Thief VR: Legacy of Shadow -arvostelu – Kömpelö putkisekoilu

Thief VR: Legacy of Shadow on ensimmäinen virtuaalitodellisuusmaailmaan muovattu rosmoseikkailu legendaarisesta Thief -pelisarjasta. Kriitikko ei yllättynyt kun viemäristä nousikin varkaan sijasta rotan rykäisy.

Lapsena leikin aina Zorroa, koska lainsuojaton-konsepti oli hyvin yleistä 1990-luvulla. Ilkeitä hallitsijoita vastaan taistelu, varjoissa hiipiminen ja sankariteot olivatkin totta vieköön parasta mitä silloin oli tarjolla. Nyt tätä päästään ”oikeasti” toteuttamaan virtuaalilasien kustannuksella ja pelejä on joitain tällaisia tarjolla.

Thief-pelisarjassa on 5 peliä, joista ensimmäinen Thief: The Dark Project julkaistiin PC:lle vuonna 1998. Pelissä ohjattiin varasta nimeltä Garret ja peli erottui aikanaan monista, sillä nyt ensimmäistä kertaa käytettiin valoa, sekä ääntä pelimekaanikassa. Tästä lieveilmiönä syntyi stealth-pelityylit. Toinen, Thief 2: The Metal Age pullahti ulos parin vuoden jälkeen vuonna 2000 ja kolmas osa, Deadly Shadows ilmestyi 2004.

Kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen ensimmäinen Thief sai reboot-version ja koko homma modernisoitiin. Se ei kummoista hehkutusta saanut ja pisteetkin jäivät sinne keskitason kastiin. Moni pelaaja, sekä fani on kuitenkin sanonut, että reboot on äärimmäisen aliarvostettu julkaisu. Mene ja tiedä.

Tämä 4.12. julkaistu VR-versio on valitettavasti hyllyyn jätettävä tylsimys.

Harakka hutun keitti

Pelissä ohjataan Magpie (suom. Harakka) nimistä varasta, joka klassisesti on katujen kasvatti, perheensä menettänyt orpolapsi, jonka maailman julmuus on muovannut taitavaksi varkaaksi. Miljöönä toimii The City, eli kaupunki, jota hallitsee tyranni Baron Ulysses Northcrest tulisella avokkaalla. Pikaisella, sekä lyhyellä matematiikalla juoni ei jää epäselväksi. Kukista paha ja pokkaa palkinto.

Magpie löytää mystisen artefaktin, jonka sisällä lymyilee ensimmäisistä osista tuttu sankari, Garret. Nyt Garret on vain harakan pään sisässä neuvoja jakelemassa. Garret antaa sankarille kyvyn nähdä maailmaa myös varjojen kuvakulmasta.

Vapaus kulkea ”vain tätä” reittiä

Thief-pelien ideana on kulkea varjoissa, pölliä tavaroita, kärttää vartijoita tai kolkata ne ja raahata varjoihin pois näkyvistä. Konsepti on ihana, mutta vaatii vapautta toteuttaa itseään. Tässä sitä ei valitettavasti pääse tekemään. Kaikki vapaus on riistetty ahnaasti pois, ja pelaaja voi kulkea vain tiettyjä polkuja pitkin. Muutamia vaihtoehtoisia etenemisreittejä toki löytyy, mutta äärimmäisen vähän. Lisäksi nämä alternatiivireitit ovat erittäin helppoja löytää, eivätkä luo minkäänlaista löytämisen riemua.

Ensimmäisen kerran kun löysin vanhat kunnon viemärit tuli nostalgianiskakarvoihin pientä nyintää, mutta siihen se sitten jäikin.

Tekoälykin on niin luokattoman huonoa, että senkun juokset vain suoraan maaliin. Vaikeustasoa ei voi vaihtaa pelissä, eikä muuten mitään muutakaan.

Kiipeilyä löytyy, mutta sekin on rajattu tietenkin vain kohtiin jotka valkoinen maali paljastaa.

Siistejä kamoja, joilla ei tee mitään

Sankari saa avukseen jousipyssyn, sekä pulikan millä vetäistä vartijoilta taju pois. Jouskariin saa erilaisia nuolia, joilla voi hämätä vartijoita tai kolkata kauempaa. On olemassa köysinuolia, joilla voi ampua kätevän köyden vaikka avoinaisen ikkunan viereen. Valitettavasti nuolta ei voi ampua mihinkään, paitsi ennalta määritettyihin pisteisiin, joita ei perkele löydy mistään.

Se ääretön pettymyksen kylmä koura palleissa, kun suunnitelin reittiä kellotorniin ja näin avonaisen ikkunan. Yritin ampua köysinuolen huulille, jonka kautta livahtaisin sisään, mutta ei. Et voi. Mene tuolta.

Ei tämä ole mikään 1990-luvun peli, jossa piti oikeasti miettiä asioita vaan tätä päivää, jossa jokaista pidetään kädestä helvetin lujaa kiinni. Ettei vain tulisi veeteille paha mieli ja sekunti tylsyyttä miettiä omilla aivoilla.

Lisäksi jousella ampuminen, ainakin Oculus Rift S -laseilla on todella haastavaa. Jousta kun virittää osuu ohjain heti visiiriin, eikä jouseen saa tarpeeksi lämää että nuoli lentäisi edes poronkuseman verran.

Erilaisia arvotavaroita täytyy tunkea taskut täyteen, että saa kolikoita joilla voi päivittää pelaajan kykyjä. Muita käyttökohteita kolsuille en pelistä löytänyt. Varastelu on enemmänkin teemaista suorittamista ja rosvoilun fiilikseen pääsemistä.

Kentissä on lukittuja kirstuja, ovia ja portteja ja joihinkin käy avaimet, kun toiset täytyy tiirikoida. Tiirikat eivät siis käy oviin joihin tarvitaan avaimet, vaan vain sellaisiin kohteisiin johon avaimet eivät käy. Loogista saatana sanon minä.

Lisäksi tiirikointi on niin aivotonta apinan hommaa, että oksat pois. Tiirikat eivät kulu, eivätkä hajoa. Tiirikointia ei voi myös kusta mitenkään. Siksi siitä tuleekin vain ärsyttävä minipeli, jonka voittaa aina.

Grafiikat ja äänet?

Graafisesti Thief: Legacy of Shadow on sieltä Pleikkari kolmosen aikakaudelta. Mitään tämän päivän säteenseurantaa ei pelistä löydy, eikä muuten grafiikka-asetuksiakaan ole koko pelissä. Se pyörii jos pyörii, mutta ei tosin vaadi kokoonpanolta mitään. Paskan näköinen ja kömpelö viritys.

Äänimaailma ei myöskään tätä pelasta ja varsinkin ääninäyttely on melkoisen yleisluontoista. Vartijoiden ähkintä ja ankea lässytys lisää tylsyyden tunnelmaa, eikä tätä halua pelata lainkaan. Tätä vaikeuttaa se, että pelin ”quit”-näppäin alkuvalikossa ei edes toimi. Alt+F4 on nopein tie onneen.

Kannattaako ostaa?

Jos odotat immersiivistä varassimulaattoria ja vapautta suorittaa tehtäviä miten haluat, ei Thief: Legacy Of Shadow ole se peli missään muotoa. Tähän vaivaan auttaa Hitmanin VR-versio, mutta toki keskiaikainen miljöö uupuu. Kaikki kiva ja mielenkiintoinen minkä tällainen konsepti on paperilla ei ole peliin siirtynyt lainkaan. Tylsääkin tylsempi harmitus. Onneks peli ei maksa kolmen A:n kasan verran kolikoita, vaan alle kolmellakympillä lähtee steamista.