Mainos
Kuolleeksi luullun Dead Island 2 -pelin kehitys onkin edelleen käynnissä ja peli tuloillaan. Tähän saatiin vahvistus Dead Island -pelien viralliselta Twitter-tililtä.

Dead Island 2 julkistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2014. Pian Pelin julkaisija Deep Silver kuitenkin ilmoitti peruuttavansa pelin tuotannon, peliin liittyvien ylitsepääsemättömien erimielisyyksien kanssa kehittäjän, Techlandin kanssa. Techland jatkoi tuolloin Dying Light -pelin tuotantoa itsenäisesti. Vuonna 2017 Deep Silver kertoi jälleen, että sopu on syntynyt ja Dead Island 2 on tuloillaan. Kuitenkin vasta nyt peli on todella etenemässä.

Mainos

Dead Island 2 -pelistä nähdyt E3-videot olivat suorastaan herkullista katseltavaa.

Mainos