Borderlands 3 -toimintapeli jatkaa legendaarista pelisarjaa syyskuun puolivälissä

Mainos
2K Games on julkistanut Borderlands 3 -toimintapelin ilmestyvän sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille 13. syyskuuta 2019.

Borderlands-pelisarja tunnetaan sarjakuvamaisesta peligrafiikasta, hurtista huumorista ja sujuvasta pelattavuudesta. Samalla pelisarjan edeltäviä osia muistellaan lämmöllä avoimen pelimaailman persoonallisesta tyylistä, monipuolisista aseista ja varusteista sekä etenkin räiskintäpelityypin yhä varsin harvinaisesta yhteistyöpelimuodosta.

Borderlands 3 laajentaa niin sanottua looter-shooter-pelityyppiä entistä isommaksi pelikokonaisuudeksi. Looter-shooterilla tarkoitetaan ammunta- eli räiskintäpelejä, joissa uusien varusteiden ja aseiden kerääminen sekä näiden virittely on yhtä keskeisessä osassa kuin itse varsinainen toimintakin. Pelillisesti uusien ja monesti entistä parempien varusteiden hamstraaminen ja vertailu on hauskaa ja palkitsevaa puuhaa.

Mainos

Borderlands 3 sisältää uuden kiehtovan tarinan lisäksi valtavan määrän erilaisia vihollisia, uudenlaisia asekokonaisuuksia sekä useamman toisistaan poikkeavan planeetan. Samalla pelimaailman keskushahmot eli vault hunter -seikkailjoiden katras on uudistunut täysin. Luvassa onkin kokonaisvaltaisesti uudistunut Borderlands-toimintapelikokemus, jossa ei säästellä huumoria eikä ammuksia.

Maailmanlaajuisesti yli 41 miljoonaa peliä myynyt pelisarja on nauttinut arvostusta myös pelien hahmokehityksen ja roolipelimäisten piirteiden ansiosta. Hahmojen ulkoinen persoonallisuus ja näiden yksilöllinen olemus keskustelutyyleineen ovat tärkeä osa pelihahmojen viehätystä. Merkitystä on myös pelihahmojen erikoiskyvyillä ja taidoilla. Pelasipa peliä yksinpelikokemuksena nautiskellen tai kaverin kanssa kimpassa, Borderlands 3 tarjoaa unohtumattoman elämyksen täynnä toimintaa, keräilyä ja pelihahmon virittelyä.

Pelin päävastustajina toimivat Calypso-kaksoset ovat kenties koko galaksin armottomimmat hahmot. Heidän käskystä sotilaat ja joukot ovat valmiita tekemään mitä hurjimpia tempauksia eikä vihollisten uskoa asiaan horjuteta vain aseita heiluttelemalla tai järkipuheilla. Niinpä vastassa on taisteluntäyteinen ja adrenaliinipitoinen toimintakokemus vailla vertaa. Pelin tarinallisen moninpelin voi pelata joko kaverin kanssa yhdessä tai yksinäisenä sutena omassa rauhassa nautiskellen.

Matkaa ei tarvitse tehdä vain jalan, sillä pelisarjan edeltäjien tapaan myös Borderlands 3 sisältää kattavan valikoiman erilaisia ajoneuvoja. Kimpassa meno vain paranee yhden ohjatessa kulkuneuvoja ja toisen tarttuessa aseisiin.

Borderlands 3 julkaistaan sekä PlayStation 4- ja Xbox One -pelikonsoleille että pc-tietokoneille 13. syyskuuta 2019. Pelin ikäraja on PEGI 18.

Mainos