The Medium -arvostelu – Henkimaailman hommia

Peterit Puolasta (Peter Babieno & Peter Bielatowic) perustivat pelistudion nimeltä Blooper Team kaksitoista vuotta sitten ja pelejä putkahteli kourallinen lähinnä Nintendo DS:lle. Peligenreä ei Blooperilla erikseen ole kallioihin kaiverrettu, joten strategiasta musiikkipelien kautta kauhuiluun onkin yhtiön polku edennyt. Loistavat Layers of Fear -kauhuseikkailut ja Rutger Hauerin tähdittämä Observer plakkarissa voi sanoa, että studiolla kulkee ihan kivasti. Nyt Respawnin hoitoyksikön kylmimmälle teräspöydälle lepositeisiin ahnaasti paketoitu uutukainen, The Medium saa arvionsa. ”Tuokaa skalpelli!” -huutaa tutkija.

The Medium on Blooper Teamin uutukainen kauhupeli, joka kumartaa vanhoille kauhuklassikoille kuten Alone In The Dark, Resident Evil ja Silent Hill ollen samaisesta kuvakulmasta kuvattu seikkailukauhu. Mediumissa ei tosin tussareilla ammuskella, vaan ratkotaan pulmia ja nautitaan tarinasta.

Tupladuunit

Pelin sankarittarena toimii Marianne-niminen oletettu naishenkilö, joka elää kaksoiselämää. Kirjaimellisesti. Mariannella on kyky kulkea samaan aikaan tutulla Telluksella sekä henkimaailman versiossa.

Mariannella hommaa riittää tuonpuoleisen maailman henkiolentojen kanssa, auttaen heitä rajan ylitse. Astral TV menettää tässä tapauksessa kuukauden työntekijän.

Keskiössä on rapistunut Hotelli Niwa, jonka menneisyyden kukoistusta ja nykypäivän raunioita tarinassa availlaan. Peli alkaa hämmentävällä välivideolla, jossa pikkutyttö teloitetaan pistoolilla laiturin päässä ja jättää pelaajalle kysymysmerkin otsalle. Mysteeri täytyy selvittää ja klassinen kauhutarina voi alkaa.

Miten tätä ajetaan?

The Medium on kolmannesta persoonasta, korjatusta kuvakulmasta kuvattu seikkailu, jota oikeastaan pitää pelata ohjaimella. Näppäimistöllä kulku on kankeaa, mutta peli pääseekin oikeuksiina isolta ruudulta ja pädillä pelattuna.

Noin kahdeksan tunnin mittainen seikkailu menee kivasti parissa illassa, vaikka puolison kanssa kikkaillen.

Peliin pääsee helposti sisälle ja kontrollit ovat nopeasti omaksuttavia. Kauhupeliksi The Medium on vain kovin kovin epäpelottava.

Sananen mekaniikasta

Pelimekaniikan ydin The Mediumissa on kulku kahdessa maailmassa samaan aikaan. Marianne voi loikata tietyksi ajaksi pelkästään henkimaailmaan etsien seuraavaan pulman ratkaisua, ladata käteensä henkivoimaa, jolla aikojen saatossa akut tyhjentäneet sähkökaapit saadaan toimimaan, avaten oikeassa maailmassa olevat ovet.

Sieluvoimaa voi käyttää myös suojakilpenä aavepuolella, ettei itikat pääse puremaan. Ja ettei peli tuntuisi liian vaikealta – mitä se ei missään tapauksessa ole – on Mariannella kyky nähdä vinkkejä, mihin mennä ja mitä tehdä, kunhan ohjaimen L1-namikkaa hieroo.

Kerroinko jo pelin olevan putkijuoksu?

Idea tuntuu tuoreelta, mutta käy vähän tylsäksi ja varsinkin insight-nappi tekee pelistä vain tarinan, mitä katsoa ja kuunnella. Mitään seikkailupuolta ja tutkimista ei pelissä ole.

Taskuihin kerätään pelin tarinan etenemistä vaativia tavaroita, mutta niitäkään ei voi kerätä vaikka heti jo kappaleen alkupuolella, vaan mennään askel kerrallaan kunnes peli antaa luvan poimia kamaa.

Kuvakulma on kivaa klasaria, joten ei siitä ole pahaa sanontaa. Pelin idea ja kulku toimiikiin juuri tästä kulmasta tehden kauhu- ja jumpscare-hetkistä intensiivisempiä. Valitettavasti näitä hyppysäikkykohtauksia osaa odottaa, vaikkei kauhugenren asiantuntija olisikaan.

Resoluutiot kaakkoon

Mediumin grafiikat ovat keskitasoa, vaikka yrittävät olla jotain uskomatonta. Säteenseurannat löytyvät, mutta se ei ulkonäköä pelasta.

Kasvojen animaatiot ovat jo vanhaa tekniikkaa ja siksi henkilöt vaikuttavat ontoilta, tyhjään tuijottavilta tampioilta.

Lisäksi graafisia bugeja löytyy melkein jokaisesta huoneesta, esiintyen vilkkuvina tekstuurin palasina. Tähän vaivaan ei grafiikkasäädöt auta, vaan päivityksiä joutuu odottelemaan.

Peli myös pyörii kuin purkka tukassa, mutta optimointipäivityksiä on jo tullut. Ensimmäisen version tuskalliset 1-60 kuvan sekuntinopeusvaihtelut on kuopattu ja peli pyörii nykyisin tarpeeksi jouhevasti. 4K:lla RTX:t päällä peli pysähtyy melkein kokonaan, ellei pöntöstä löydy uusimpia 3000-sarjan kortteja.

Äänimaisema on tehty peliin hyvin ja ne ovatkin mehevän teatraaliset.

Musiikista vastaa legendaarinen Akira Yamaoka joka teki myös Silent Hillin musiikkimaailman. Eipä siis ihme, että äänipuolella homma toimii.

Kannattaako ostaa?

The Medium on keskinkertainen kauhutarina, joka ei ole kovin pelottava. Mielenkiintoinen, mutta kovin geneerinen tarina on kuitenkin ihan kivaa kahdeksan tunnin työntöä ja menee kullan kainalossa pelaten mutkattomasti maaliin.

Uudelleenpeluuarvoa ei Mediumilla ole, mutta ei sen ole tarkoituskaan, vaikka suurehko hintalappu näin kieliikin.

Jos myllystä löytyy tehoa, kotiteatterijärjestelmät, iso töllö ja kiinnostusta kauhuseikkailuun suhteellisen mielenkiintoisella mekaniikalla, on tämä silloin sinulle parin illan iloke. Mutta mikäli mielit oikeaa kauhua, tartu studion aiempiin Layers of Fear-peleihin, äläkä missaa Observeria. Ihan vaan jumalauta Rutger Hauerin takia!