Mainos

Elokuvat herättävät tunteita ja niiden vaikuttavimmat kohtaukset jäävät monesti mieleen pyörimään pitkiksi ajoiksi. Usein kaikki kohtaukset eivät aivan avaudu ensimmäisellä katsomiskerralla ja jos elokuvan näkee uudelleen, voi kohtauksista löytää joitakin aivan uusia ulottuvuuksia, joita ei tullut aiemmin huomanneeksi.

Monesti kohtauksiin on myös sijoitettu paljon symboliikkaa ja viittauksia muihin elokuviin, kirjoihin tai historian tapahtumiin. Lisäksi tietyt elokuvakohtaukset vaativat katsojaltaan hivenen taustatietoa, ja aiheeseen perehtymättömän voi joskus olla vaikea seurata tapahtumia. Joskus saattaakin jäädä hiukan hämärän peittoon, mitä kohtauksessa oikeastaan tapahtuikaan. Esimerkiksi monet historialliset tai tiede-elokuvat sijoittuvat laajempaan kontekstiin, jonka tuntemisesta voi olla paljonkin hyötyä juonen seuraamisen kannalta.

Elokuvahistoriaan mahtuu valtavia määriä uskomattomia kohtauksia, joita voisi analysoida loputtomasti. Yritämme tässä valottaa hieman viittä kuuluisaa elokuvakohtausta ja analysoida niiden tapahtumia.

Pitää myös muistaa, että tulkitsijoita on yhtä monta kuin katsojiakin ja että mikään selitys ei ole täydellinen.

Mainos

Elokuvan ohjaajan näkemys on ehkä erilainen kuin käsikirjoittajan ja katsojan elämys voi taas olla aivan toisenlainen. Sinä tulkitset siis itse kohtausta kuten haluat, tässä kuitenkin yhdet versiot kuuluisien elokuvakohtausten selityksistä.

Casino Royale, pokerinpeluukohtaus

Casino Royale -elokuvassa salainen agentti 007 – James Bond pelaa kasinolla pokeria kolmen muun pelaajan kanssa. Kuuluisassa kohtauksessa Bond pelaa aasialaista pelaajaa vastaan, joka laittaa peliin kaikki pelimerkkinsä, jopa 6 miljoonaa dollaria. Myös toinen pelaajista sijoittaa kaiken peliin, tällä kertaa viisi miljoonaa. Hänellä on kädessään full house.

Mads Mikkelsenin näyttelemällä roolihahmolla on vielä kakkospelaajaa parempi full house ja hän korottaa panosta 12 miljoonaan ja laittaa Bondin testiin. Neljäs pelaaja on sankarimme James Bond. Hänen kädestään löytyy tottahan toki värisuora, ja hän nappaa kotiin yli 100 miljoonan dollarin voittopotin, joka ylittää tosielämän kasinoilla saavutettavat voittopottiennätykset reippaasti.

Pelaajilla on niin hyvät kortit käsissään, että asiantuntijoiden mukaan todennäköisyys tällaisten yhdistelmien saamiseen yhdessä erässä ovat tosielämässä lähes mahdottomat. Mikä tekee kohtauksesta vieläkin epärealistisemman on se, että jokaisen pelaajan korttiyhdistelmät päihittävät järjestyksessä toisensa. Tämä luo tietenkin elokuvaan dramatiikkaa, jota Bond-elokuvista ei puutu. 007-elokuvien ystävät eivät myöskään yleensä pahastu elokuvakohtausten epärealistisuudesta. Olemme aina tyytyväisiä, kun sankarimme voittaa kohtauksessa kuin kohtauksessa, ja yltää kylmän rauhallisesti uskomattomimpiinkin suorituksiin. Tämä kohtaus on todellinen elokuvahistorian värisuora!

Titanic, loppukohtaus

Vuonna 1912 uponneesta matkustajalaiva Titanicista tehty elokuva niitti uskomattoman paljon menestystä ja kosketti suurta osaa katsojistaan. Romanttisessa elokuvassa kerrotaan laivalla toisensa tavanneista, eri yhteiskuntaluokista peräisin olevista, Jackista ja Rosesta, jotka rakastuvat, mutta jotka Jackin kuolema laivan upotessa erottaa.

Elokuvassa satavuotias Rose muistelee Titanicin tapahtumia ja hän matkustaa dokumenttiryhmän kanssa uppoamispaikalle. Kauniin rakkaustarinan kerrottuaan Rose nousee laivan kannelle, pudottaa arvokkaan timanttikorun meren syvyyksiin ja menee sen jälkeen levollisesti sänkyynsä nukkumaan.

Elokuvan loppukohtauksesta on kiistelty paljon. Osa katsojista tulkitsee loppukohtauksen niin, että heitettyään timanttikorunsa Titanicin uppoamispaikalle, Rose menee nukkumaan ja näkee unessaan laivalla kuolleet matkustajatoverit sekä rakkaansa Jackin. Osa katsojista kokee, että Rose on saanut elämälleen rauhan, korun heitettyään, ja kuolee nukkuessaan. Kuollessaan hän pääsee vihdoinkin elämänsä rakkauden syliin ja he ovat ikuisesti erottamattomat.

Elokuvan ohjaaja James Cameron ei kommentoi kohtausta, vaan haluaa jättää sen katsojan itse päätettäväksi. Yleensä menestyneimmät elokuvat eivät selitäkään kaikkea, vaan niiden ylle laskeutuu mystiikan verho, joka kutkuttaa katsojan mielikuvitusta ja saa hänet ajattelemaan roolihahmojen elämää yhä uudelleen. Titanic onnistui tässä loistavasti ja tuskin jätti monenkaan katsojan silmiä kuiviksi.

Pretty Woman, shoppailukohtaus

90-luvulla suosiota saanut Pretty Woman herättää vieläkin keskustelua teemoillaan ja juonellaan. Elokuvassa prostituoituna työskentelevä Vivian tapaa rikkaan liikemiehen Edwardin, joka palkkaa hänet pitämään itselleen seuraa loistohotellissa viikon ajan. Koska Vivianilla on vain paljastavia vaatteita, vie Edward hänet ostoksille Rodeo Drivelle, jossa Vivian saa valita luksusliikkeestä mitä ikinä haluaakaan. Kohtauksessa hän astelee sisään liikkeeseen rääsyissään ja astuu ulos uskomattoman kauniina ja tyylikkäänä naisena.

Elokuvaa ja varsinkin shoppailukohtausta on verrattu Tuhkimoon. Tuhkimossa köyhästä, kotiorjuuteen alistetusta tyttösestä kuoriutuu muuttumisleikin tuloksena lumoavan kaunis prinsessa, joka vie prinssin sydämen linnan tansseissa. Tarinan lähettämistä sukupuolirooliasetelmista voidaan olla montaa mieltä, mutta useimmat romanttisten komedioiden ystävät kuitenkin nauttivat Pretty Womanin shoppailukohtauksesta ja klassisesta ”rääsyistä rikkauksiin”-tarinasta.

Forrest Gump, juoksukohtaus

Forrest Gump on klassinen seikkailuelokuva, jossa kerrotaan erään fiktiivisen henkilön elämänkaari – uskomattomine tapahtumineen. Forrest Gump -elokuvasta on jäänyt elämään huudahdus ”Run Forrest, run!”, jonka Forrestin ystävä Jenny huutaa hänelle kiusaajien jahdatessa Forrestia. Aiemmin liikuntarajoitteinen Forrest onnistuu kuin ihmeen kaupalla saamaan jalkoihinsa voimaa, ja lähtee juoksemaan nopeammin kuin kukaan kiusaajista. Samalla hänen jalkatukensa rikkoutuvat jonka myötä paljastuukin hänen olevan liikuntakyvyiltään täysin terve.

Kohtaus herättää keskustelua ja se onkin tulkittu symboloivan Forrestin koko elämää siivittämää asennetta: uskomattomia asioita voi tapahtua, jos elämää ei anna rajoittaa ja jos joku uskoo sinuun. Jenny uskoi Forrestiin ja hän sai voimaa Jennyn kuuluisasta huudahduksesta. Forrest siis rikkoi elämänsä rajat jo irtautuessaan jalkatuistaan ja sama rajoja rikkova asenne lumosi katsojat koko elokuvan ajan. Tämä oli siis vain alkua kaikille niille ihmeellisille asioille, jotka osuivat Forrestin elämän varrelle.

American Beauty

American Beauty ja ilmassa leijaileva muovipussi muistetaan muutamasta mieleenpainuvasta kohtauksesta. Toinen on elokuvajulisteestakin tuttu ruusukohtaus, jossa perheen isän fantasioissa hänen tyttärensä kaunis ystävä makaa päästä varpaisiin peiteltynä ruusun terälehdillä, jotka putoilevat tytön päältä, paljastaen hänen vaalean ihonsa.

Toisessa kohtauksessa naapurin videokuvausta harrastava teinipoika näyttää perheen tyttärelle kauneimman kuvaamansa videonpätkän. Siinä yksinäinen muovipussi leijailee ilmassa, kuin tanssien tuulenvireen sitä heitellessä.

Muovipussikohtaus jää mieleen ja sen symboliikasta on keskusteltu paljon. Monen katsojan mielestä muovipussi on osoitus siitä, että maailmassa on paljon kaunista, odottamattomissakin paikoissa. On tärkeää vain katsoa tarpeeksi tarkasti. American Beauty, eli ”amerikkalainen kauneus”, ei siis tässä elokuvassa olekaan se ilmeisen kaunis vaalea ystävätär, vaan arkipäiväinen muovipussi.

Mainos