Battlfield 5 näyttää huikealta – 11 min uutta pelikuvaa

Mainos
Lokakuun lopussa julkaistava Battlefield 5 on monen FPS-räiskintäpelien rakastajan ostoslistalla.

Nyt pelistä on julkaistu uunituoretta pelikuvaa. Pelivideo on peräisin esi-alpha-versiosta, joten se ei edusta lopullista valmista peliä. Videosta saa kuitenkin hyvän käsityksen mm. graafisesta ilmeestä, joka on varsin vaikuttavaa katseltavaa.

Moninpeli entistä massiivisempana

Peli sijoittuu vuoteen 1942, eli heti ensimmäisen Battlefield-pelin jälkeiseen aikaan.

Mainos

Tällä kertaa miljöönä nähdään mm. Norja ja Pohjois-Afrikka. Mukana on myös maksimissaan neljän pelaajan yhteistyötila.

Moninpeli luottaa perinteiseen Conquestiin ja Deadmatcheihin, mutta tuo mukanaan myös täysin uuden massiivisen tilan, jossa pelaajat naitetaan neljän sotapäivän suuruiseen matsien yhtälöön. Tällöin miljööt vaihtuvat tarinamuodon tavoin moninpelissä.

Nyt myös rakentelua

Uutena vivahteena massiivisessa sodankäynnissä on myös rakentelu. Pelaajat voivat korjata ja rakentaa suojia sekä muita puolustuspisteitä. Pelialueista on myös tehty aiempaa tuhoutuvampia ja monipuolisempia.

Ei enää kausipasseja

EA haluaa yhdistää pelaajat ja pitää kaikki taistelukentällä, kukistaakseen Fortniten kaltaiset ilmiöt. Sen vuoksi kausipassia ei enää ole, vaan kaikki lisäkartat ja -aseet kuuluvat nyt kaikille pelin ostaneille.

Battlefield 5 julkaistaan 19. lokakuuta.

Mainos