Tiebreak: Official game of the ATP and WTA -arvostelu – Virallinen ATP ja WTP ähkintä

Tiebreak: Official game of the ATP and WTA on nimeltään yhtä pitkä ja puuduttava kuin koko tenniksen seuraaminen. Big Ant Studiosin kehittämä ja Naconin julkaisema rystylyöminen on virallinen tapaus ja lisenssit omaava tennispeli, joita maailmaan riittää niin huonoja kuin hyviäkin. Täyttä realismia simuloiva Tiebreak osuu joka syötöllä verkkoon, eikä se kiinnosta ketään.

Tennis oli 1970-luvun loppupuolella äärimmäisen viihdyttävää katseltavaa, varsinkin kun tenniksen pahapoika, John McEnroe mellasti kentillä. Mailat meni päreiksi ja miestä vitutti ankarasti. Ymmärtäähän sen, sillä kyse on tenniksestä.

Pitäähän tästä sportista veistellä myös liuta pelejä – mutta kun sen tekee arcadesilmällä, on se todella hauskaa pelattavaa. Sitä tarjosi aikoinaan peli nimeltä Top Spin, jota oli kaverin kanssa sohvalla hauska lätkiä siman nauttimisen lomassa. Tiebreak tähtää realismiin ja pelaajia on kuukaudessa steamin kautta vähän alle 40. Kertoo jo paljon.

Jännittävä tarina

Ei tässä mitään tarinaa ole, niin kuin urheilupeleissä muutenkaan liiemmin ole. Ainoa lähellä tarinaa on tietenkin uramoodi, joka on täsmälleen samaa kuin kaikissa EA:n tuottamissa urkkapeleissä. Aloitetaan pohjalta, kuunnellaan vanhaa kehäraakkia valmentajan roolissa. Voitetaan pelit, tienataan äyrit ja noustaan korkeimmalle pallille. Ei muuta kuin hikipanta otsalle, sukat korviin ja suulas ähkintä päälle!

Simulaattori

Tiebreak on valmistettu realismi edellä ja siinä se kyllä onnistuu. Kontrollit ovat ihan hyvät, mutta pelaajan liike on kankeaa kuin pakkasessa raikastunut eläkeläinen.

Peli on tietenkin haastava, sillä mistään yhden napin himokkaasta hakkaamisesta ei ole kyse. Treeniä se vaatii ja karistaa alkumetreillä arcadea hakevat pelaajat, Steamin tuki-sivustolle itkemään. Täytyy olla luonteeltaan eräänlainen jarkkonieminen, että jaksaisi opetella kikat ja kakat tästä pelistä, sillä niitä on paljon. Jarkoille erittäin hyvä asia siis!

Pelissä voit luoda oman hahmon tai pelata oikeilla tennistähdillä, kattavasta 121 pelaajan rosterista. Uratilassa hallitaan myös sponsorisopimuksia ja tiimin rakennusta, mikä tuo strategista syvyyttä pitkän uran rakentamiseen. Lisäksi Tiebreak tarjoaa erityisiä haasteita, kuten Djokovic Slam Challenge, jossa voi kokea Novak Djokovicin uran huippuhetket. Tämä on tietenkin maksullinen lisäosa, vaikka onkin karvan alta yhdeksän euroa. Karvan verran alta yhdeksän euroa silti liikaa, kun koko pelistä saa pulittaa herkulliset viisikymmentä euroa.

Myös perinteiset pikapelit, kaverin kanssa sohvalta lätkiminen, nelinpelit sun muut kilkkeet luonnollisesti löytyvät. Mahdollisuus myös pelata WTP:tä, eli naisten pro-liigaa on maukas lisä!

Ehdottomasti mielenkiintoisin pelimuoto on ura ja hahmon luominen. Hahmon luonti onkin perkuleen hyvä! Jäätävän monipuolinen, joskaan ei ihan Elden Ringin luokkaa, mutta lähelle päästään.

Tiebreak tarjoaa myös PlayFace -teknologian, joka mahdollistaa oman kuupan iskemisen hahmolle. Tämä ei tietenkään toimi sitten yhtään vittu mitenkään, mutta jos se saadaan korjattua niin avot.

Teknisesti ottaen

Pelaajan liikuttaminen on kankeaa niin kuin aiemmin pääsin jo purkautumaan, mutta ei mahdotonta. Liike alkaa mennä selkärankaan aavistuksen liiaallisen grindaamisen jälkeen ja peli onkin sen jälkeen ihan pelattavaa kamaa.

Tiebreakissä on tutoriaali, joka on suoraan helvetin syvimmistä syövereistä. Tutoriaalin pitäisi auttaa pelaajaa eikä rankaista sentin sivuaskelvirheestä, jolloin koko homma alkaa alusta. Kaikkein haastavin pelimuoto olikin kriitikolle juuri tämä tutoriaali. Onneksi, kiitos Saatanan, se ei ole pakollinen!

Peliä ei voi pelata kuin ohjaimella, tai siis voi, vaikka pelin sivulla kerrotaankin sen olevan täysin ja vain ohjaimella koettava. Valikoissa näppis ja hiiri skulaa ihan hyvin, mutta kentällä pitää kourain ottaa käyttöön. Valikkojen selailu on tosin ohjaimella paljon helpompaa sillä onhan peli tehty, niin kuin muutkin urheilupelit, konsoli edellä. Aina kaikki napit ei valikoissa edes toimi ja tuntuukin, että aina kun Nacon julkaisee mitä tahansa, on se auttamattomasti täynnä pieniä bugeja, jotka alkaa jo valikoista.

Ongelmat jatkuvat pelikentillä. Vaikka peli on tasapainotettu hyvin eri vaikeustasoilla, korkeimmillakaan tasoilla ei ole suurta taktista eroa eri pelaajien välillä. Tämä tekee otteluista joskus liian mekaanisia, erityisesti kun tekoäly käyttäytyy liiankin täydellisesti, esimerkiksi palauttaessaan syöttöjä. Pikkasen riipasee vitutuskäyrää kun voittaa vain ei voi. Git gud, joo joo.

Keskiluokan graafikko

Peli pyörii luultavasti Unreal Enginellä, mutta sitä ei suoraan kerrota missään. Big Ant Studiosin aiemmat tenniskikkareet tosin pyörivät Unrealilla, joten luonnollista olisi olettaa tämän käyttävän samaa. On se hyvin Unrealimainen kylläkin, joten graafisesti peli on keskinkertaisen kaunis. Minkäänlaisia säteiden seurantoja ei pelissä ole, mutta miksi ei? Vanhemmillakin RTX-näyttiksillä saisi tästä kuohittua helvetin hienon näköisen, sillä pelikenttä on hyvin pieni.

Pelaajien mallinnus on myös keskinkertaista, mutta ammattilaispelaajat tunnistaa kyllä. Mailat, sekä muut oheislaitteet ovat mallinnettu hyvin ja näyttävät aidoilta. Myös peliareenat on mallinnettu, niin kuin lisenssin omaavan tennispelin pitäisi mallintaakin hyvin.

Äänipuolella homma toimii moitteetta ja äärimmäisen ison plussan peli saa siitä, että voit määrittää omalle pelaajalle ähkintäration. Ähkiikö pelaaja jokaisella lyönnillä, joskus vaiko ei koskaan. Ähkyliu’un säädin omalle pelaajalle tietenkin kohtaan ”aina”. Useamman tunnin uramoodeilun jälkeen huomasin tehneeni virheen tässä, joten jäitä hattuun.

Kannattaako ostaa?

Jos olet intoisa tenniksen pelaaja, harrastelija tai sohvalta lajia nauttiva on tässä realismia tarjoava simulaattoritennis sinulle. Arcadea ja nopeatempoista hauskaa hakeva kannattaa Tiebreak jättää muhimaan, sekä tsekkaamaan vaikka Top Spinin. Muutenkin tennis on tietokonepelinä kysymyksiä herättävä genre, sillä sen pelaajakunta on äärimmäisen pientä, mutta sitäkin intohimoisempaa.