Englannin kuningas Henrik VIII on ollut viime vuosina useiden eri televisiosarjojen sekä leffojen keskeisenä hahmona. Kuusiosainen Susipalatsi kertoo jälleen erään tarinan tästä Tudors-suvun mielenkiintoisesta monarkista.
Henrik VIII on mitä oivallisin kohde televisio- ja elokuvahahmoksi. Vähintäänkin kyseenalaista mainetta nauttinut kuningas tunnettiin paitsi spontaaneista tempauksistaan, myös kenties kaikkien aikojen eniten valtaa omanneena englantilaismonarkkina. Erityisesti hänen värikkäimpiä kausia kuvannut Tudors-sarja (2007–2010) ja Kuningattaren sisar -elokuva (2008) nostivat Henrik kahdeksannen myös valtavirtaviihteen valokeilaan.
BBC:n tuore Susipalatsi-minisarja lähestyy aihetta tuoreesta kulmasta, nimittäin monitoimimies Thomas Cromwellin katsantokannalta. Keskeisen valtiomiehen, kardinaali Wolseyn apulaisena tunnettu Cromwell on itse työläistaustainen älykäs mies, joka pääsee suhteidensa ja taitojensa ansiosta kuninkaan suosioon. Eipä aikaakaan, kun Cromwell käytännössä toimii valtiopäämiehen tehtävistä kiinnostumattoman kunkun oikeaksi kädeksi säätämään niin lakeja kuin naima-asioitakin.
Vaikka Damian Lewis (Isänmaan puolesta, Life, Taistelutoverit) karismaattisen kuninkaan rooliin oivallisesti sopiikin, hän jää auttamatta Mark Rylancen vähäeleisen, mutta sitäkin karismaattisemman Cromwellin roolin varjoon. Toisaalta tämä on tarkoituksenmukaistakin, sillä erinomainen Tudors käsitteli Henrikin tarinan oivallisesti. Tämän johdosta Susipalatsilta puuttuvat kovimmat paukut, sillä erilaisesta katselukulmasta huolimatta tarina on tuttu ja yllätyksetön.
Susipalatsi saattaa sarjana olla realistisempi ja ajankohdiltaan tarkempi, mutta se myös hyppii jokaisen jakson välillä vuosissa. Tämä korostaa sarjan episodimaisuutta, jossa joka jaksonsa on kuin ikkuna yksittäisiin tapahtumiin. Samalla sarjan rytmitys tuntuu katkonaiselta ja tässä suhteessa Susipalatsi jääkin puhtaassa viihdyttävyydessä Tudorsista melkoisesti jälkeen. Toisaalta Susipalatsi ei käytä lukemattomia seksikohtauksia, paljasta pintaa tai dramatisoituja kuolemia esityksessään, jotka varmasti vaikuttavat sarjojen vertailuun monella tapaa.
Runsaaseen politikointiin ja hovivenkoiluun painottuva Susipalatsi on kuuden tunnin kestonsa puolesta vaivaton katsoa, eikä se aiheuta varsinaista kyllästymistä missään vaiheessa. Tästä huolimatta on vaikea välittyä ajatuksilta ja tunteilta, että ihan jo viihteellisyyden nimissä painotus olisi voinut olla hieman toisenlainen. Tällaisena Susipalatsista jää hieman kuivakka opetusmateriaalimainen tunne, missä ei tietenkään ole mitään vikaa – kunhan sellaiseen vaan osaa asennoitua jo ennen sarjan katsomista.
Pukudraaman ystäville Susipalatsia osaa kuitenkin suositella jotakuinkin varauksetta.
