Mainos

Sissy Spacek – Carrie

Uusintafilmatisointi Stephen Kingin kauhukirjasta on laimeaa taidetta, mutta se alkuperäinen versio toi mukanaan myös aitoa alastomuutta. Jos Carrie on näkemättä tai 2010-luvun versio on ainoa, joka on katsottu, kannattaa se originelli ehdottomasti mulkaista. Siinä kauhukin on kauheampaa.

Charlize Theron – The Devil’s Advocate

Mainos

Mad Max: Fury Road -elokuvassa viimeksi vaikuttanut Charlize Theron saavutti läpimurtonsa 1990-luvun puolivälissä Paholaisen asianajaja -elokuvan ansiosta. Leffassa nuori ja kaunis Theron nähdään myös kokonaan alasti, jopa useamman kerran.

Ashley Judd – Bug

Bug kertoo niveljalkaisista, mutta ne eivät ole leffan pääasiallinen paha. Kyseessä on psykologinen hirvitys, joka saa katsojan mielenterveyden kurkkaamaan äärirajaa. Elokuva kuitenkin palkitsee näyttämällä Ashley Judd’n kokonaan alastomana.

Juno Temple – Killer Joe

Juno Temple on suloinen pikkuneitonen, joka samalla on myös seksikkyyden ilmentymä. Mikäli kyseistä naarasta on riisunut silmillään muiden leffojen aikana, on todelliseen alastomuuten mahdollisuus törmätä Killer Joe -elokuvan aikana.

Mainos