Autopsy Simulator -arvostelu – Patoskan pojat

Autopsy Simulator tarjoilee torsoja, sisäelimiä ja sivutuotteena tarinan joka ei kiinnosta ketään. Woodland Games ja Team17 lyövät kertaheitolla sivulaittoman, eikä siitä yhdellä haavalla selviä. Miksi se epäonnistui? 

”Sisätautilääkäri tietää kaiken, muttei osaa mitään. Kirurgi ei tiedä mitään, mutta osaa tehdä mitä vaan. Patologi tietää kaiken ja voi tehdä mitä vaan – viikon myöhässä”

Näinhän se on ja samaa voidaan peilata peliteollisuuteen samalla kaavalla. Valitettavasti Woodland Games on porukan laitoshuoltaja, joka osti koulutuksensa Venäjältä.

Simulaattorissa on tarina

Pelissä ohjataan patologia, Jack Hanmania, jonka vaimon on ilkeä Red Pete surmannut. Vähemmästäkin muki läikkyy ja traumasta selviää jenkkiläiseen tyyliin vain lääkkeillä. Näitä Jaska popsii koko pelin kuin lapsi nameja jouluaattona, kun samalla traumaisaa kulkua tahdittaa Patrick Langnerin ääninäyttely Jackin roolissa. Patrick tunnetaankin monista anime-, sekä hentaipiirrettyjen ja pelien äänirooleista.

Ideana pelissä on suorittaa ruumiinavauksia ja tutkia kuolinsyitä, sekä raportoida ne viranomaisille. Työn ohella Jarkin pää sulailee tasaiseen tahtiin ja välillä vilahtaa jokin kauhuelementtejä muistuttava näky, mikä ei missään nimessä ole pelottava. Näitä epätasapainoa luovia pillerirefloja ruokitaan nauttimalla troppia, eikä palaneen torson sisällä käyneitä käsineitä edes riisuta. Sinne vaan, nami, nami.

Aseptinen työjärjestys

Autopsy Simulator on Unity-moottorilla, ensimmäisestä persoonasta koettava kauhun, ja simulaation sekoitus. Peli on jaoteltu muutamiin jaksoihin ja peli on taottu läpi alle viidessä tunnissa. Jaksot alkavat perinteisillä aamutoimilla sankarin kotoa, yleensä niillä pillereillä. Sitten soitto kaverille, Stevenille josta Jack ammentaa enimmäkseen juomatoveruutta. Kummallekin mölykeitto maistuu.

Aamutoimintojen jälkeen on mentävä töihin, vaikkei protagonisti sinne ikinä tuntuisi haluavan mennä. Töissä heitetään morot herra Ridleylle, jonka työkuva on selkeästi istua vastaanoton nojatuolissa lehteä lukien. Sitten napataan uusi duuni, eli ruumis ja kärrätään kadaaveri leikkaussaliin, josta löytyvät esitiedot eli anamneesi. Tarvittavien tietojen jälkeen voidaan suorittaa avaus, jossa peli avustaa täydellisesti. Mitään ei tarvitse vapaasti säveltää, eikä voikaan. Peli kun kertoo kädestä pitäen aivan kaikki mihin kohtaan on hiiren kursori vietävä ja mitä nappia painettava.

Simulaatiokategorian voi tässä kohtaa jo unohtaa tyystin. Ruumiinavauksessa jännittävin kohta on skalpelilla torson repiminen auki, sekä muiden työkalujen, kuten kallosahalla työskentely.

Homma jäi ihan torsoksi

Mokata ei voi, vaikka kuinka yrittäisi ja minähän yritin. Kallosahan voi jättää leikkaamaan otsaa vaikka tunniksi tai unohtaa näytepullot sentrifugiin. Mitään ei tapahdu, vaan peli odottaa kultaisen noutajan sitkeydellä, että pelaaja klikkaa oikeasta kohtaa.

Mielenkiintoisin asia koko pelissä on tutkia näytteitä mikroskoopilla. Aina ei näytteitä voi tietenkään väijyä, vaan vain silloin kuin peli niin päättää. Mikrostelussa on kaikki simulaatiot mitä pelistä löytyy, eli voit säätää kolmea nuppia. Tarkennus, lähennys ja valo.

Autopsy Simulator käy jo heti ensimmäisen avauksen aikana äärimmäisen tylsäksi ja rajatuksi. Pelissä ei voi juosta, joten Jari lyllertää halluissaan pitkin käytäviä aina hakien jotain työkalua, minkä on hävittänyt. Luulisi, että patoskalla olisi kaikki tarvittavat työvälineet nopeasti saatavilla, eikä esimerkiksi rintalastan sahaukseen tarvittavaa Makitaa tarvisi hakea jumalauta ulkokellarista!

Sitäpaitsi peli sijoittuu New Orleansiin ja pelin Steam-sivuilla tästä joku paikallinen sanoikin, että ei siellä ole kellareita ikinä kellään ollutkaan, koska tulvat. Sekin meni reisille sitten.

Peliä on ollut suunnitelemassa, tai no ainakin konsultoitu alan ammattilaisia ja se näkyy vain sanastossa, sekä sisäelimissä. Ne on sentään tehty hienosti ja sisältävät hyllyävät efektit. Jiggle jiggle!

Realistiset grafiikat ja äänet?

Graafisesti peli on keskinkertaista Unity-kamaa, eikä vaadi mitään nuhapumppua kummempaa kokoonpanoa pyöriäkseen. Ruumiit näyttävät sotkuisilta pikselimössöiltä ja valmiit assetit on tuttua Unitya.

Luonnollisesti mitään nykyaikaisia säteenseurantoja ei pelistä löydy ja on hyvin surullista, että näin on. Tässä pelissä pitäisi ehdottomasti olla täysin minttiin hiotut ruumiit, sekä sisäelimet, sillä ne ovat kuitenkin pelin suola ja sydän.

Ääninäyttelijät ovat tasapaksua ja halvalla tehtyä. Patrick Langnerin ääninäyttely ei säväytä millään lailla, mutta onneksi hän ei ole yksin. Monotonista lätinää, yliteatraalisesti tuotettuna on vaikea kuunnella tuntia enempää.

Ääniefektipuolellakaan ei ylistettävää löydy, muutoin kuin kallosahan pureutuminen otsalohkoon. Rutisee kivasti kuin varhaiskaali maitohampaissa.

Kannattaako ostaa?

Autopsy Simulator on point ’n click -tyylinen peli, jolla ei ole simulaattorien kanssa mitään tekemistä. Se yrittää sivussa olla myös kauhupeli, mutta kompastuu tässäkin pahasti. Jos peli olisi kategorioitu oikein ja hinnaksi kuusi laitettu kuusi euroa, olisi tässä ihan ok kävelysimu, josta voi oppia vähän patoskan sanastoa.

Jos haluat autenttisen kokemuksen, mene ja katso aito obduktio-video. Autopsy Simulator se ei ole.