RoboCop oli 1980-luvun raaka toimintaelokuva, joka vinoili myös yhteiskunnallisella satiirilla

RoboCop (1987) -elokuvan kulissien takaa nousee hydraulisen kankeasti tarina futuristisesta kyborgipoliisista, joka syntyi radikaalista ideoinnista ja syvästä yhteiskuntakritiikistä – artikkelissa uiskentelemme Mobil ykkösessä ja muistelemme miten elokuva nousi ilmiöksi ja miten sen tuotannon haasteet muovasivat kulttiklassikon menestystä.

RoboCop-elokuvan idea sai alkunsa, kun Edward Neumeier – yhdessä Michael Minerin kanssa – mietti, mitä tapahtuisi, jos rikollisuuden keskellä toimisi poliisi, joka jäisi lähes kokonaan koneen armoille. Inspiraationa olivat muun muassa samanaikaiset Blade Runner -ajan vaikutteet.

Tuotantoprosessi ei kuitenkaan ollut pelkkää luovaa taivaltelua. Ohjaaja Paul Verhoeven kohtasi lukuisia haasteita, kuten kuvauspaikkavalinnat Dallasista ja tekniset vaikeudet – erityisesti, kun päähenkilön raskas kyborgipuku osoittautui melkein liikkumattomaksi, mikä vaati pitkäaikaista harjoittelua päätähti Peter Wellerin kanssa.

Haasteita ja teknologisia innovaatioita

Verhoeven sai käsikirjoituksen käsiinsä vasta sen jälkeen, kun lähes kaikki Hollywoodin suuret ohjaajat olivat hylänneet sen. Jostain syystä Verhoeven näki kässärissä jotain sellaista, jota muut eivät tajunneet. Ja hyvä niin.

Peter Weller kohtasi heti kättelyssä fyysisiä käytännön ongelmia. RoboCop-puvun kömpelyyden vuoksi hän ei mahtunut poliisiauton sisälle, mikä johti siihen, että useimmissa kohtauksissa hänet kuvattiin vain nousemassa autosta tai valmistautumassa siihen. Puvun rajoitukset estivät myös portaissa kävelemisen kuvaamisen luonnollisesti, sillä asu sai liikkeet näyttämään oudoilta. Lisäksi Wellerin oli myös näyteltävä robottimaisia liikkeitä.

Erikoistehosteiden osalta sekä ensimmäinen että toinen RoboCop-elokuva hyödynsivät aikansa huipputeknologiaa. Ensimmäisessä elokuvassa käytettiin stop-motion-animaatiota ED-209-robotin liikuttamiseen, mikä vaati tarkkaa käsityötä ja kärsivällisyyttä.

Toisessa elokuvassa erikoistehosteista vastasi jälleen Phil Tippett, joka johti kaikkia tehostetiimejä. RoboCop 2:ssa käytettiin sekä stop-motion-tekniikkaa että tietokoneanimaatiota RoboCopin ja RoboCop 2:n välisessä loppukohtauksessa, mikä oli tuolloin merkittävä innovaatio.

Välitön hitti

Ensimmäisen elokuvan julkaisun jälkeen RoboCop nousi välittömästi ilmiöksi, sillä se yhdisti väkivaltaisen toiminnan ja satiirisen kritiikin amerikkalaista yritysvaltaa ja kuluttajayhteiskuntaa kohtaan. Sen musta huumori ja yllättävä syvyys saivat katsojat – ja kriitikot – hymyilemään ja miettimään samalla, kuinka tulevaisuuden teknologia voi viedä ihmisyyden mukanaan.

Ensimmäisessä elokuvassa Peter Weller loisti roolissaan Alex Murphynä, haavoittuvana ja samalla urheana poliisina, jonka inhimillisyys kohtaa kovan metallin, ja Nancy Allen loi ikonisen roolihahmona Anne Lewisin, jonka rohkeus ja lämpimät inhimilliset vivahteet toivat kontrastia kyborgimaskiin.

Myöhemmät jatko-osat eivät enää kantaneet

Vuonna 1990 julkaistu RoboCop 2 jatkoi tarinaa, mutta samalla sen ydinviesti alkoi hämärtyä, kun alkuperäisen elokuvan raaka ja kriittinen ote alkoi väistyä yhä enemmän kaupallisuuden ja tarinankerronnan kliseiden alle.

Elokuvassa RoboCop kohtaa uuden vihollisen, huumeiden kauppiaan nimeltä Cain, joka on kehittänyt uuden huumeen nimeltä ”Nuke”. RoboCopin on estettävä Cainiä ja hänen seuraajiaan levittämästä tätä vaarallista huumetta kaupungissa.

Elokuvan vastaanotto oli ristiriitainen. Se sai osittain myönteistä palautetta erityisesti erikoistehosteistaan ja toimintakohtauksistaan, mutta monet kriitikot kokivat, että elokuvan tarina ei ollut yhtä vahva kuin edeltäjänsä. Roger Ebert kritisoi elokuvan käsikirjoitusta ja hahmojen kehitystä, erityisesti Hob-nimisen lapsivihollisen esittämistä.

Elokuvateattereissa RoboCop 2 menestyi kohtuullisesti, ansaiten Yhdysvalloissa noin 45,7 miljoonaa dollaria. Tämä oli vähemmän kuin alkuperäisen elokuvan 53 miljoonaa dollaria, mutta silti merkittävä summa. VHS-julkaisuna elokuvan suosio oli myös kohtalainen, ja se sai positiivisia arvosteluja kotivideojulkaisujen kriitikoilta.

Kolmas osa kusi öljyt omille robottijaloilleen

Vuonna 1993 julkaistu sarjan kolmas osa, RoboCop 3, pyrki jatkamaan kyborgipoliisin tarinaa, mutta kohtasi merkittäviä haasteita sekä tuotannossa että odotetusti vastaanotossa.

Ohjaaja Fred Dekker ja käsikirjoittaja Frank Miller toivat elokuvaan uusia elementtejä, kuten RoboCopin varustamisen rakettirepulla, liekinheittimen ja kohtaamiset ninjarobottien kanssa, mikä edusti aikakauden erikoistehosteiden kehitystä. Huolimatta näistä lisäyksistä, elokuva ei saavuttanut edeltäjiensä menestystä.

Yksi merkittävä tekijä leimiin vastaanottoon oli pääosan esittäjän vaihdos. Peter Wellerin tilalle tuli Robert John Burke, joka ei lämmittänyt edellisten osien faneja. Lisäksi elokuvan sävy muuttui aiempien osien tummasta ja väkivaltaisesta otteesta kevyempään, jopa lapsiystävällisempään suuntaan.

Tuotantoyhtiö Orion Picturesin taloudelliset vaikeudet johtivat elokuvan julkaisun viivästymiseen, mikä osaltaan heikensi sen kaupallista menestystä.

2010-luvulla haluttiin elvytystä

Vuoden 2014 RoboCop-uusintaversio pyrki päivittämään hittitarinan nykyaikaan, mutta kohtasi haasteita sekä tuotannossa että – yllätys, yllätys; vastaanotossa.

Ohjaaja José Padilhan johdolla elokuva hyödynsi edistyneitä erikoistehosteita, yhdistäen käytännön tehosteita ja digitaalista teknologiaa luodakseen modernin kyborgipoliisin. Visuaalisten tehosteiden pää-äijä Jamie Price korosti, että Padilhan dokumentaarinen tyyli toi mukanaan haasteita, erityisesti käsivarakameran käytön ja pitkien ottojen myötä, mikä vaati tarkkaa jälkityötä ja rotoskopointia tehosteiden saumattomaan integrointiin.

Huolimatta teknisistä tehosteistaan ja uudistuksistaan, leffa ei saavuttanut edeltäjiensä kaltaista suosiota. Yksi keskeinen tekijä oli elokuvan sävyn totaalinen muutos. Alkuperäisen RoboCopin satiirinen ja väkivaltainen ote vaihtui perheystävällisempään lähestymistapaan, mikä vieraannutti etenkin alkuperäisen elokuvan fanit.

Lisäksi elokuvan julkaisu osui aikaan, jolloin yleisö oli kyllästynyt jatkuviin uusintaversioihin, mikä vaikutti lähtökohtaisesti negatiivisesti sen vastaanottoon.

Kyberpunk on velkaa RoboCopille

RoboCop vaikutti merkittävästi kyberpunk-genreen tuomalla esiin teemoja, jotka ovat sittemmin tulleet genren tunnusmerkeiksi. Elokuva käsittelee ihmisen ja teknologian välistä rajapintaa, erityisesti kyborgisaation kautta, pohtien, missä määrin teknologia voi korvata tai täydentää ihmisyyttä. Tämä teema näkyy vahvasti myös Cyberpunk 2077 -pelissä ja sen Netflixin sisarsarjassa Cyberpunk Edgerunnersissa.

Elokuvan yhteiskuntakritiikki on toinen keskeinen elementti, joka on vaikuttanut kyberpunk-genreen. RoboCop esittää tulevaisuuden, jossa suuryritykset, kuten OCP (Omni Consumer Products), ovat ottaneet vallan perinteisiltä instituutioilta, kuten poliisivoimilta. Elokuva myös satirisoi mediaa ja kulutuskulttuuria, mikä heijastuu genren myöhemmissä teoksissa.

Elokuvan visuaalinen estetiikka, joka yhdistää futuristisen teknologian ja rappeutuneen kaupunkimaiseman, on myös inspiroinut monia myöhempiä kyberpunk-teoksia. Esimerkiksi Cyberpunk 2077 ammentaa paljon RoboCopin kaupunkikuvastosta ja teknologisista teemoista. Lisäksi pelissä on viittauksia RoboCopiin.

RoboCopin vaikutus näkyy myös genren hahmojen rakentamisessa. Kyborgihahmot, jotka kamppailevat ihmisyytensä ja koneellisuutensa välillä, ovat yleisiä kyberpunkissa, ja tämä teema on suoraan johdettavissa RoboCopista. Elokuvan tapa käsitellä identiteetin menetystä ja jälleenrakentamista teknologian kautta on inspiroinut monia kirjailijoita ja elokuvantekijöitä tutkimaan samankaltaisia aiheita omissa teoksissaan.

Elokuvan brutaali väkivalta ja sen esittäminen osana yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia ovat saaneet monet kyberpunk-teokset tutkimaan väkivallan roolia dystooppisissa tulevaisuuskuvissa. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten lainvalvontaa ja oikeutta käsitellään genren eri teoksissa.

Vaikka RoboCop on edelleen kulttuurisesti merkittävä hahmo, elokuvien formaatti ei ole ollut yhtä suosittu viime vuosina.

Nykyään RoboCopin elvyttäminen pelien muodossa, kuten RoboCop: Rogue City ja Mortal Kombat 11, on osoittautunut järkevämmäksi lähestymistavaksi. Mortal Kombat 11:ssä RoboCop esiintyy vierailevana hahmona, ja hänen ulkonäkönsä on saanut kiitosta pelaajilta.

RoboCop: Rogue City puolestaan tarjoaa pelaajille mahdollisuuden astua RoboCopin saappaisiin ja kokea hahmon maailma interaktiivisesti.

Tulevaisuudessa RoboCopin – ja muidenkin ikonisten kasari- ja ysärihittien elvyttäminen pelien muodossa näyttää olevan lupaavampaa kuin elokuvien kautta.