HBO:n live action -sarja The Last of Us saattaa päättyä tulevaan kolmanteen kauteensa.
HBO:n ohjelmajohtaja Casey Bloys vihjasi asiasta Deadline-lehdelle antamassaan haastattelussa. Sarjan tulevaisuus on ollut epäselvä toisen kauden saamien ristiriitaisten arvioiden sekä pelisarjan luojan Neil Druckmannin vetäytymisen jälkeen sarjan luovasta työstä.
Aiemmin sarjan oli arvioitu jatkuvan vähintään vielä kahden kauden ajan. Ensimmäinen kausi kattoi kokonaisuudessaan alkuperäisen The Last of Us -pelin tapahtumat, kun taas The Last of Us Part II on sisällöltään huomattavasti laajempi. Sarjan showrunner Craig Mazin kertoi viime vuonna Colliderille, ettei tarinaa ollut mahdollista saattaa päätökseen kolmannella kaudella.
Hän arvioi myös, että kolmas kausi voisi olla toista pidempi, koska kerronnan rakenne ja sen tarjoamat mahdollisuudet olisivat erilaiset.
HBO:n näkemys vaikuttaa kuitenkin varovaisemmalta. Kun Deadline kysyi Bloysilta, voisiko kolmas kausi jäädä sarjan viimeiseksi, hän vastasi:
– Siltä se vaikuttaa, mutta tällaisissa päätöksissä luotamme showrunnereihin. Heiltä voitte kysyä asiasta tarkemmin.
Neil Druckmann kommentoi omaa irtautumistaan sarjan luovasta työstä todeten, että ajankohta oli hänelle oikea. Hänen mukaansa hän halusi keskittää täyden huomionsa Naughty Dog -studion tuleviin hankkeisiin, mukaan lukien uuden pelin Intergalactic: The Heretic Prophet kirjoittamiseen ja ohjaamiseen sekä tehtäviinsä studion johtajana ja luovana vetäjänä.




