Mainos

Joskus elokuvatuotannossa näyttelijät ja ohjaajat ylittävät itsensä saadakseen kunnon otokset.

Vaikka eteenkin toimintaelokuvien stunteissa, kohtaukset käydään tarkasti läpi ja niitä harjoitellaan ja mittaailaan todella tarkkaan, käy joskus kuitenkin onnettomuuksia.

Listasimme 10 kamalinta elokuva- ja tv-tuotannoissa tapahtunutta onnettomuutta.

1. Now You See Me

Mainos

Taikuripankkiryöstjistä kertovan elokuvan kuvausten aikana naispääosanäyttelijä Isla Fisher hukkui hetkeksi oikeasti akvaariokohtauksessa, jossa hänen oli määrä vapautua kahleista nopeasti. Nainen kuitenkin lillui altaassa jopa kolme minuuttia. Fisher saatiin kuitenkin nopeasti takaisin kuosiin.

2. Duudsonit Amerikassa

Suomen kuuluisimmat sekopäät Jarno Leppälä, Jukka Hildén, Hannu-Pekka Parviainen ja Jarno Laasala elivät elämänsä kulta-aikaa Los Angelesissa ison budjetin Dudesons in America -tv-ohjelmaa kuvatessaan. Amerikkalainen unelma kuitenkin romuttui, kun jokainen duudsoni sai itsensä sairaalakuntoon vuoronperään. Ensin meni Parviainen testilaskussa, sitten Leppälä ja Laasala omissa stunteissaan. Lopuksi Hildén oli tekemässä yksinkertaista autosutnttia, jonka katolta hänen oli tarkoitus liukua siististi. Auto kiihdytti sovitusti ennaltamäärättyyn nopeuteen ja törmäsi betoniseinään. Hildénin oli tarkoitus lentää kontorolloidusti yli auton katolta, mutta törmättävässä esteessä olikin jokin pielessä ja auto sinkoutui kesken ilmalennon Hidéniä päin ja johti miehen selkäruhjeen kera sairaalaan. Duudsonit saivat kuitenkin sarjan purkkiin, vaikkei sille jatkoa enää tehtykään.

3. The Expendables 2

Expendables 2:n kumiveneräjähdyskotauksessa yksi stuntmies loukkaantui erittäin vakavasti ja toinen kuoli. Vakavasti loukkaantunut kiidätettiin sairaalaan, jossa häntä operoitiin viisi tuntia, ennen kuin miehen tila saatiin vakaaksi.

4. Kauhea kankkunen II

Ed Helmsin stuntmies Scott McLean teki stuntkohtauksen, jossa hän nojaa ulos autosta Bangkokin takaa-ajossa. Kohtauksessa hänen päänsä osui vastaantulevaan autoon, jonka seurauksena McLean sai pysyvän aivovamman ja fyysisiä ruhjeita. Mies haastoi Warner Bros. Picturesin oikeuteen ennaltasopimattomista vammoista.

Lista jatkuu seuraavalla sivulla…

Mainos