Star Wars Jedi: Fallen Order -arvostelu – Ajojahti kaukana galaksissa

Respawn Entertainmentin kyhäämää ja EA:n julkaisemaa Star Wars Jedi: Fallen Order -peliä on odotettu pitkään, sillä melkein kahteenkymmeneen vuoteen ei olla päästy lähellekään milleniumin alun mestariteoksia. Onko Jedi: Fallen Orderistakaan nyt sitten mihinkään, vai meneekö se Rancorin ruuaksi maustamattomana? Selvitellään.

Star Wars on nimenä varmasti jokaiselle tuttu. Brändin oheistavaraa on tehty aina lasinalusista Yoda-dildoihin. Pelejä on tehty noin yhdeksän triljoonaa jokaiselle alustalle, aina Atarista lähtien. Tähän sakkiin mahtuu siis kaiken ja laista, niin hyvää kuin huonoakin yritystä.

Star Wars Jedi Knight: Dark Forces 2 (1997), Jedi Outcast (2002) ja Jedi Academy (2003) olivat upeita teoksia, joita pelaa vieläkin ihan mukisematta, mutta niiden jälkeen galaksissa on ollut pimeämpää. Pelejä on tullut, mutta mitään lähellekään samanlaista ja yhtä loistokasta ei ole tullut vastaan. Force Unleashedit yksi ja kaksi yrittivät kolmannen persoonan valosapelointia, mutta olivat kamalaa kuraa. Battlefrontit olivat moninpelien saralta oivallisia, paitsi Battlefront 2:n julkaisu, joka vieläkin tuntuu kipuilevalta rakkulalta persiissä. Battlefront 2:ssa EA jopa kuunteli faneja ja poisti mikromaksut, ja käänsi melkein koko pelin ylös ja alas. Se kannatti ja peli onkin tätänykyä loistavaa moninpelimättöä.

Tiesittekö muuten, että Dark Forces 2:n pelimoottorina toimii LucasArtsin kehittämä Sith?

Viisi vuotta jälkeen Sithin koston

Peli sijoittuu viisi vuotta Sithin koston jälkeen, ennen Rogue One:n ja Star Wars IV:n tapahtumia. Jedi: Fallen Orderissa nuorella raksajaakolla, Cal Kestiksellä on salaisuus, joka on hyvä pitää itsellään, sillä hänessä on voima vahvana. Braccassa asusteleva Cal ja hänen duunikaverinsa Prauf (JB Blanc) saavat vaarallisen työkeikan, jonka aikana paljastuu Calin jedigeenit. Tällaisena aikana Jedit ovat kuitenkin julistettu pettureiksi kun Darth Sidious antoi käskyn, joka tunnetaan Order 66:na (Clone Protocol 66). Sen seurauksena Clone Troopereiden aivoihin asetetut varatoimenpiteet valon tieltä eksyneiden Jedien varalle kytkettiin päälle ja nimilaput vaihtuivat Storm Troopereiksi. Sithien aika oli koittanut.

Cal Kestis (Cameron Monaghan, Shameless, Gotham) on jedipadawan, jonka Imperiumi bongaa ja laittaa Darth Vaderin kouluttamat inkvisiittorit, Secondin ja Ninth sisterin Calin perään. Jedit on tuhottava – kaikki.

Räjähtävän alun jälkeen Calin pelastaa entinen jedikouluttaja Cere Junda (Debra Wilson) ja Mantis-tähtilaivan ohjastaja, vihreä ja vihainen Greez Dritus (Daniel Roebuck). Mantis toimii koko pelin ajan planeettojen välisenä siltana, ja sisältä löytyy tähtikartta, jonka avulla suunnistetaan pallolta toiselle.

Fallen Orderissa nähdään kaksi uutta planeettaa, mutta päästään koluamaan myös ikonisia paikkoja kuten Wookieiden Kashyuukkia ja kuolemaa täynnä olevaa Dathomiria. Calin seurana matkalla on hartijoilla keikkuva sympaattinen, vallan ihastuttava droidi BD-1, josta on hurjasti hyötyä Calin seikkailussa. Se omaa paikkansa tarinassa.

Seikkailun aikana tavataan monia hahmoja aiemmista elokuvista ja animaatiosarjoista. Näistä uusimpana Rogue One -elokuvasta tutulla Saw Gerreralla on oma osuus tarinasta ja tässäkin hahmoa näyttelee Forest Whitaker.

Tarina on uskollinen Tähtien sota -kokonaisuudelle

Tarina on ihan toimiva ja on uskollinen kaanonille. Tämä on faneille hyvä asia, mutta rajaa peliä tuntuvasti. Muutaman otteeseen myötähäpeämittari lipsahtaa pimeän puolelle, mutta stoori pitää otteessaan silti loppuun asti. Henkilöhahmot ovat melko puisia. Niihin ei pysty samaistumaan, paitsi droidi BD-1:seen. BD-1 on heittämällä koko pelin mielenkiintoisin hahmo. Tulee hieman mieleen muutamia vuosia sitten Pixarin roskadroidi Wall-E.

Debra Wilsonin näyttelemä Cere alkaa käydä nopeasti ”peura ajovaloissa” -katsellaan melko ankeaksi. Ehkä katseeseen löytyy selvitys Ceren menneisyydestä? Äkäpussi Greez on kaikessa ärsyttävyydessään toimiva hahmo ainakin alussa, mutta pullamössö iskee tähänkin, tehden Greezistä pehmonallen, joka haleja kaipaakin kuin ottomies aamukaljansa.

Viholliset on mallinnetty hienosti eikä niissä ole pahaa sanottavaa. Järkälemäiset sammakkoörmyt ja Volkswagenin kokoiset hämähäkit saavat aikaan inhonväristyksiä.

Imperiumin kätyreitä on kourallinen aina ampujista lähitaistelujoukkoihin, mutta lisää kaipaisi. Kun samat trooperit sähköpatukoineen vyöryvät uudestaan ja uudestaan, on niiden lyöminen helpompaa kuin lapsen. Homma käy toisinaan puuduttavaksi, mutta onneksi välillä eteen sattuu vaarallisempia Purge Trooppereita.

Mistä tätä ajetaan?

Peli on kolmannesta persoonasta kuvattu yksinpeliseikkailu, joka on saanut hyvin vahvoja vaikutteita Dark Souls-, God of War – ja Sekiro-peleistä, ja siksi se onkin vaikea! Ei lähellekään niin vaikea kuin Souls, ei edes vaikeimmalla tasollakaan, mutta tarjoaa silti haastetta koko rahan edestä. Valosapeli viuhuu nätisti, samalla yhdistäen hyökkäyksiin voimia saa matsista dynaamisen. Ei ollenkaan huono, mutta jää valovuosia Outcastin/Academyn taisteluista, jotka ovat edelleen maailman parhaiten tehtyjä.

Dark Souls -veteraaneille taisteluun hyppääminen käy selkärangasta ja homman tajuaa välittömästi. Iskujen torjumisen ajoittamisen tärkeys ja kuperkeikkailut väistääkseen kovemmat iskut tulevat tutuksi hyvin nopeasti myös uusille pelaajille. Vaikeustasoa voi tosin vaihtaa jos meno tuntuu liian vaikealta.

Itse aloitin toiseksi vaikeammalla tasolla, ja se oli aivan loppuun asti vähän liian helppo. Pomotaisteluita saa yrittää sen toisenkin kerran, ja tilanteissa, jossa kymmenen Troopperia sohii sähköpatukoilla, samalla toiset kymmenen blastereilla tussuttaen niskaan, on karkuun juoksemisen paikka.

Tekoälyäkin on, mutta vain lähellä, sillä viholliset eivät tunnu omaavan kovinkaan kummoisia kykyjä lähteä Calin perään. Jopa oviaukoista kulkeminen on näille mahdotonta – kyllä – yksikään vihollinen ei ovista kulje, mikä on hämmentävää, ja tässä pelin suurin ongelma onkin. Vihollisten toimintasäde on olemattoman pieni, joskin isommilla alueilla hieman isompi. Kiipeäminen on myös mahdotonta – myös hämähäkeille!

Aiemmin kerroin karkuun juoksemisesta, niin se kyllä toimii, ja joka ikinen kerta. Ei ne perään lähde.

Uudelleen ja uudelleen

Tallennuspisteet toimivat samalla tavalla kuin Souls -peleissä. Niissä voi levätä, jolloin terveys palautuu ennalleen ja terveyskiteet latautuvat tappiin. Rajoitetuilla terveyskiteillä BD-1 parantaa Calia. Maailmasta niitä löytyy lisää, kunhan etsii.

Levähdyksen jälkeen kaikki viholliset spawnautuvat uudelleen kuten Souls-like-peleissä.

Kykypisteitä kerätään nujertamalla vihulaisia, availemalla valomiekan esteettisiä osia ja löytämällä salaisuuksia. Kykypojoilla voi availla Calille uusia kykyjä. Kykyjä ovat esimerkiksi sapelin nakkaaminen, erikoislyönnit ja pari komboa. Voimia tosin pelissä on vain kolme! – Force Push, Pull ja ajan hidastaminen. Siinä ne. Ei tietoakaan mielen taivuttamisesta, mutta ei se varmaan Calin kaanoniin mahdukaan?

Valosapeli on pelin ainut ase. Pelistä ei löydy tussarin tussaria, mikä on pettymys. Valosäilää pääsee muokkaamaan vain esteettisesti, eikä valinnoilla ole mitään merkitystä miekan tehoon. Sapeliin saa kyllä pc-versiossa modin, jolla miekasta tulee keppi ja erikoishyökkäyksellä miekan saa jaettua kahtia, mutta siinäpä ne. Mitään nakattavia kranaatteja yms. ei pelistä myöskään löydy, paitsi Storm Troopereiden kranuja voi toki Voimalla puskea takaisin kotiosoitteeseen.

Peli sisältää pirusti parkouria ja puzzleja, jotka ovat valitettavasti äärimmäisen helppoja ratkottavia. Nämä käyvät välillä jopa puuduttaviksi, mutta onneksi lopussa aina odottaa jokin herkullinen taistelu, sillä ne ovat tämän pelin suola.

Galaksissa kaukana kaunista on

Jedi: Fallen Order on hemmetin kaunis peli ja siksi optimoitu päin persettä. Tähän varmasti saadaan (ja saatiinkin jo) päivityksiä tulevaisuudessa, mutta hätiköity julkaisu tämäkin siis on. Kiitos kuuluu tietenkin EA:lle, sillä Respawnia ei tunneta huonosti optimoiduista peleistä. Välianimaatioissa hahmojen kasvot, ilmeet ja suun liikkeet ovat mallinnettu todella hyvin ja ne näyttävät aidolta.

Äänimaailma on Ben Burttin käsialaa, joten se on täydellisen autenttista. Burtt on siis Tähtien Sota -elokuvien äänimaailman ylipäällikkö. Koko paketti on hiottu pirun nätisti, eikä varmasti jää kenellekään epäselväksi, mistä pelistä on kyse.

Kannattaako ostaa?

Star Wars Jedi: Fallen Order on faneille varmasti oivallinen yksinpeliseikkailu, jonka vetäsee kerran tai kaksi läpi. Fallen Order ei ole missään tapauksessa huono peli, vaikka viimeistelemätön ja putkijuoksu onkin. Mutta, meille jotka haluaisivat Star Wars -pelin, jossa voit tehdä mitä vain, ei tämä tarjoa sen kummoisempaa vastinetta, vaikka hyvä alkuintro pelissä onkin! Voisiko joku nyt vain tehdä sen Witcher 3 -tyylisen Star Wars -pelin, jossa voisi tehdä mitä vain, tai edes uudelleenlämmitellä Dark Forces 2:n. Voisko? Pliis?