Assassin’s Creed ei saa uutta osaa tänä vuonna, mutta Assassin’s Creed Valhallan tarina jatkuu lisäosilla

Mainos
Viikinkien valloituksista kertova Assassin’s Creed Valhalla -toimintaroolipeli saa toisen pelivuoden, jonka myötä peli laajenee entistäkin valtavammaksi avoimen pelimaailman kokemukseksi uusien tehtävien ja seikkailujen myötä.

Pelin ensimmäinen pelivuosi on parhaillaan käynnissä pelin ensimmäisen lisäosapäivityksen muodossa. Wrath of the Druids -pelilaajennus tutustuttaa pelaajan Irlannin druidimyytteihin ja saarivaltion kiehtoviin valtakamppailuihin. Se myös syventää viikinkien perustaman Dublinin taustoja.

The Siege of Paris

Seuraavaksi vuorossa on historiallisesti kuuluisa Pariisin piiritys, kun viikinkilaivat seilaavat Ranskan merkittävimmän kaupungin aluevesille. Luvassa on jännitysnäytelmä piiritystaistelun muodossa sekä kokonaan oma kiehtova tarinansa. Mukana on myös uusia aseita ja varusteita sekä uudenlaisia taitoja ja vihollisia. Laajennuksen myötä paluun tekevät pidetyt Black Box -soluttautumistehtävät. The Siege of Paris sisältyy pelin kausikortin hintaan, mutta on myös erikseen ostettavissa 24,99 euron hintaan. Lisäosa julkaistaan kuluvan kesän aikana.

Mainos

Turistitila

Lisäksi peli saa oman Discovery Tour -pelimuotonsa, jonka ansiosta pelaaja pääsee tutustumaan viikinkien historiaan ilman taisteluita ja tarinaa. Tämä opetuspelimuoto keskittyy historian opettamiseen ja aikakaudesta oppimiseen ilman pelillisiä haasteita. Tämä on tarkoitettu kaiken ikäisille historiasta kiinnostuneille pelaajille, jotka haluavat rauhassa tutkia pelimaailman ympäristöä ja näissä olevia hahmoja sekä samalla oppia yksityiskohtaisia asioita historiankulusta ja erilaisista aikalaistavoista.

Näiden ohella Assassin’s Creed Valhalla saa myös valikoiman ilmaisia päivityksiä, kuten erilaisia tapahtumia ja hahmoasuja.

Mainos