Lyhytelokuvasta kolmen Oscarin voittajaksi – mikä on tämä jazz-leffa, joka saa sydämen kurkkuun ja otsan hielle?
Miles Teller esittää nuorta, intohimoista rumpalia, Andrewia, joka pääsee maansa arvostetuimpaan musiikkikouluun opiskelijaksi. Treenatessaan koulun musiikkiluokassa, koulun ja koko Amerikan paras musiikinopettaja Fletcher (J.K. Simmons) huomaa Andrewin potentiaalin. Andrew pääsee eliittikoulun eliittiryhmään opiskelemaan maan potentiaalisimpien tulevien supertähtien kanssa. Heti kärkeen Andrew saa kuitenkin huomata, millä keinoin parhaaksi pääsee – ja se ei ole kaunista katseltavaa.
Whiplash-biisin nimeä kantava elokuva ei millään pirulla saanut Hollywoodista rahoitusta, vaikka käsikirjoitus oli täyttä rautaa. Niinpä ohjaaja-kirjoittaja Damien Chazelle päätti tehdä tarinastaan lyhärin, jolla tunkeutui Sundance-elokuvafestareille. Elokuva poiki heti tuulta alleen ja voitti parhaan lyhytelokuvan palkinnon. Tämän jälkeen Sony Picturesin portit aukesivat ja elokuvalle saatiin 3,3 miljoonan minibudjetti. Se riitti, sillä elokuva poiki 3 Oscaria ja J.K. Simmonsille murtuneet kylkiluut.
Whiplash on tarina jazz-musiikista, oppilaasta ja opettajasta. Se ei kuulosta kovinkaan imuisalta, mutta on todella päräyttävä. Jos jokin oikeasti hyvä leffa pitää tänä kesänä katsoa Mad Maxien, Jurassic Worldien ja Ted kakkosten lisäksi, on se ehdottomasti Whiplash.
Elokuvan loppukohtaus on niin veret seisauttava, että allekirjoittanut huomasi vaikeroivan paikoillaan, kädet hikoillen. En ole koskaan aikaisemmin kokenut mitään vastaavaa musiikin parissa, josta en edes pidä. Se jos joki riittää syyksi suositella elokuvaa. Ja ei, siitä EI pidä katsoa traileria tai lukea mitään muuta etukäteen.
Blu-ray-bonukset mm. paljastavat 42-minuuttisen dokkarin voimin elokuvan ideoita, inspiraationlähteitä ja tuotantoa. Lisäksi kiekolta löytyy Toronton elokuvafestivaalien tiekkari, jossa Teller ja Simmons kertovat elokuvan kuvauksesta, sekä tietysti itse alkuperäinen Whiplash-lyhytelokuva.
