Atlas Fallen -arvostelu – Toimiiko hiekka liukasteena?

Atlas Fallen on Deck 13:ta kehittämä avoimen pelimaailman seikkailu, jossa surffaillaan sannalla, nivuset hiekasta rahisten. 

Kuvittele miten liidät tukka putkella pitkin dyynejä. Surffailet hiekka-aalloilla kuin rakettimoottorein varustelluilla rullaluistimilla teflonpäällysteisellä tiellä. Sitten tulee kivi vastaan ja meno katkeaa; ei näyttävästi, vaan lässähtäen.

Tälläinen kokemus Atlas Fallenin pelaaminen on. Se on toisinaan hauskaa ja erilaisine taitoineen ja taistelukeinoineen varsin näyttävääkin toimintaa. Sitten se taas siirtyy tympeän ja puisevasti näytellyn tarinan kanssa hieman eteenpäin ja tasapaksuisuus näyttää rumaa päätään. Hiekalta kiveen ei ole edes mikään metafora, vaan usein Atlas Fallenia pelatessa vastaantuleva kokemus.

Ihmettelen suuresti miksi tuollaisia kivikkoisia tai nurmikkoisia alueita on laitettu hidastamaan niin maukkaalta tuntuvaa hiekkasurffailua.

Atlas Fallen on mm. Surge 1 & 2 -peleistä tutun Deck 13 -pelilafkan uutukainen ja sen julkaisijana toimii laadukkaista AA-peleistä tuttu Focus Entertainment.

Hiekkaa pilttuussa

Dystooppien fantsumaailma. Kaikkialla on hiekkaa. Auringonjumala Thelos vaatii esanssia ja kunnioitusta. Pelaaja on tuntematon orja, joka törmää maagiseen puhuvaan hansikkaaseen, joka pitää sisällään köyhän miehen Avatarin Jake Sullyn. Tämä pitkätukkasmurffitonttupullonhenki antaa nimettömälle orjalle taikavoimia ja siitä sitten alkaakin kapinointi valtaa pitäviä ja Thelosta vastaan.

Mainitsinko jo, että kaikkialla on hiekkaa?

For-f**k-saken

Atlas Fallen on avoimehkon pelimaailman fantasiaseikkailu, joka tuntuu olevan nyitty samasta pakasta kuin Square Enixin epäonninen Forspoken. Kummassakin on dystooppinen avoimehko pelimaailma, painoarvoa nopealla liikkumisella, kerätään taikataitoja joilla taistella ja kummassakin on maaginen esine joka puhuu pelaajalle; Forspokenissa ranneke, Atlas Fallenissa hansikas. Atlas Fallen on tavallaan köyhän miehen Forspoken, joka onnistuu silti olemaan rahtusen verran hauskempaa pelattavaa.

Atlas Fallenissa surffaillaan hiekalla, seikkaillaan tiiviissä mutta tyhjähkössä avoimehkossa maailmassa, taistellaan ököjä vastaan ja silloin tällöin löydetään piilotettuja aarteita.

Atlas Fallenissa on valtaisa liuta eri taitoja, joiden keräily ja käyttövalikointi mahdollistaa erilaisia hahmokokoonpanoja. Toisin kuin monessa pelissä, Atlas Fallenissa käytetyt taidot tuntuvat ja vaikuttavat taistelun flowhun ja käytettäviin taistelukeinoihin.

Kaiken kaikkiaan Atlas Fallenissa hauskinta on taistelut, hiekalla surffailu ja taitojen kerääminen. Melkeinpä kaikki muu pelissä ontuu enemmän tai vähemmän valitettavasti. Vaikutelma on intohimolla tehdystä AA-pelistä, joka melkein yltää maaliinsa, mutta harhailee matkalla kirppikselle etsimään kivoja kuteita.

Kaukaa kuin Marilyn Monroe, läheltä kuin Esa Pakarinen

Välliotsikko kiteyttää pelin silläkin uhalla, että Primea lipittävät nuoret eivät tiedä keitä Marilyn Monroe ja Esa Pakarinen ovat. Atlas Fallen näyttää hyvältä kaukaa ja liikkeessä sekä taistelun timmellyksessä.

Välianimaatioissa ja yksityiskohtia katsellessa alkaa budjetti näkyä kuin hameen alta pilkistävät yllärikuulat Thaimaan lomalla.

Ääninäyttely on korvia ikävästi hankaavaa, sellaista kuin joutuisi kuuntelemaan jonkun venereissusta saaristoon ja takaisin, kasvoillaan pr-hymy ja silmissä murha. Tästä johtuen putosin Atlas Fallenissa kärryiltä aika pian ratsaille nousun jälkeen.

Paperilla hyvältä vaikuttava tarina on kerronaltaan kuitenkin pikkukylän Lard of the Drinks -kesäteatterifarssitasoa. Taistelun äänissä on potkua, sellaisen yksivuotiaan futispotkujen verran.

Kannattaako ostaa?

Atlas Fallen kannattaa hankkia, jos maali on jo ehtinyt kuivua seiniltä, eikä sen tuijottaminen tuota enää nautintoa. Atlas Fallen asettelee vähemmän hammastikkuja kynsien alle kuin samasta puusta veistetty Forspoken, mutta ei kovasta yrityksestä huolimatta ole millään tavalla mieleenpainuva peli.

Atlas Fallen on kuin reissu nuorena serkkujen luokse maalle; maalaismaisemat tarjoavat upeita lupauksia seikkailuista, mutta ötökät vituttaa, ja kuka hullu paskoo vapaaehtoisesti ulkohuussiin?