemään.

Myös vanha PP-systeemi (iskujen käyttökerrat) on historiaa. Tilalla ovat ”cooldownit” eli jäähtymisajat. Mitä nopeampi Pokémon (Speed-statistiikka), sitä nopeammin se voi iskeä uudestaan. Tämä on paperilla mielenkiintoista ja tuo taisteluihin uudenlaista sykettä. Käytännössä se on usein kaaosta, jossa ympäristön esteet – penkit, puut ja lyhtypylväät – ovat tiellä, ja pelaaja itse on maalitauluna.

Onko tämä parempi tapa? En ole varma. Se on erilainen, ja varmasti piristysruiske, mutta en tiedä, haluanko nähdä tätä pääsarjan peleissä. Se tuntuu kokeilulta, joka toimii tässä, mutta jättää kaipuun taktisempaan otteeseen.

Koska seikkailu on rajattu yhteen kaupunkiin, Game Freak on yrittänyt keksiä pyörän uudelleen ”Wild Zones” -alueilla. Nämä ovat aidattuja puistoplänttejä tai rakennustyömaita, joissa Pokémonit vaeltavat vapaana. Ajatus siitä, että villi luonto on korvattu aidatulla hiekkalaatikolla, on dystooppisen masentava, vaikka se peliin ”redevelopment”-teemaan sopiikin.

Pelissä on myös ns. jokavuotinen uusi ”pokemon-evoluutio” ja se on tällä kertaa paluun tekevä mega-pokemonit. Megailu on väliaikaista, mutta iskee ässän canasta-pöytään niin, että vastustajalta saattaa mahjong-palat mennä väärään kurkkuun. Oletan että kaikki urbaaneissa ympäristöissä pelaavat vain canastaa ja mahjongia, samalla kun istuvat tuntikausia saman lattensa ääressä. Voin olla väärässäkin.

Harmaa on uusi harmaa

Visuaalisesti peli on… ankea. Värimaailma on haalea ja ”aikuismainen”, mikä tarkoittaa tylsää. Lumiose City on mallinnettu Pariisin tyyliin, mutta Switch-konsolin tehot (kyllä, tämä on perus-Switchillä, ei kakkosella) eivät riitä tekemään siitä elävää. Kadut toistavat itseään, ja vaikka vuorokaudenajat vaihtuvat, harmaa on aina harmaata.

Pokémoneja metsästetään kaupungin puistoalueilla, mikä tuntuu harvinaisen ”kaupunkiankealta”. Missä on löytämisen riemu, kun harvinainen öttiäinen löytyy hoidetulta nurmikolta kerrostalon varjosta eikä synkän metsän siimeksestä? ”Kahvila-chic” estetiikka ei vain kutsu luokseen samalla tavalla kuin värikäs seikkailu.

Nintendo Switch 2:lla pelissä on tarkempi resoluutio ja 30fps sijaan rullailee vikkelämmin 60fps:llä. Muuta eroa peleillä ei juurikaan ole.

Kannattaako ostaa?

Pokémon Legends: Z-A on kuriositeetti. Sen uudet taistelumekanismit ovat mielenkiintoinen irtiotto perinteistä, ja pelkästään niiden takia kovimmat fanit haluavat tämän kokea. Mutta seikkailuna se on lattea. Yhteen kaupunkiin lukittu rakenne ja tylsä visuaalinen ilme tekevät siitä pelin, jota tuskin jaksaa pelata uudestaan vuosien päästä.

Jos etsit Arceuksen kaltaista vapauden tunnetta, petyt. Jos haluat nähdä, miltä Pokémon näyttää, kun se yrittää olla aikuinen ja vakava, tässä se on – se tuijottaa yhtä ankeana ja harmaana, muka trendikkäänä kuin peilik— Ihan kiva kokeilu, mutta saisi kyllä sellaiseksi jäädä.