Mainos

Pelissä tutkimusryhmä huomaa jättiläismäisen auringonpurkauksen uhkaavan planettaamme. Desmond Miles tietää, että hänen esi-isänsä saattavat tietää purkauksesta enemmän, kuin ovat mihinkään kirjanneet. Niinpä käynnistetään tehtävä jossa 25-vuotias Connor Kenway siirretään 1700-luvulle selvittelemään auringonpurkauksen salaisuutta, samalla salamurhaten riskitekijöitä historiankirjoista.

Laivailut

Kolmas Assassins Creed asettaa sarjan faneille hullut odotukset, sillä edeltävä osa nousi massiiviseen suosioon, sen loistavan toteutuksen ja tarinan takia. Kolmas osa alkaa hidastempoisesti, mutta näyttävästi, suomenkielisten tekstitysten saattelemana.

Mainos

Aluksi suoritetaan salamurha oopperatalossa, jonka jälkeen lähdetään 72 päiväiselle risteilylle. Laivareissun aikana tutustutaan merimiehiin ja ratkotaan miehistön katalaa suunnitelmaa. Tämän jälkeen alkaa vapaampi seikkailu Bostonin kaduilla, josta tarina etenee roolipelimaisesti mantereilla, metsissä ja merillä. Yhdysvaltain vapausodan aikaista historiaa uudelleenkirjoittaen.

Metsästys

Assassins Creed III on loistava seikkailupeli, joka yhdistelee kivasti tutkiskelua ja pohdiskelua. Pelin voi tykittää joko läpi lukematta mitään HC-ryminällä tai sitten erittäin rauhallisesti lueskellen historiaa, keskustellen jokaisen hahmon kanssa ja rauhassa omaa pesää rakentaen metsän keskelle.

Pelin grafiikat ovat todella näyttävät, ja varsinkin talven ja kesän erot ovat mittavat. Maisema on todella realistista, vaikka Pleikkarin tehot eivät aina pärjääkään pelin vaatimuksille. Tämä kostautuu eritoten siten, että yhtäkkiä keskelle ei mitään saattaakin pompsahataa vihulaisjoukkio joka tahtoo päätähtemme välittömästi pois päiväjärjestyksestä. Toivottavasti tähän saadaan myöhemmin päivityskorjaus.

Talvi

Sarjan fanit ovat varmasti mehuissaan ja kotona uutuuden kanssa, mutta se onko tämä parempi kuin edellinen osa on maku asia. AC3 tukehtuu paikoitellen omaan yliyrittämiseensä, joka on luonnollisesti pois jostain muusta, joka tekisi pelistä paremman.

Moninpeli onkin sitten Assassins Creed III:n parasta antia. Sitä voi harrastaa joko tiimeissä tai yksin, ja se on varmaa että moninpeli vie mennessään pitkiksi ajoiksi.

Assassins Creed III on erittäin suositeltava seikkailupeli, kaikille kiireettömille historian rakastajille ja hyvän tarinan ystäville.

KE

Mainos