Project CARS oli alusta asti täysverinen autosimulaattori, joka oli käytännössä pelattavissa ainoastaan ratin ja polkimien avulla. Nyt pelisarjan taustalla olevat pelitalot hamuavat isompaa yleisöä muuttamalla brändin helpostilähestyttäväksi Forza– ja Gran Turismo -henkiseksi simcadeksi. Tällainen on Project CARS 3.
Vuonna 2015 julkaistu ensimmäinen Project CARS lupasi tuoda autosimulaattorien ystäville jotain sellaista, jota kilpa-ajopiireissä oltiin jo pitkään kaivattu. Paljon eri auto- ja kisavariaatioita hyvällä grafiikalla varusteltuna. Sen Project CARS todella toikin. Pelin pikkupuutteet paikattiin pari vuotta myöhemmin julkaistun Project CARS 2 -pelin myötä, joka toi heti natiivin VR-tuen simulaation maksimoimiseksi.
PC2 otettiin erittäin tyytyväisesti vastaan simulaattoripiireissä, mutta markkinointikampanjoista innostuneet kasuaalipelaajat pettyivät vaikeaan ohjaintuntumaan. Ohjaintuntumahan on kaikissa oikeissa autosimulaattoripeleissä niin vaikea, että niitä on käytännössä lähes mahdoton pelata nautinnollisesti muilla ohjaimilla kuin ratilla ja polkimilla.
Project CARS 3 -pelin ei missään nimessä pitäisi olla nimeltään Project CARS 3, vaan esimerkiksi Project CARS: Wild Wheels tai Hot Tarmac – mitä tahansa, paitsi järjestysnumerossaan seuraava, joka lupailee samaa simulaatiota kuin edeltäjänsä.
Bandai-Namco, Slightly Mad Studios ja Codemasters havittelevat kolmannen osan tapauksessa suuremman yleisön ja täten rahavirran perään. Nyt mallia on otettu Driveclubista, Need for Speed: Shift 2:sta, Forza Motorsportista ja Gran Turismosta. Näiden parhaat puolet yhdistettynä Project CARS -sarjan omiin nyansseihin, on pakko toimia kotisohvilla. Ja kyllä, niinhän se toimiikin, mutta onko tämän myötä simulaatiopelaajat totaalisen karkoitettu?
Nollasta tähdeksi
Nyt, kun kyse ei ole enää simulaattorista kisoineen, vaan pelistä, on Project CARS 3 täynnä pelillistä tekemistä. Uratilassa ei ole varsinaista tarinaa, vaan pelaaja luo oman ukkelinsa tai akkelinsa, valitsee ensimmäisen autonsa ja lähtee kaahailemaan kohti saatavilla olevia alkupään kisoja. Tavallisten autojen ankeimmasta luokasta noustaan huipulle eri kisojen ja pisteiden kautta, joita voi myös kerryttää ajamalla moninpeliä, mukautettuja omia kisoja, harjoitteluita tai vaikka päivittäishaasteita.
Ja siinähän ne jo mainittiinkin. Mukana on nyt isompi kokonaisuus kaikkea. On paljon avattavaa ja kerättävää, muokattavaa ja haasteita. Tärkeimpänä komeilee uratila, johon kaikki muokkaus kulminoituu. Uratilassa kun hankitaan ne omat autot ja muokataan niistä oman näköisiä.
Puolet pois, puolet tilalle
Project CARS -simulaattorin muututtua Project CARS -peliksi on puolet sisällöstä vaihtunut. Poissa ovat lämpenevät ja kuluvat renkaat, autoa rankaiseva vauriomallinnus, tarkasti muokattavat säätilat ja 99 kierroksen rankat kilpa-ajot. Yllättäen myös Spa:n moottorirata on hävitetty muuten kattavasta oikean maailman ratavalikoimasta.
Tilalle on tullut piste- ja loottijärjestelmä, autojen puolivapaa muokkaus, autotekniikan arcademainen tuunaus ja kourallinen uusia ratoja. Onneksi mukaan on mahdutettu myös pari uutta maantierataa mm. Italian vuoristokylä, Arizonan aavikot ja Rion karkkimaiset kadut.
Käytännössä koko peli on kokenut valtavan overhaulin, joka tekee kaikesta sohvaystävällisempää viihdeautoilua.
Uusi ohjaus
Jotta pelaamien sohvalta, ohjain lapasissa olisi mahdollista, on pelin ohjaustuntuma ja fysiikat pistetty kokonaan uusiksi. Onneksi mallina on sentään ollut selvästikin Forza Motorsport.
Ohjaustuntuma ohjaimella on loistava, intuitiivinen ja välittömästi käteen sopiva – ainakin Xbox One -ohjaimella pelattuna. Autojen ohjaaminen on maukasta ja kivaa. Sudittelut, sladittelut ja kaahaaminen on nautinnollista peliohjaimella – aivan samalla tavalla kuin Forza-peleissä ja Wreckfestissä.
Myös rattiohjaus on kokenut muutoksen, mutta onneksi tuntuma on edes ihan ok. Suurin ero edelliseen on pidossa. Nyt nimittäin jopa formulat pyrkivät driftaamaan kurveissa ja niiden pidon lähtö on helppo korjata kaasua hellittämällä. Simulaatioversiossa korjaaminen ei olisi näin helppoa. Ajaminen ratillakin on kuitenkin ihan kivaa, muttei missään nimessä simulaatiomaista, vaan simcademaista kuten Gran Turismo Sportissa. En voi tuomita täysin, vaikka sitä turhaa driftailua tuomitsenkin. Peli on kuitenkin selvästi tehty tällä kertaa peliohjaimille.
Samaa grafiikkaa kuin kolme vuotta sitten
Entäs sitten se grafiikka? Visuaalisesti peli ei ole muuttunut edellisestä. Ensimmäisen ja toisen pelin graafisessa ilmeessä oli selkeitä eroja, mutta toisen ja kolmannen pelin grafiikoissa ei juurikaan. PC3 luottaa PC2:n grafiikkoihin, ja niin se voikin, sillä peli näyttää hyvältä.
Nvidian GTX 1080Ti pyörittää peliä Ultra-grafiikoilla 4K/60p:na erinomaisesti, vaikka kaikki 30+ autoa olisi ahtaasti samalla radalla. Optimointi on tehty hyvin konsoleita varten ja se tekee hyvää myös tehokkaalla PC-myllyllä pelaavalle.
Parasta virtuaalitodellisena!
Parasta Project CARS 3:ssa on tietenkin VR-tuki. Peli toimii yhtä mahtavasti virtuaalitodellisuudessa kuin edelliset osat. Toki tehoa pitää koneesta löytyä, mutta palkintona on lähes realistisen näköinen herkkupala.
Autot ovat mallinnettu edellisen osan tavoin viimeisen päälle sisältä, joten niitä on maukasta ihastella esimerkiksi harjoitusajoissa. Myös maisemat toimivat näyttävästi VR:nä. Peli on parasta pelattuna VR-visiireillä.
Kannattaako ostaa?
Jos rakastit Project CARS 2:sta, rFactor 2:ta, Assetto Corsaa ja muita simulaattoreita, kannattaa pysyä suosiolla niissä. Project CARS 3 on Driveclubin ja Forzan risteytys. Se on tehty peliohjaimelle ja sohvapelaamiseen. Jos taas nautit suunnattomasti Forza Motorsportista, Driveclubista tai Gran Turismo Sportista, on Project CARS 3 turvallinen ja hyvä valinta tämän joukon jatkeeksi. Rattia ei kuitenkaan kannata kaivaa esille, sillä tätä pelataan ohjaimella. Se on suuri sääli sarjan faneille, sillä Project CARS 2 oli simulaattorisarjassaan erinomainen tapaus. Project CARS 3 on jotain, mikä tuntuu 8 vuotta vanhalta, mutta se on silti ihan kiva autopeli.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.