Jack McClanella (Jai Courtney) on ongelma. Työkeikka supervakoojana meni ketuiksi ja siinä sitä sitten ollaan, venäjällä kusessa. Mutta ei hätää, John-isukki (Bruce Willis) rientää Amerikasta asti apuun. Aivan saumattomasti parivaljakolla ei luonnollisesti kohdatessa synkkaa, mutta itärajamme vahvatahtoisia pahiksia vastaan taistellaan silti toiminnantäyteisesti yhdessä.
Bruce Willis vetää totutun McClane-roolin, jossa ei ole moitinnan sijaa. Sen sijaan nuorempi McClane kalpenee kyllä helposti aikaisemmille isi-McClanen "työpareille", joita neljän edellisen elokuvan tuhinoissa on tavattu. Juonen puolesta elokuva on kuin mikä tahansa yksinkertaisesti kyhätty perustoiminta, eikä se sisällä minkäänlaisia yllätyksiä. Paitsi jos yllätykseksi ei lasketa sitä, että taistelukohtaukset ovat loppujen lopuksi yllättävän turhauttavia.
Takaa-ajokohtaukset ovat sen sijaan näyttäviä ja näiden kuvaus ansatsee eritysmaininnan.
Nähtävissä toki oli, että hyvää ei voi tehdä ikuisesti. Uusin Die Hard on noloa nimeä myöten (englanniksi A Good Day to Die Hard ja suomeksi Die Hard 5 – vain kuolleen ruumiini yli) vain kaukainen varjo sarjan ensimmäisistä osista. Toimintaa kyllä pisaa ja visuaalisuus on näyttävää, mutta tämän saagan raja on nyt tullut vastaan.
Alkuperäisestä Die Hard -meiningistä on jäljellä enää vain ripaus, eikä pelkkä näyttävä toiminta voi sitä pelastaa. Pakko kuitenkin nostaa ohjaaja John Moorelle hattua, sillä mies on halunnut toteuttaa kaikki stunti oikeilla autoilla ja koptereilla, sortumatta näin tänäpäivänä liian tiiviisti käytettyyn CGI-animaatioon. Leffan tuotannossa romutettiinkin kiitettävät lähes 70 Mercedes Benz -ajoneuvoa.
Bonuslaari on poikkeuksellisen kiehtova. Elokuvan tekemisestä kertovat dokkarit on tehty oikeasti näyttäen elokuvan tuotantoa, eivätkä ne keskity pelkkiin haastatteluihin ja kehumisiin. Lisämateriaalit ovat jopa niin kiehtovia, että allekirjoittaneen oli pakko katsoa ne kaikki!
Kristian Eloluoto
