Vuosien takainen Daredevil-elokuva jäi vain etäiseksi muistoksi, kun Netflix-alkuperäissarjoihin lukeutuva Daredevil-sarja viime vuoden keväällä valtasi suoratoistokanavan. Ja miten hyvin ensimmäinen kausisen tekikään! Jatkoa on saatu toisen 13 jakson verran, ja paikoin edelliskausi jopa ylitetään.
Siinä missä ensimmäinen kausi käytettiin lähinnä Matt Murdockin (Charlie Cox) ja kumppaneiden esittelyyn sekä Daredevilin syntytarinan läpi käymiseen, toinen kausi vie Hell's Kitchenin asuinalueen baamiopukuisen kostajan tarinan astetta pidemmälle. Siinä ohessa tuodaan mukaan kaksi keskeistä Marvel-hahmoa, joista femme fatalena toimii Murdockin nuoruusiän rakkaus Elektra (Elodie Yung). Toisena, vielä tunnetumpana hahmona nähdään omakädenoikeutta harjoittava Tuomari eli nykykäännöksissä tuttavallisemmin Punisher (Jon Bernthal).
Daredevilin lailla myös Punisher ja Elektra ovat saaneet syntytarinoilleen uuden käsittelyn. Onneksi molemmat sovitukset ovat hyviä ja sopivat nykyaikaistettuun Marvel-maailmaan varsin hyvin. Mielenkiintoisesti molemmat tulevat osaksi Daredevilin tarinaa täysin eri kulmista ja eri vaiheissa. Tästä osittain johtuukin kauden alkupään hienoinen joutokäynti tai oikeammin sanoen irrallisuus, sillä sarjakuville uskollisesti Punisher ja Elektra eivät varsinaisesti liity toisiinsa mitenkään.
Kummatkin käyvät omaa tarinalinjaansa, jotka on sovitettu yhden kauden mitalla varsin hyvin Murdockin, Foggy Nelsonin (Elden Henson) ja Karen Pagen (Deborah Ann Woll) elämään. Siinä missä tupla-D joutuu poukkoilemaan kahden erilaisen omankädenoikeutta harjoittavan tahon välillä ja vielä näiden välissä edustamaan oikeutta siviiliminällään, Punisher keskittyy yhden miehen sotaansa ja henkilökohtaiseen verikostoonsa. Elektra puolestaan ui Murdock-Daredevilin liiveihin aivan eri tavoin ja sotkee sokean miehen pakkaa usealla eri tavoin.
Jos juoni ei olekaan maailman erikoisin, niin ainakin se noudattaa sarjakuvista tuttua kaavaa
Kun mukaan vielä viskotaan kytkös edeltävään kauteen ja täten myös Murdockin omaan varhaishistoriaan, on soppa kakkoskauden loppupuolella melkoinen. Pitkäaikaisena Marvel-sarjakuvien ystävänä pidin lopputuloksesta varsin paljon, vaikka kerronnallisesti mukana heikkouksia onkin. Nämä ovat kuitenkin enemmän kauneusvirheitä kuin todellisia ongelmia, enkä usko toimintapitoisesta sankaridraamasta muidenkaan häkeltyvän.
Kehaistava on myös kakkoskauden tiukkoja taistelukohtauksia, joista yksi parhaista nähdään kauden alkupuolella eräässä pitkähkössä porraskäytäväotossa. Vaikka mukana on hieman hassujakin ratkaisuja – kuten Daredevilin kummalliset hyppypotkut – yleisesti toimintaa voi pitää sarjakuville uskollisena ja silmää miellyttävänä. Jos juoni ei olekaan maailman erikoisin, niin ainakin se noudattaa sarjakuvista tuttua kaavaa.
Näyttelijävalinnat jakavat taatusti mielipiteitä, mutta mielestäni tekijätiimi on valinnut oikeanlaiset näyttelijät keskeisiin rooleihin. Jo viime kaudella nähdyt naamat tuntuvat yhä oikeilta ja etenkin Elektran sekä Punisherin olemukset vastaavat sitä tuntemusta, joka minullakin oli näistä hahmoista sarjakuvien kautta. Ainahan toki voisi spekuloida vielä paremmilla valinnoilla, mutta toisin kuin esimerkiksi Elektran elokuvan kohdalla, tällä kertaa nurinaan ei anneta oikeaa aihetta.
Kaikkiaan Daredevilin toinen kausi on hyvin laadukas paketti, jonka ainoana moitteena pitäisin hienoista tarinallista joutavuutta ja (supersankarikontekstissa) uskottavuuden rajojen kolkuttamista. Kaikkiaan kausi petaa oivalliset olosuhteet entistä kiinnostavammalle kaudelle myös jatkossa.
