Nathan Drake, Victor Sullivan ja Chloe Frazer palaavat seikkailun pariin Uncharted-pelisarjan kolmannessa osassa.
Taas on aika metsästää mittaamattoman arvokasta aarretta, jota kolmikon lisäksi tavoittelee myös ilkeä brittinainen mafiajoukkoineen. Matka alkaa Lontoosta, jatkuu siitä Ranskaan ja sieltä tuhannen ja yhden yön maahan. Mukaan mahtuu koko joukko ongelmanratkaisua ja tiukkoja ammuskelutilanteita. Kaikkea ei ratkota taaskaan aseilla, jolloin vaihtoehdoksi jää pakeneminen paikalta.
Seikkailun alussa näytetään palanen Nathan Draken historiaa, josta tarina vasta kunnolla käynnistyy. Uncharted 3 siis tuo pelikerronnan aivan uudelle tasolle.
Kaikki irti PS3:sta
Naghty Dog -pelistudio on rakentanut kahden ensimmäisen Uncharted-pelin aikana täydellisen pelimoottorin, joka ottaa PS3:sta kaiken, siis aivan kaiken irti. Tämän vuoksi studiolla on ollut aikaa panostaa myös tarinaan, joka on eittämättä sarjan paras. Myös grafiikkaa on paranneltu, mutta enempää ei Pleikkarista vaan voi saada irti.
Viitteitä seikkailun tiimellyksessä nähdään Indiana Jones ja Muumio-elokuvista. Uncharted 3 sisältää myös yhden pelihistorian vaikuttavimmista kohtauksista, joka jää tulenpalavasti mieleen.
Paremmat kontrollit
Pelin ohjausta on parannettu edellisistä osista, ja Drake ei jää leheskään enää niin usein takkuilemaan omituisesti. Aseet ovat samoja tuttuja, mutta myös uusia tussareita on tarjolla. Pelin hankalimmat ohjattavat kohtaukset ovat edestäpäin kuvatut pakenemishetket, joita kakkososassa esiteltiin vasta loppumetreillä.
Kannattaako ostaa?
Uncharted 3 on viime vuoden (2011) paras peli, ja sitä voi lämpimästi suositella kaikille PS3-konsolin omistajille. Peli on tekstitetty kokonaan suomeksi, joten huonosti englannin hallitsevatkin pelaajat pääsevät juonen koukeroihin helposti mukaan. Toistaiseksi vaikuttavimman yksinpelin lisäksi seikkailu jatkuu varsin monipuolisella moninpelillä netissä…