Tällainen on tuleva Forza Horizon 6 – pelistä julkaistiin 6 minuuttia raakaa pelikuvaa

Mainos

Avoimen maailman ajopelisarjan Forza Horizonin kuudes osa sijoittuu Japaniin ja tuo pelaajat uuteen karttaan, jossa yhdistyvät kaupunkialueet ja vuoristomaisemat.

Joidenkin pelimedioiden toimittajat ovat päässeet testaamaan peliä ennakkoon ja tunnelmia on nyt nostettu esiin.

Pelin alussa pelaaja ei liity suoraan Horizon-festivaaliin, vaan aloittaa turistina ja osallistuu karsintakilpailuihin päästäkseen mukaan tapahtumaan. Idea on tuttu mm. Fast & Furious -elokuvista.

Mainos

Ennakkoversiossa pelaajat pääsivät osallistumaan useisiin kilpailuihin ja tutkimaan laajaa avointa maailmaa, joka yhdistää muun muassa Tokion kaltaisia kaupunkeja sekä vuoristoteitä yhdeksi tiiviiksi kartaksi.

Pelin ympäristöjä kuvataan näyttäviksi ja yksityiskohtaisiksi. Testiversiossa käytettiin 30 kuvan sekuntinopeuteen lukittua laatuasetusta, ja myöhemmin julkaistavien suorituskykytilojen odotetaan vaikuttavan grafiikan tarkkuuteen. Pelissä säilyvät sarjalle tutut ominaisuudet, kuten tekoälyyn perustuvat vastustajat sekä pisteiden kerääminen erilaisista ajosuorituksista.

Pelinäkymä Forza Horizon 6 -pelistä, jossa useita pieniä japanilaisia autoja (Kei-autoja) ajaa kovaa vauhtia kapealla tiellä perinteisessä japanilaisessa kylämiljöössä. Etualalla on kirkkaan sininen Mazda Autozam AZ-1 ja sen vierellä turkoosi Honda Beat. Taustalla näkyy keltaisia ja punaisia autoja, perinteisiä rakennuksia ja ruskan värisiä puita. Kuvan vasemmassa yläkulmassa on pelin logo.

Ennakkoversiossa esiteltiin myös uusia kerättäviä hahmoja, aluekohtaisia maskotteja, joita voi löytää ajamalla niiden läpi. Lisäksi peliin on suunnitteilla muokattava kotialue nimeltä The Estate, mutta sen yksityiskohdista ei ole vielä tarkkaa tietoa.

Video Games Chronicle kertoo ennako pohjalta seuraavaa:

”Ajaminen ylös vuorelle, kun lumiset tiet jatkuvat horisonttiin, on vaikuttava näky, ja kaupungissa yöllä neonvalojen heijastuessa lätäköihin on selvää, että kyseessä on visuaalisesti kaunis peli.”

Luvassa myös erikoisohjain

Mainoskuva Forza Horizon 5 -pelin rajoitetun erän Xbox-ohjaimesta. Ohjain on läpinäkyvän keltainen, ja sen pintaan on roiskittu kirkkaan vaaleanpunaista ja turkoosia väriä. Ohjaimen painikkeet ja tatit ovat monivärisiä. Taustalla on räiskyvä purppuran ja sinisen värinen jauhepilvi. Kuvassa näkyvät myös Forza Horizon 5-, Xbox- ja Microsoft-logot sekä teksti ”LIMITED EDITION CONTROLLER”.

Pelistä julkaistaan Xboxille erikoisohjain ja langattomat kuulokkeet 19. toukokuuta, samana päivänä pelin julkaisun kanssa.

Rajoitetun erän ohjaimen hinnaksi kerrotaan 89,99 euroa ja kuulokkeiden 134,99 euroa. Premium-versio antaa varhaisen pääsyn peliin 15. toukokuuta.

Peli julkaistaan Xbox Series X/S -konsoleille ja PC:lle toukokuussa, ja PlayStation 5 -versio on suunniteltu ilmestyväksi myöhemmin vuonna 2026.

Mainos