Teenage Mutant Ninja Turtles – ninjakilpikonnien tarina

Vuonna 1984 syntynyt Teenage Mutant Ninja Turtles -ilmiö sai alkunsa Kevin Eastman ja Peter Laird -kaksikon rohkeista kokeiluista sarjakuvapiirrosten parissa.

Nämä alun perin pienimuotoiset julkaisut nousivat nopeasti kulttiklassikoiksi, kun mutanttikilpikonnien tarina levisi suusta suuhun ja sai uuden elämän 1980-luvun animaatiosarjoissa.

Tarinan kapinallinen henki, yhdistettynä huumoriin ja toimintaan, erottui massasta ja loi perustan ilmiölle, joka vielä tänä päivänä kantaa nimeä Turtles.

Kulttuurinen vallankumous

Sarjakuvat muodostivat Turtles-ilmiön ytimen. Ne esittelivät tarinan mutanttikilpikonnista ja heidän mestaristaan, Splinteristä (suom. Tikku), joka opetti heille ninjutsua. Animaatiosarjat, jotka seurasivat sarjakuvien menestystä, toivat tarinan laajemmalle yleisölle – nuorille ja aikuisille. Näissä tuotannoissa yhdistyivät humoristiset elementit, toimintakohtaukset ja visuaaliset kikkailut, jotka loivat unohtumattoman popkulttuurisen vaikutelman.

Ensimmäinen live-action-elokuva, Teenage Mutant Ninja Turtles (1990), toi mutanttikilpikonnat valkokankaalle suurelle yleisölle. Elokuvan menestys perustui paitsi tarinaan, myös sen omaperäiseen visuaaliseen tyyliin ja toimintakohtauksiin.

Vuoden 1990 Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvan kumipukujen liikkuvia kasvonpiirteitä ohjattiin radio-ohjauksella, ja jokaisella Turtlesilla oli oma erillinen nukettajatiiminsä.

Kuvauksissa pukuongelmat olivat jatkuvia – erityisesti kuumuus ja elektroniikan häiriöt aiheuttivat näyttelijöille ja stuntmiehille päänvaivaa. Lisäksi Josh Pais, joka näytteli ja ääninäytteli Raphaelia, oli ainoa pää-Turtles-näyttelijä, joka myös itse esiintyi puvussa koko ajan, koska hän koki, että pystyi eläytymään hahmoon parhaiten ilman stunt-tuuraajaa.

Mönjä ja sen salaisuudet

Vuoden 1991 jatko-osa, Teenage Mutant Ninja Turtles II: The Secret of the Ooze, syvensi mutanttikilpikonnien tarinaa. Elokuva keskittyy siihen, miten kilpikonnat saavat voimansa ja mitä salaisuuksia ooze-aine – eli mönjä, josta mutantit muodostuivat – kätkee sisäänsä. Leffa jatkoi ensimmäisen teeman kehittämistä, mutta toi mukanaan kepeämpää huumoria ja uusia toimintaelementtejä.

Vuoden 1993 Teenage Mutant Ninja Turtles III vei puolestaan kilpikonnat ajassa taaksepäin feodaaliajan Japaniin. Tarinassa April O’Neil (Paige Turco) löytää mystisen taikaesineen, joka vahingossa siirtää hänet 1600-luvulle. Turtlesit seuraavat perässä pelastaakseen ystävänsä ja joutuvat keskelle samuraiden ja kapinallisten välistä konfliktia.

Leffa oli ensimmäinen ja ainoa alkuperäisen trilogian elokuva, jossa Hensonin Creature Shop ei tehnyt Turtles-pukuja. Sen sijaan puvut valmisti All Effects Company, ja lopputulos sai kritiikkiä huonommasta animatroniikasta ja ilmeettömistä kasvoista.

Monikanavainen menestys – videopelit ja oheistuotteet

Jos jokin brändi on tarpeeksi suosittu, se saa ennemmin tai myöhemmin oman videopelinsä. Teenage Mutant Ninja Turtles ei ollut poikkeus.

Jo 80-luvun lopulla pelihallit täyttyivät neljä pelaajaa vetävistä kaapeista, joissa Donatello, Leonardo, Michelangelo ja Raphael etenivät New Yorkin kujilla hakaten jalka- ja mutanttiarmeijoita. Näistä peleistä tuli välittömästi kulttiklassikoita, jotka määrittelivät sen, miltä hyvä beat ’em up näytti ja tuntui.

Konamin vuonna 1989 julkaisema arcade-peli, joka kantoi yksinkertaisesti nimeä Teenage Mutant Ninja Turtles, räjäytti pankin. Seuraavana vuonna peli siirrettiin NES:lle, jossa se sai hieman hidastetun ja muokatun version, mutta säilytti alkuperäisen tunnelmansa.

NES sai myös jatko-osan, Teenage Mutant Ninja Turtles: The Manhattan Projectin, mutta vasta Teenage Mutant Ninja Turtles: Turtles in Time vuonna 1991 nosti pelisarjan seuraavalle tasolle. Tämä legendaarinen arcade-peli siirsi kilpikonnat aikamatkalle, jonka aikana he saivat turpiinsa sekä dinosaurusten aikakaudella että tulevaisuudessa, mutta eivät tietenkään unohtaneet antaa sitä myös takaisin. SNES-versio, joka julkaistiin vuotta myöhemmin, hioi pelin huippuunsa ja varmisti sen paikan historian parhaiden beat ’em up -pelien joukossa.

Turtlesien fanit, jotka suosivat Sega Mega Drivea, eivät jääneet täysin osattomiksi, vaikka jäivätkin ilman Turtles in Timea. Vuonna 1992 he saivat oman versionsa kilpikonnien seikkailuista Teenage Mutant Ninja Turtles: The Hyperstone Heist -pelin muodossa. Se oli eräänlainen yhdistelmä Turtles in Timen ja aiempien pelien tasoista, mutta se ei koskaan saavuttanut edeltäjänsä legendaarista asemaa.

Kolmannen ulottuvuuden ninjailut

Kun 90-luku kääntyi kohti loppuaan, Turtlesit siirtyivät 3D-pelien maailmaan, eikä siirtymä ollut aivan yhtä menestyksekäs.

Vuonna 2003 julkaistu Teenage Mutant Ninja Turtles oli ensimmäinen uusi suuri peliprojekti sitten 90-luvun lopun, ja se perustui Fox Kidsin uuteen animaatiosarjaan. PlayStation 2:lle, Xboxille ja GameCubelle julkaistu peli tarjosi perinteistä toimintaa, mutta jätti monet fanit kylmäksi. Samaa voi sanoa vuoden 2007 CGI-elokuvaan perustuvasta TMNT-pelistä, joka yritti tuoda parkour-elementtejä tasohyppelyyn, mutta ei onnistunut vangitsemaan animaatioelokuvan viehätystä.

2000-luvun lopulla Turtlesit yrittivät päästä käsikonsolien ja erilaisten eksperimentaalisten pelityylien maailmaan. Wiille ja PS2:lle julkaistu Teenage Mutant Ninja Turtles: Smash-Up vuonna 2009 oli käytännössä Super Smash Bros. -kopio, mutta ilman sielua, ja vuoden 2013 Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows yritti tehdä realistisemman tulkinnan kilpikonnista – huonoin seurauksin.

Seuraava isompi yritys, Teenage Mutant Ninja Turtles: Mutants in Manhattan, syntyi PlatinumGamesin käsissä vuonna 2016, ja vaikka se yritti olla nopeatempoinen toimintapeli, sen yksitoikkoiset tehtävät jättivät pelaajat kaipaamaan jotain enemmän.

Brändi jatkaa vuodesta toiseen

Viime vuosina Turtlesit ovat tehneet paluun pelimaailmaan tavalla, joka on saanut vanhat fanit innostumaan. Vuonna 2022 julkaistu Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder’s Revenge oli puhdas kunnianosoitus Turtles in Timelle, ja se teki kaiken juuri niin kuin pitikin: pikseligrafiikat, loistava taistelujärjestelmä ja ennen kaikkea mahdollisuus pelata yhdessä kavereiden kanssa.

Tämä peli palautti kilpikonnat takaisin sinne, missä ne ovat aina olleet parhaimmillaan – kahdeksan- ja kuusitoistabittisen toiminnan keskelle.

Samana vuonna julkaistiin myös Teenage Mutant Ninja Turtles: The Cowabunga Collection, joka kokosi yhteen kaikki ne klassiset Konamin Turtles-pelit, joita vanhemmat pelaajat muistelivat kaiholla. Se oli suora aikamatka siihen aikaan, kun pelit eivät yrittäneet olla liian monimutkaisia, mutta tarjosivat tuntikausiksi viihdettä.

Viimeisin Teenage Mutant Ninja Turtles: Shredder’s Revenge – Dimension Shellshock, julkaistiin vuonna 2023 laajennuksena edellisen vuoden hittipeliin. Se toi mukanaan uusia hahmoja, uusia taistelutyylejä ja lisää syvyyttä peliin, joka oli jo valmiiksi yksi kaikkien aikojen parhaista Turtles-kokemuksista.

Viimeisin Turtleseiden ilmestyminen videopelimaailmaan tapahtui Call of Duty: Black Ops 6 -pelin operaattorihahmoina. Lisäosaa kritisoitiin, sillä jos pelaaja haluaa ostaa kaikki Turtles-ninjat operaattoriksi peliin, ne tulevat maksamaan enemmän kuin alkuperäinen peli.

Uusi alku, Michael Bay -tyyliin

Vuoden 2014 Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuva oli yritys päivittää kilpikonnien tarina nykypäivän CGI-efektejä ja modernia toimintaa suosivaan muotoon. Tarina toimi perinteisenä alkuperäkertomuksena, jossa April O’Neil (Megan Fox) törmää neljään mutanttikilpikonnaan ja heidän mestariinsa, Splinteriin, jotka suojelevat New Yorkia Shredderin ja Jalkaklaanin vallankaappausyritykseltä. Tarina lisäsi uuden elementin: Aprilin isä oli mukana kilpikonnien mutageenisessä alkuperässä, mikä herätti hämmennystä vanhoissa faneissa.

Vaikka elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton, se menestyi lipputuloissa ja avasi ovet jatko-osalle.

Alun perin Michael Bayn tuottama elokuva aikoi muuttaa kilpikonnat avaruusolioiksi, mutta fanien raivo sai studion perääntymään ja palauttamaan mutageenisen alkuperätarinan.

Fanipalautetta kuunneltiin

Jatko-osa, Teenage Mutant Ninja Turtles: Out of the Shadows, pyrki korjaamaan edeltäjänsä virheitä. Se toi mukaan monia animaatiosarjoista tuttuja hahmoja, kuten Bebopin ja Rocksteadyn, sekä vihdoin Krangin, joka oli faneille tuttu jo 80-luvun piirrossarjasta. Kilpikonnat saivat enemmän ruutuaikaa, ja toimintakohtaukset olivat näyttävämpiä. Tällä kertaa juonessa kilpikonnat yrittävät pysäyttää Shredderin (nyt roolissa Brian Tee) ja Krangin aikeet valloittaa maailma.

Vaikka elokuva oli viihdyttävämpi kuin edeltäjänsä, se ei onnistunut menestymään lipputuloissa ja jäi sarjan viimeiseksi osaksi ennen uutta rebootia.

Elokuvassa nähtävä Technodrome – Krangin ikoninen tukikohta – ei ollut alun perin mukana käsikirjoituksessa, mutta se lisättiin mukaan vasta viime hetkellä, kun studio halusi lisää viittauksia vanhoihin sarjoihin.

Mitä seuraavaksi?

Turtles ei ole vain sarjakuvista ja animaatioista tuttu ilmiö – se on kameleonttimainen jättiläinen, joka on oppinut mukautumaan jokaisen vuosikymmenen muuttuviin trendeihin. Se on yhtä kotonaan 8-bittisessä pikselimaailmassa kuin 4K-animaation kiillotetuissa sävyissä. Nostalgia ja teknologinen innovaatio kulkevat tässä brändissä käsi kädessä, tarjoten jatkuvasti uusia näkökulmia mutanttikilpikonnien tarinaan – ja tietenkin myyden samalla kasoittain leluja.

Tulevaisuus? Sanoisin, että turvattu. Turtles ei ole katoamassa mihinkään, sillä aina löytyy uusi sukupolvi, joka haluaa nähdä neljän pizzaa ahmivan ninjan vetävän turpaan pahiksia. Olipa kyse virtuaalitodellisuudesta, lisätyn todellisuuden sovelluksista tai uusimmasta animaatiotekniikasta, tämä brändi pysyy mukana kehityksen kärjessä – koska se yksinkertaisesti osaa sen. Tässä piilee sen nerous: se on onnistunut säilyttämään ytimensä samalla, kun se on jatkuvasti muokannut itseään ajan hengelle sopivaksi.