Mainos
Etujoukot kutsuvat virtuaaliramboja taas palvelukseen, taistelemaan joka syksyisestä räiskintäpelien kuninkuudesta, Call of Duty: Vanguard -pelissä.

Call of Duty: Vanguard on COD-pelisarjan 18:sta osa, jos Warzone-battleroyalea ei oteta huomioon. Peli jatkaa Modern Warfaren aloittamaa linjaa, jossa aseita voi tukea tasoja vasten, kartat ovat dynaamisempia avattavine ovine ja ikkunoineen.

Uutuutena on suojasta sokkona räiskiminen, hajoavat ympäristöt ja pienimuotoisen kiipeilyn mahdollistavat kartat. Mukana on totta kai erittäin brutaalit takedown-liikkeet ja tuhansittain ammuksia tuhottavaksi.

Mainos

Call of Expendables

Virtuaalisotien kuluneimpaan aikaan, eli toiseen maailman sotaan sijoittuva Vanguard kertoo tarinan ”erikoisjoukkojen synnystä”. Mukana on äärimmäisen psykoottisia natseja, kuten asiaan kuuluu ja todellisia oman virtuaalielämän expendables-kastin supersotilaita.

Pelin tarinassa epäonnistuneen, mutta loistokkaan verisen tehtävän seurauksena supersotilasjoukko jää kiinni vihollisrintaman väärällä puolella, ja alkaa kuulustelu, jonka muodossa jokaisen sotilaan taustatarina pelataan läpi epäkronologisessa järjestyksessä.

Matkalle mahtuu machoilua, räjähdyksiä ja adrenaalin täytteisiä hurmoshetkiä, aina upeista päätähuimaavista takaa-ajoista valitettavan vahvasti skriptattuihin tapahtumiin, jotka huonoimmassa tapauksessa rikkovat immersion täysin.

Tarinassa sotaa käydään taas maalla, ilmassa ja merellä.

Kaunein ja keskivertoisin

Vanguardin yksinpeli näyttää loistavalta ja kuulostaa tiukalta. Valitettavasti PS5-version triggerit jäävät täysin käyttämättä, ja jouduin jopa tarkistamaan, onko haptinen palaute ja vastukset käytössä.

Moninpelin pelimoottoria on myös paranneltu, mutta se jää edelleen valitettavan kauas yksinpelin loistosta.

Vanguard on näyttävin COD tähän mennessä ja todennäköisesti parhaimman näköinen sekä sulavin räiskintäpeli tähän asti, ainakin ennen kuin seuraava Battlefield julkaistaan.

Tuttu ja turvallinen

Moninpeli tuntuu kuin vetäisi vanhat pieruverkkarit päälle kesäloman alussa. Kaikki on tuttua ja turvallista, mutta myös hieman parempaa kuin ennen – onko uusia reikiä tullut lisää?

Uusi pelimuoto Patrol liikuttaa tehtäväpistettä ympäri karttaa kuin junankiskoilla, ja nyt on mahdollista myös valita, minkähenkisiä karttoja moninpelikiertoon haluaa mukaan.

Perkeillä on taas paikkansa.

Tactical tarjoaa vanhemmalle pelaajakannalle ”rauhallisempaa” ja ”taktisempaa” COD-elämystä, ja tästä suunta on halutessa vain alaspäin kohti sitä nopeinta ja sekavinta räpellystä jota virtuaalisodaksi kutsutaan.

Jos yksin- ja moninpeli ei vielä riitä, on mukana tottakai myös zombiet, mutta etenkin Back 4 Bloodin jälkeen herää kysymys, olisiko epäkuolleet voinut pudottaa kierrosta ja keskittää voimavarat muualle, parantamaan moninpeliä entisestään.

Alkuvalikosta saakka erilaisia pelimuotoja ja pelejä tarjoavat combat hub kertoo jo tarinaa siitä, kuinka koko COD kärsii jonkinlaisesta identiteettiongelmasta. Kaikille kaikkea, mutta millä hinnalla?

Tämän sukupolven sota

Call of Duty: Vanguard on näyttävin räiskintäpeli tähän asti, se on myös näyttävin ja tasapainoisin COD jota on tehty. Mutta samalla se kaatuu keskinkertaisuuteen, eikä uudet ominaisuudet pääse loistamaan, vaikka tuhoutuvat ja dynaamisemmat ympäristöt tuovatkin mukavaa vaihtelua niin yksin- kuin moninpelissäkin.

Moninpeli kuitenkin jaksaa taas koukuttaa kun pelisarjan pari viimeistä osaa on jäänyt välistä, ja yksinpeli tarjoaa ehdottoman autenttisen COD-kokemuksen niille, jotka siitä pitävät.

Realismia pelistä löytyy entistä vähemmän, vaikka teknologialla ei tällä kertaa ratsasteta. Absurdiudessaan Call of Duty: Vanguard jättää ristiriitaisen fiiliksen.

Kannattaa suunnata kaupoille, jos nykygeneraation rautaa on tarjolla ja COD ei ole kirosana. Peli on komea näyte tämän päivän graafisesta ja tekniikan potentiaalista, mutta jos aikaisemmat COD:it eivät ole maistuneet, ei Call of Duty: Vanguard uskalla lähteä hakemaan tähän muutosta, vaan sitä saa mitä tilaa.

Mainos
ARVOSTELUN YLEISNÄKYMÄ
Call of Duty: Vanguard
70 %
Edellinen artikkeliNäin GTA Trilogy Definitive Edition -pelit vertautuvat alkuperäisiin
Seuraava artikkeliMarvel tekee uuden Blade-elokuvan – pääosatähteä jännittää
Each person who ever was or is or will be has a song. It isn't a song that anybody else wrote. It has its own melody, it has its own words. Very few people get to sing their song. Most of us fear that we cannot do it justice with our voices, or that our words are too foolish or too honest, or too odd. So people live their song instead.