Halloween on se aika vuodesta, kun tekoveri virtaa, kurpitsat loistavat ja Hollywood yrittää rahastaa meidät katsomaan jotain, mikä on yhtä pelottavaa kuin Lidlissä myytävä muovinen vampyyriviitta. Tällä kertaa käymme läpi seitsemän elokuvaa viimeisen viidentoista vuoden ajalta, jotka epäonnistuivat niin surkeasti, että ne saavat jopa naapurin huutavan lapionheiluttajan vaikuttamaan viihdyttävämmältä.
Halloween-ajan kauhuelokuvien kenttä on ollut 2010-luvulta alkaen ristiriitainen: mestariteoksia syntyy harvoin, mutta roskia on joka kulmassa. Tänään katsomme nimenomaan ne pohjanoteeraukset – elokuvat, jotka lupasivat jännitystä, mutta antoivat meille sen sijaan tylsyyttä, kiusallisia repliikkejä ja budjetin, joka ilmeisesti kului pelkkään catering-pöytään.
Winnie-the-Pooh: Blood and Honey (2023)
On olemassa ideoita, joita ei olisi pitänyt toteuttaa. Yksi niistä on tämä. Ajatus Nalle Puhista tappokoneena kuulostaa pubin nurkassa keksityltä vitsiltä, jonka pitäisi jäädä oluttuopin pohjalle. Mutta ei, joku todella teki tästä slasherin.
Tuloksena on elokuva, joka ei ole hauska, ei ole pelottava, eikä se edes osaa olla tahattoman viihdyttävä. Dialogi on kammottavaa, näyttelijätyö vielä kamalampaa, ja veriset kohtaukset näyttävät halvoilta cosplay-juhlilta. Lopputulos: lapsuuden muistot raiskattiin, eikä edes tyylikkäästi.
Fantasy Island (2020)
Tämä elokuva on kuin risteilylippu helvettiin, mutta ilman edes ilmaista buffetia. Blumhouse otti 1970-luvun tv-sarjan ja ajatteli: “Mitä jos tästä tehtäisiin kauhuversio?”
Lopputulos on kasa irrallisia juonilankoja, hahmoja joista ei välitä ja käänteitä, jotka ovat yhtä yllättäviä kuin sade marraskuussa. Kriitikot olivat oikeassa: tämä ei ole kauhua, vaan väsynyt temppupussi, jonka pelottavin asia on se, että studio luuli tämän olevan hyvä idea.
Truth or Dare (2018)
Jos olet joskus miettinyt, miltä tuntuisi katsoa elokuvaa, jossa Snapchat-filtrit tappavat ihmisiä, niin tässä se on.
Truth or Dare on käsittämättömän typerä, kliseinen ja epätoivoisesti nuorisoa kosiskeleva kauhupätkä. Jokainen kohtaus tuntuu keksityltä PowerPointissa, jossa joku on kirjoittanut: “Nuoret + peli + kuolema = menestys.” Mutta sen sijaan, että saisimme Ringin kaltaista psykologista painajaisunta, saamme halvalla tehdyn läpän, joka on yhtä pelottava kuin koulujen paloharjoitus. Tämä elokuva todistaa, että pelkkä konsepti ei riitä, jos kaikki muu on sontaa.
Separation (2021)
Kuvittele elokuva, jossa avioero ja huoltajuusriidat yhdistetään yliluonnollisiin kauhukohtauksiin. Kuulostaa siltä, että se voisi olla jotain uutta? Ei ole.
Separation on yhdistelmä draamaa, jossa kukaan ei jaksa välittää hahmoista, ja kauhua, joka ei pelota edes päiväkoti-ikäistä. Kriitikot haukkuivat sen “lifeless messiksi”, ja aivan syystä: tämä on kuin pakotettaisiin katsoja katsomaan perheterapiaa, johon on lisätty huonosti maskeerattu aave nurkkaan. Halloweeniksi tämä on yhtä tehokas kuin maitolasi.
War of the Worlds (2025)
Tämä uusin versio klassikosta todistaa, että kaikkia tarinoita ei tarvitse filmata uudestaan – etenkään näin surkeasti. Tehosteet näyttävät siltä kuin ne olisi renderöity vanhalla Nokian kännykällä, juoni on sekava ja täynnä tuotesijoittelua, ja näyttelijät vaikuttavat siltä, että heitä on uhkailtu pysymään kuvauksissa.
Yksi suurimmista rikoksista on kuitenkin se, että tämä elokuva ei onnistu herättämään minkäänlaista pelkoa tai edes jännitystä. Se on kuin katsoisi PowerPoint-esitystä avaruuden hyökkäyksestä – ilman ääniä ja ilman järkeä. Kauhu? Ei. Farssi? Kyllä.
Mitä sitten pitäisi katsoa?
Halloweenissa pitäisi olla kyse siitä, että veri jäähtyy suonissa ja yöunet menevät — jos haluat oikeasti pelkoa, katso sen sijaan nämä modernit mestariteokset: Get Out (2017), The Babadook (2014), It Follows (2014), The Witch (2015) ja Hereditary (2018).
Kaikki viisi saivat kriitikoilta korkeat arviot ja ovat vakiintuneet nykylajin selkeiksi täysosumiksi. Älä siis tuhlaa lokakuun iltoja paskaan — katso mieluummin näitä.
Ne eivät tee sinulle kivaa iltaa, mutta juuri siksi ne muistuttavat, miksi kauhu yhä toimii.
