Tämä oli tärkein ohje, jonka A Nightmare on Elm Street -ohjaaja antoi Robert Englundille

Mainos

Robert Englund, Freddy Kruegerin roolista tunnettu kauhuelokuvien ikoni, kertoi ComingSoon-sivuston haastattelussa uudesta A Nightmare on Elm Street -elokuvasarjan 7-osaisesta 4K UHD -julkaisusta.

Englund muisteli kokemuksiaan sekä ohjaaja Wes Cravenilta saamaansa neuvoa ensimmäisen elokuvan kuvauksista.

Englundin mukaan Cravenin tärkein ohje oli ”kunnioittaa lajityyppiä”. Englund kertoo olleensa nuorempana teatteritaustansa vuoksi hiukan ylimielinen, mutta muistaneensa ohjeen myötä lapsuutensa innostuksen Hammer-filmeistä, tieteiselokuvista ja Twilight Zone -sarjasta. Tämä ajatus vaikutti Englundin työskentelyyn koko sarjan ajan. Hän myös joutui puolustamaan Freddy Kruegerin ikonista hattua, jota Craven ja tuottaja Robert Shaye epäröivät käyttää.

Mainos

Englundin mukaan uusi 4K-julkaisu on erityinen, koska monet fanit ovat nähneet elokuvat vain VHS- tai varhaisilla DVD-tallenteilla. Nyt värit, äänet ja kuvanlaatu on korjattu tekijöiden alkuperäisen vision mukaisiksi. Hän kehottaa faneja tutustumaan uuteen kokoelmaan, varsinkin jos heillä on suosikkiosia sarjasta.

Haastattelussa Englund muisteli myös yhteistyötään Cravenin kanssa New Nightmaren (1994) kuvauksissa. Tuolloin hän ystävystyi syvemmin Cravenin ja Heather Langenkampin kanssa ja vietti lounastaukoja näyttelijä John Saxonin seurassa kuullen tarinoita Hollywoodin suurista nimistä, kuten Elvis Presleystä, Bruce Leestä ja Audrey Hepburnista.

7-elokuvan kokoelma kattaa Freddy Kruegerin tarinan ensimmäisestä elokuvasta aina hänen paluuseensa painajaisissa. Englundin mukaan kyse on todellisesta kauhun klassikosta, jossa uni ei tarjoa pakotietä.

Mainos