Sonic 4 -elokuvalle näytettiin vihreää valoa – lähtee esituotantoon heti

Mainos

Paramount Pictures kehittää Sonic the Hedgehog -elokuvasarjan neljättä osaa, jonka suunniteltu julkaisuajankohta on kevät 2027.

Tämä uutinen tuli ilmi ennen kolmannen elokuvan teatteriensi-iltaa perjantaina. Neljännen elokuvan käsikirjoittaja tai ohjaaja ei ole vielä tiedossa, eikä juonesta ole paljastettu yksityiskohtia.

Jeff Fowler ohjasi kolme ensimmäistä elokuvaa, joista kolmas perustuu Pat Caseyn, Josh Millerin ja John Whittingtonin käsikirjoitukseen.

Mainos

Sonic the Hedgehog 3:ssa palaavat Ben Schwartz päähenkilön ääninäyttelijänä sekä Jim Carrey Dr. Robotnikin ja tämän isoisän roolissa. Muita näyttelijöitä ovat Krysten Ritter, Natasha Rothwell, Shemar Moore, James Marsden ja Tika Sumpter. Lisä-ääninäyttelijöinä toimivat Keanu Reeves (Shadow), Idris Elba (Knuckles) ja Colleen O’Shaughnessey (Tails).

Sonic-elokuvasarjan kaksi ensimmäistä osaa ovat tuottaneet yhteensä yli 660 miljoonaa euroa maailmanlaajuisesti. Sarja alkoi helmikuussa 2020, ja siihen liittyy myös Paramount+:ssa tänä vuonna alkanut Knuckles-sarja. Uutisen neljännestä elokuvasta julkaisi ensimmäisenä Variety.

Sonic the Hedgehog 3 saa Suomen ensi-iltansa joulun välipäivinä, 27. joulukuuta.

Mainos