Assassin’s Creed Valhalla tuo 800-luvun viikinkiajan teknologia-aikakauden pelaajien näppien ulottuville. Tekikö välivuosi pelisarjan tuotannossa hyvää?
Assassin’s Creed -pelisarja kertoo eri aikakausien assassiineista eli salamurhaajista. Ensimmäiset, Altaïr Ibn-La’Ahadiin perustuvat osat sijoittuvat kolmannen ristiretken aikaan, kun taas Ezio Auditore da Firenze on italialainen, renessanssin ajan salamurhaaja. 1770-luvulla Amerikassa elävä salamurhaaja oli puolestaan nimeltään Connor Kenway. Seuraavat osat sijoittuivat Ranskaan ja Lontooseen. Viimeisimmät osat avasivat koko assasiiniprojektin syntytarinaa muinaisessa Egyptissä ja antiikin Kreikassa.
Pelisarjan uusin ja 23. osa, Assassin’s Creed Valhalla sijoittuu Viikinkien aikaan, vuoden 873 Norjaan ja seuraa norsemenien valloituspuuhia, ryöstelyä ja raiskailua Englannissa.
Vandraren!
Assassin’s Creed Valhalla ei seuraa Håkan Hemlin sekä Mats Westerin seikkailuja, vaan 800-luvulla elävän viikinkimachoilija, Eivorin valloituspuuhia. Koska kyseessä on jälleen Assassin’s Creed ja Abstergo-yhtiön virtuaalitodellisuusmatka menneisyyteen, saa pelaaja valita Eivorin sukupuolen.
Eivorista tulee pahasti mieleen oma lapsuuteni, jossa Eivor-niminen tarhatäti ei sietänyt rasavilliä lapsen olemustani ja oli oitis rankaisemassa minua virheistäni syöttämällä ruokalusikallisen valkopippuria. En ole vieläkään antanut Eivorille anteeksi, joten Valhalla saa lähtökohtaisesti vittumaisen viikinkikostofiiliksen aikaan sitä pelatessa.
Aivan, ja se tarina. Eivor on siis hurja isäntä, jonka lapsuus oli perseestä. Sen vuoksi hän ja muut viikkariystävänsä päättävät kostaa kaikille kusipäille, turvata oman pesänsä Norjassa ja lähteä valloittamaan houkuttelevaa Englantia. Niinpä seurue pakkaa paattiinsa joko kaiken tai ei mitään (riippuu pelaajasta) ja lähtevät kohti vehreämpiä niittyjä ja paksumpia brittiaksentteja.
Viikinkien valloitusta sekoittavat kaksi Brotherhood of Assassinsin tyyppiä, jotka tuovat uusia työkaluja ja salamurhamenetelmiä Eivorin avuksi.
Tämähän on kuin edellinen, mutta…
Assassin’s Creed Valhalla on puitteiltaan viikinkiä, mutta mekaniikoiltaan identtinen Originsin ja Odysseyn kanssa – enemmän Odysseyn. Mukana on jälleen iso kasa RPG-elementtejä ja valintoja, jotka ohjaavat tarinaa. Hahmoa voi ja pitää muokata, aseita ja varusteita levelöidään ja ominaisuuksia opitaan keräilemällä niitä luonnosta ja arkuista.
Pelin mekaniikat ovat hieman kuitenkin erilaiset kuin Odysseyssa. Nyt esimerkiksi hahmon kehityspuu on suurempi rakennustyömaa, joka ei tuo kuin pieniä buustauksia hahmolle. Varsinaiset uudet ominaisuudet on kerättävä kultaisista kohteista, joita on kartta täynnä.
Merkittävin ero kartan tehtävissä on uudistettu tehtäväjärjestelmä. Kun pelaaja synkronoituu tikun tai tornin päässä, avautuu karttaan kolmen värisiä palleroita; kultaisia, valkoisia ja sinisiä.
Kultaiset ovat minitehtäviä tai linnoituksia, joista palkinnoksi saa kultaa, isoja arkkuja tai hyvää loottia ja kokemuspisteitä.
Valkoiset tehtävät ovat perinteistä kerättävää, jotka voi vaihtaa kylässä esim. uusiin tatuointeihin.
Siniset ovat lähimpänä perinteisiä sivutehtäviä, joissa saatetaan kohdata urpoja NPC-hemmoja, ne saattavat olla omituisia haastetehtäviä kuten kivien pinoamista tai myyttisen olennon kanssa yhteenottoja.
Kaiken tämän lisäksi Englannissa rakennetaan omaa kylää Red Dead Redemption 2:n leirien tapaan. Kylään pitää saada toimivia bisneksiä mm. hevostalleja ja laivanrakennustelakka. Näitä päivitetään keräämällä loottia ympäri Englantia.
Väkivaltaa ja seksiä
Kaikki muu on tuttua. Sitä saa, mitä odottaa. Assassin’s Creed Valhalla on täysin formaattinsa mukainen ja hyvin identtinen kuin kaksi edellistä sarjan peliä.
Positiivisena uutuutena on aiempaa väkivaltaisemmat taistelut, jossa irtoilevat niin kädet kuin päätkin. On nautinnollista vain silpoa ja hakata hack n’ slash -tyyliin pahiksia täysin häikäilemättömästi.
Kolmas uusi lisäys on Odysseyn tapaan riettaus. Seksistä puhutaan ja alastomuutta näytetään. Varsinaiseen yhdyntään en vielä ole törmännyt, mutta sellaisen suunnittelua kohtasin monesti.
Kaksi karttaa
Assassin’s Creed Origins ja Odyssey laajensivat kartta-alueita kohtuuttomiksi. Assassin’s Creed Valhallassa on kaksi karttaa, Norja ja Englanti. Onneksi pelialueet ovat inhimillisemmän kokoisia, ettei päästä päähän ratsastamiseen mene koko päivää. Isoja ne ovat silti.
Englannin kartta on suurempi, sillä sitä valloitetaan. Norjan kartta toimii kotiseutuna ja on suppeampi.
Lootattavaa riittää silmän kantamattomiin ja joka paikassa on jotain houkuttimia, joka estää varsinaiseen tarinaan keskittymisen.
Vanha moottori, vanhat grafiikat
Kaikeksi yllätykseksi Assassin’s Creed Valhalla ei tarjoile mitään uutta testaamassamme PC-versiossa grafiikan saralla. Ainakaan vielä säteenseurantaa ei tueta, eikä grafiikka ole muiltakaan osin muuttunut sitten kahden edellisen.
Helvetin kauniiltahan peli näyttää ja isot plussat se saa siitä, että konetehoja ei tarvitse päivittää, mikäli edelliset pelit pyörivät hyvin.
PS5- ja XBS-konsoleilla keskityttäneen ruudunpäivitykseen ja 4K- tai 8K-resoluutioon, sillä tehoja ei valu reaaliaikaisiin heijastuksiin tai kimpoaviin valoihin.
Valaistuksesta puheen ollen, se on äärettömän näyttävä etenkin auringon laskuissa ja nousuissa. Välillä tekee vain mieli pysähtyä ihailemaan pelin maisemia. Samoin veden läpikuultavuus on huikeaa katseltavaa aallokoissa. Se, miten auringon valo lankeaa veden läpi on jotain, mihin vain Ubisoftin pelimoottori on toistaiseksi uskottavasti pysytynyt.
Kannattaako ostaa?
Jos Assassin’s Creed -pelit ovat maistuneet tähänkin asti, on Assassin’s Creed Valhalla ehdottomasti ostamisen arvoinen. Peli tuo seikkailua, väkivaltaa, lootattavaa, keräiltävää, kehitettävää ja viihdettä kymmenksi ja kymmeniksi tunneiksi. Rahalle saa kunnolla vastinetta, sillä tätä möhkälettä ei vartissa juosta läpi. Lisäksi peli on laadukas teos pikkuvirheistään huolimatta ja tarjoaa sopivasti pientä uutta virkistystä edelliseen. Mitään uuden sukupolven huikeutta ja sataprosenttista uudistusta ei kuitenkaan kannata odottaa.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.