Helikopteri kiitää valoa vasten.
Helikopterit, aseet ja taustat kuulostavat meheviltä.
Mainos
Activision Blizzardin kerrotaan olevan sitoutunut julkaisemaan ainakin kolme seuraavaa Call of Duty -peliä PlayStation-konsoleille.

Bloombergin llähteiden mukaan asia oli tapetilla jo ennen Microsoftin kauppajulkistusta.

Näiden kerrotaan olevan Infinity Wardin Modern Warfare 2 myöhemmin tänä vuonna, uusi peli Black Ops ja Warzone 2 ensi vuonna.

Mainos

Microsoftin kauppauutisen jälkeen Sony sanoi, että se odottaa pelien pysyvän monialustaisina sopimusten vuoksi.

”Odotamme, että Microsoft noudattaa sopimussopimuksia ja varmistaa edelleen, että Activision-pelit julkaistaan useammalle pelialustalle”, Sonyn tiedottaja sanoi torstaina WSJ:lle.

Microsoftin pelipäällikkö vahvisti myös aikomuksensa pitää Call of Duty PlayStation-alustoilla, kun Microsoft on hankkinut Activision Blizzardin. Alunperin suunnitelma oli tehdä peleistä yksinoikeusjulkaisuja Xboxille ja PC:lle, mutta ihmisten suuttumus ja amerikkalaisviranomaisen monopoliuhkailu sai yhtiön johdon mielet muuttumaan.

Mainos