Ravenswatch-arvostelu – Satumaista selviytymistä

Klassiset herää henkiin

Ravenswatch sijoittuu synkkään ja vaaralliseen fantasiamaailmaan nimeltä Reverie. Paikka, missä legendat, sadut ja kansantarinat ovat heränneet eloon. Iloista tanssimista piparkakkupojan kanssa ei Reveriessä enää pääse kokemaan, sillä maailmaa uhkaa pimeyden voimat, joita kutsutaan painajaisiksi. Nämä hirvittävät olennot levittävät korruptiota ja tuhoavat kaiken tieltään, vääristäen Reverien kauniit maisemat ja riistäen toivon sen asukkailta.

Pelaaja astuu sankarien saappaisiin, jotka ovat Reverien viimeinen toivo. Nämä sankarit – kuten Punahilkka, Beowulf ja Lumikuningatar – ovat klassisten tarinoiden hahmoja, mutta legendoja on tuunattu nippa jos toinenkin, jotta he voisivat taistella tätä pimeyttä vastaan.

Jokaisella sankarilla on oma syynsä taistella painajaisia vastaan, oli kyse sitten heidän maailman pelastamisesta, henkilökohtaisesta hiekasta vagainassa tai kostonhimoisesta vihasta näitä kokoomusla… siis korruptoivia voimia kohtaan.

Lisää hahmoja avautuu pelin edetessä ja muita, klassisia sankareita hyppää mukaan.

Tahmaista latausta

Ravenswatch on ”diablomainen”, fiksatusta yläkuvakulmasta kuvattu rogue-like. Eli jokainen pelikerta on erilainen, tai ainakin kartta on ja vihollisten spawn-pisteet. Meininki on kuitenkin sama, eli pistä painajaista pataan, kerää pisteet, päivitä sankarin asevarastoa, nitistä pomovastus, etene ja toista.

Alun ensimmäiset kymmenisen pelikertaa on hikistä hinkkaamista kuin Diddyn vauvaöljybileissä konsanaan. Kuolema siis on läsnä ja lähellä koko ajan, mutta jokaisen delauksen jälkeen sankari on hieman vahvempi joten aivan nollista ei joka kerta tarvitse lähteä niistelemään.

Pelissä ei kerättäviä aseita ole lainkaan, vaan sankareilla on valmiina omat seipäät, sekä vehejekset. Punahilkan tikarit pistävät nopeasti, Beowulfin massiivinen miekka sivaltaa kuin hallituksen leikkuri, Pillipiiparin maagisella nahkaklarinetilla lumotaan rotat etulinjaan, Lumikuningatar tekee lumienkeleitä ja Aladdin veistelee tikareilla, sekä hieroo lamppua.

Sankareilla on hemmetin kivasti eroa toisiinsa ja pelityyli vaihtelee siksi todella paljon. Ravenswatchia voisi kutsua Hadeksen ja Diablon lehtolapseksi, joskin se näyttää enemmän Hadekselta, piirrosmaisine grafiikoineen.

Kontrollit on helvetin hyvät ja kaikki pleikan namikat on otettu hienosti mukaan. Jos on aiempaa kokemusta vaikkapa Diablon konsoliversioista, on Ravenswatchiin helppo hypätä mukaan. Tuplatatteilua parhaimmillaan!

Arvioversio on PS4-konsolille, joten turpasaunan jälkeen latausajat vievät viimeisetkin mielenkiinnon rippeet mukanaan. Jokaisen pelikerran latausaika on noin neljä minuuttia (on kellotettu). Ei se paljolta kuulosta, mutta tuskallisen pitkältä se tuntuu kun kuolo niin helposti korjaa.

Tähän kakkuun kirsikkana on tasainen 30 ruutua sekunnissa tapahtuva ruudunpäivitys, johtuen tietenkin vanhemmasta konsolisukupolvesta. PC ja uudemmat konsolit suoriutuvat tietysti paremmin.

Kuuluu ja näkyy

Ravenswatchin graafinen ulosanti on tyyliteltyä, sarjakuvamaista ja synkkää kuvamateriaalia. Efektit ovat näyttäviä ja sopii peliin erittäin hyvin. Tästä voisi heti ajatella, että peli pyörisi jopa vanhemmalla pleikkarilla moitteetta, mutta ei. Sielua repivä 30 ruutua sekunnissa on, ainakin nopeampaan kuvaan tottuneelle raskasta. Jos ei muuta peliaparaattia perheestä löydy, niin ei siinä sitten mitään. Latausaikojen aikana ehtii käydä Cittarissa ja saunassa, eikä ruudunpäivityksen hitautta 10:n saunakaljan jälkeen edes huomaa.

Jokaisella hahmolla ja vihollisella on tunnistettavat äänitehosteet, jotka täydentää valmiiksi synkkää meininkiä. Esimerkiksi Piperin huiluääni on yhtä aikaa lumoava ja karmiva, kun taas Beowulfin miekkaiskuilla on raskas, metallinen kaiku.

Ympäristöäänet, kuten metsässä kuultavat oksien ritinät, taustalla humiseva tuuli tai jäisen maaston narskunta, lisäävät pelin immersiivisyyttä.

Kannattaako ostaa?

Ravenswatch on oikein hyvä rogue-like toimintapeli, mutta hoida itsellesi jokin muu, kuin vanhemman konsolin versio.

Pelin uudelleenpelattavuusarvo on huipussaan ja tätä tekee mieli lätkiä useamman tovin. Hintakaan ei Ravenswatchille ole AAA-pelien luokassa vaan sitä voi poistella alle kolmenkympin hintaan. Nintendo Switchille asia on tietenkin eri ja köyhdyt sen kuutisen kymppiä. Hyi saatana.