Wolfenstein: Youngbloodin kylkiäisenä julkaistiin VR-peli Wolfenstein: Cyberpilot, jossa pelaaja pääsee tulittamaan natseja niiden omilla aseilla 1980-luvun kuvitteellisessa Pariisissa.
Siinä missä Wolfenstein: Youngblood epäonnistui karvaasti, onnistuu yksinkertaisempi Wolfenstein: Cyberpilot erinomaisesti. Youngbloodin ongelmat ovat sen heikossa tarinassa ja tolkuttomassa samojen pelialueiden nuohoamisessa, joka saa nopeasti mielenkiinnon muualle, vaikka co-op-kaksinpelit yleensä ovatkin mitä parhainta viihdettä.
Wolfenstein: Cyberpilot sen sijaan joutuu keksimään asioista mielikuvituksellisempia yksinkertaisemmissa puitteissa, sillä PSVR:lle pääasiassa kehitetty VR-peli joutuu ankariin rajoitteisiin Pleikkarin virtuaalikakkuloiden vuoksi. Me testasimme pelin pc:llä, HTC Vive -versiona, ultra-grafiikoilla tietenkin.
Ennen mua pelotti, nyt mä oon cyberpilotti
Wolfenstein: Cyberpilotissa pelaaja istuu mukavasti droonilentäjän tuolilla ja operoi aluksia kahden joystickinsa kanssa. Aivan aluksi dronet on hakkeroitava piirilevyjen avulla, jonka jälkeen päästään astumaan muutamaan erilaiseen tehtävään, erilaisten droonikoneiden avulla.
Valinnanvarasta löytyy mm. Panzerhund-tuhonkonekoira, tiedusteludrone ja valtava tankkirobotti minigunin ja sinkojen kera. Kaikissa laitteissa on loppumattomat ammukset, joten natsien lahtaaminen on mitä hauskinta hauskaa hetkeen.
Hyvin optimoitu pelattavuus
Wolfenstein: Cyberpilotin ohjaus on tehty mallikkaasti. Pelaaja istuu penkissä niin oikeassa elämässä kuin virtuaalitodellisuudessakin. Pelialue koostuu nelikerroksisesta varastosta, jonka ylin kerros on ohjaamo. Ohjaamoon heijastetaan taistelukohtauksissa dronen kamerakuvaa, joka toimii varsinaisena pelimaailmana.
Mekaniikka on toimiva. Immersiivisyys ei ole uskomattominta ikinä, mutta ainakin Vivellä kuva on tarkkaa, syvyys uskottavaa ja tehosteet kauniita katsella. Pelaaja ei pääse lyömään käsillään vihollisia, vaan kaikki hoidetaan joystickeillä. Ainoastaan varastokohtauksissa pelaaja pääsee käyttämään käsiään käsinä.
Lentääkö yrjö?
Koska pelissä liikutaan kaikkiin ilmansuuntiin sekä ylös ja alas, saattaa paha olo kaapata pelaajan arvaamatta. Allekirjoittaneella on hetki aikaa edellisestä VR-maratonismista, joten kalma kaappasi välittömästi ensimmäisen vartin jälkeen taka- ja eturaivoni. Seuraavan päivän sessiot sujuivat jo mukavammin. Pahaan oloon kannattaa kuitenkin varautua, sillä pelissä liikutaan paljon.
Graafista estetiikkaa vai Minecraftia?
On paha sanoa kuinka perunalta Wolfenstein: Cyberpilot näyttää PSVR:llä, mutta HTC Viven läpi pelattuna ultra-grafiikoilla peli on varsin näyttävä. Etenkin räjähdykset ja valotehosteet ovat kaunista katseltavaa. Huikeinta on nähdä taivaalta tippuvat natsien ilmalaivat, jotka on juuri omakätisesti singottanut alas. Myös 3D-mallien yksityiskohdat ovat upeita. Näitä pääsee ihastelemaan etenkin huoltokohtauksissa.
Äänipuolisko on samaa tasoa kuin Wolfenstein: Youngbloodissa, eli hyvin laadukasta, isolla rahalla tehtyä äänisuunnittelua. Pelaajan oppaana toimiva germaanisesti englantia änkyttävä nainen on kuitenkin melko puuduttavaa kuunneltavaa, vaikka asiansa saakin ihan sujuvasti kerrottua. Pelaaja saa olla sakemanni-Sirin kanssa jopa vuorovaikutuksessa nyökkäilyn muodossa.
Kannattaako ostaa?
Wolfenstein: Cyberpilot kukistaa emopelinsä, Wolfenstein: Youngbloodin ja on hauska muutaman tunnin VR-räime. Sen 20 euron hintalappu on kuitenkin kohtalaisen pullea kokonaissisältöön nähden, joten myöhemmistä alennusmyynneistä tämä on ehdoton löytöhelmi.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.