Mainos

Borderlands 2 on scifiräiskintäroolipeli vahvalla western-vaikutteella.

Alkuperäisessä Borderlands pelissä neljä seikkailijaa etsivät mystistä ”holvia” Pandora -nimisellä planeetalla. Pelin lopussa seikkailijat tuhosivat holvissa majailleen hirviön. Hirviön tuhouduttua Pandoralle alkoi ilmaantumaan kallisarvoista Eridium-mineraalia. Nyt, viisi vuotta ensimmäisen osan tapahtumien jälkeen, pelin pääpahis, Handsome Jack – todellinen mulkvisti, on alistanut Pandoran kansalaiset rautanyrkkinsä alle ja hallitsee planettaa sekä sen Eridium-varantoja. Neljä uutta aarteenetsijää saapuu Pandoralle, sillä universumissa kiertää huhu, että olisi olemassa vieläkin isompi holvi ja siellä vielä suuremmat rikkaudet. Alkuperäisen pelin neljä sankaria ovat nyt asettuneet Pandoralle ja mukana on suuri joukko ensimmäisestä osasta tuttuja naamoja.

Mainos

Chicksit

Peli jatkaa ensimmäisestä osasta tuttua kaavaa: Pandora on valtava planeetta joka on vapaasti tutkittavissa. Se on jaettu laajempiin tapahtuma-alueisiin, jotka taas sisältävät instansseja eli pelialueita joihin suurin osa tehtävistä sijoittuu. Instanssien ideana on, että pelaajat voivat seikkailla niissä aina uudestaan ja uudestaan. Sillä kun instanssin on selvittänyt ja sieltä poistuu, syntyy kaikki viholliset takaisin ja keräiltävät esineet vaihtuvat. Tästä muodostuukin Borderlands-pelisarjan kantava voima ja viehätys: periaatteessa loputtomasti erilaisia aseita, kranaatteja ja henkilökohtaisia suojalaitteita. Pelimoottori arpoo jokaisen vastaan tulevan aseen ja esineen.
Miltä kuulostaa esimerkiksi tarttuvia kranaatteja ampuva haulikko, jonka ammukset räjähtävät syövyttäväksi limaksi kohteeseen osuessaan? Entäpä henkilökohtainen suojalaite, joka kehittää lisävirtaa joka kerta kun pelaajaan ottaa osumaa? Jokainen pelaajan löytämä ase on siis erilainen kuin muut ja näin ollen peli kehittää pelaajalle järjettömän riippuvuuden etsiä aina vain parempaa ja parempaa varustetta.

FPS

Varusteiden lisäksi, pelaaja pystyy kehittämään hahmoaan. Jokaisesta suoritetusta tehtävästä ja taposta pelaaja saa kokemuspisteitä. Kokemuspisteistä muodostuu tasoja ja tasoista taas saadaan taitopisteitä, jotka voi jakaa haluamallaan tavalla hahmonsa erityisominaisuuksiin. Hahmonkehitys tuntuu välillä hieman hitaalta ja uusia ominaisuuksia avaisi mielellään nopeampaan tahtiin. Tämän perinteisen roolipelikaavan taustalla jyllää Bad Ass -rankingjärjestelmä. Se seuraa kaikkea mitä pelaaja tekee ja palkitsee pelaajan Bad Ass -pisteillä, joilla parannetaan jokaisen hahmon perusarvoja pysyvästi. 

Borderlands 2:sta pystyy pelaamaan kaverin kanssa jaetulla ruudulla tai verkon välityksellä jopa neljän pelaajan kesken. Co-op onkin loistavaa viihdettä ja samalla sohvalla pelatessa huipia riittää pitkäksi aikaa. Verkkopelaamisessa pientä ihmetystä aiheuttaa vapaa tavarankeräily, sillä nopein pelaaja saa kerättyä kaiken mikä vihollisilta tippuu. Tuntemattomien pelaajien kanssa pelatessa kannattaakin varautua melkoiseen ninjailuun.

Jääkaappi

Pelin pääjuoni on melkoisen heikkoa tavaraa. Sama vaiva piinasi pelin ensimmäistäkin osaa. Hassua kyllä, muilta osin käsikirjoitus on aivan loistavaa. Tehtäväsuunnittelu on todella vaihtelevaa, vaikka peruselementitpysyvätkin samoina. Ei haittaa, että peli kierrättää sata kertaa nähtyä ”Tapa monsterit ja kerää niiltä putoavia osia”, sillä tehtävät pursuavat huumoria ja ne on verhottu todella mielenkiintoisiksi. Tehtävänantoja kuunetelee mielellään ja palautetta odottaa innoissaan. Samoin pelaajan kohtaamat viholliset ja Pandoralaiset ovat erittäin hyvin käsikirjoitettu, eli sopivan sekaisin. Dialogi on uskomattoman hauskaa ja nyrjähtänyttä huumoria piisaa läpi pelin.

Sotilas

Pelin graafinen anti on kutakuinkin samaa luokkaa kuin ensimmäisessä osassa. Sarjakuvamainen tyyli sopii peliin ja sen värikäs western-henkinen tulkinta scifi-maailmasta on loistavaa vaihtelua peruskromikiillolle. Peli on sopivan väkivaltainen ja vaikka rapatessa roiskuu, ei mauttomuuksiin sorruta. Pelinautintoa latistavat ajoittain hitaasti latautuvat tekstuurit ja jaetulla ruudulla pelattaessa erittäin tökkivä ruudunpäivitys. Pelimaailma on erittäin mielikuvituksellinen ja hahmosuunnittelu animointeineen erittäin hyvää.

Terra

Muusiikkia käytetään ylläpitämään tunnelmaa, mutta mitään mullistavaa tai mieleenpainuvaa se ei tarjoa. Ääninäyttely on parasta A-luokkaa ja jokaista hahmoa kuuntelee mielellään. Kun peliä pelaa useamman pelaajan kanssa, on ilo kuunnella toisten pelaajien ohjastamien hahmojen höpinöitä.

Borderlands 2 parantaa ensimmäisen pelin miltei jokaista osa-aluetta ja esimerkiksi vihollisten tekoälyä on parannettu todella paljon. Valitettavasti ajoneuvojen ohjaaminen on edelleen todella turhauttavaa ja ihmetyttääkin miksi niiden ohjattavuutta ei ole muutettu lainkaan. Vaikka pohjimmiltaan Borderlands 2 onkin melkoista ykkösosan uudelleen kierrättämistä, on sen huumori ja pelimaailma niin kutsuva, että peliä on vaikea laskea käsistään

Sanctuary

Peli on julmetun hauskaa räiskintäviihdettä ja tarjoaa pelattavaa todella pitkäksi aikaa. Kaksin- ja moninpelinä se paranee toiseen potenssiin ja onkin kimppapelaamisen kruununhaltija. Pienistä heikkouksista, sekä tutusta ja turvallisesta uudellaankierrätyksestä huolimatta on Borderlands 2 isompi, kovempi ja munakkaampi kuin edeltäjänsä. Borderlands 2 on Bad Ass.

Tapio Kylmänen